Dynasty tietopalvelu Haku RSS Äänekosken kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://web28.aanekoski.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://web28.aanekoski.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 03.12.2020/Pykälä 105

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

Museohankkeen esittely

 

TELA 03.12.2020 § 105  

1266/10.03.02.00/2020  

 Rakennuskohde sijaitsee osoitteessa Kuhnamontie 2, 44100 Ääne-koski. Äänekosken kaupunki on päättänyt ottaa Äänekoski Oy:n en-tisen päärakennuksen museotoiminnan käyttöön.

 

 Aikaisempien omistajien aikana kolmanteen kerrokseen on suoritettu muutostöitä. Tiloja oli jaettu toimistohuoneiksi ja niihin oli asennettu koneellinen ilmanvaihto. Nämä tilat palautetaan entiselleen sekä il-manvaihtolaitteet puretaan. Kohde palautetaan suunnitellusti ilmanvaihdon osalta painovoimaiseksi rakentamismääräysten mukaisesti.

 

 Rakennus sijaitsee asemakaavassa korttelialueella, jolla ympäristö tulee kaavamerkinnän mukaisesti säilyttää. Mahdollinen lisäraken-taminen tulee sopeutua ympäristön historiallisiin rakennuksiin. Koska rakennuksen arkkitehtuurin perusteena on symmetria ja yhtenäinen rakennusmuoto, on se erityisen herkkä julkisivuihin kohdistuville muutoksille.

 

 Muutostöiden suunnittelussa ja korjaustöiden toteutuksessa pitäydy-täänkin pääosin rakennuksen sisätiloissa. Rakennuksen korjaustöis-sä pyritään säilyttämään rakennuksen alkuperäiset tilajärjestelyt. Esimerkiksi säilyneet alkuperäiset parkettilattiat kunnostetaan sekä porraskäytävät näyttävine kaiteineen jäävät ennalleen. Lisäksi kohteeseen rakennetaan hissi.

 

 Kohteen suunnittelussa tulee huomioida laaja tutkimusaineisto rakennushistoriallisine selvityksineen. Kohteen kaupunkikuvallinen merkitys on mittava ja se muodostaa merkittävän kokonaisuuden yhdessä alueella olevan muun rakennuskannan kanssa. Kohteeseen tehtävien muutoksien ja korjauksien tarve ja toteutus on tarkkaan harkittava.

 

 Hanke sisältää rakennusosien kunnostusta niin sisä-, kuin ulkopuolellekin. Sen kerrosala on yhteensä 1 452 m2 ja tilavuus 5 080 m3. Kohteessa on kolme kerrosta, kellari ja ullakko. Rakennuksen rakentaminen alkoi 1922 ja se valmistui 1923.

 

 Rakennuttajapäällikkö esittelee hankkeen ja siihen liittyvät pääpiirus-tukset kokouksessa.

 

 Vapaa-aikajohtaja esittelee hankkeen kokouksessa museotyöryh-män näkökulmasta.

 

Valmistelija tekninen johtaja Tommi Rautjärvi, puh. 020 632 3355

 

Esittelijä tekninen johtaja Tommi Rautjärvi, puh. 020 632 3355

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta hyväksyy vanhan pääkonttorin suunnitelmat rakennushankkeen seuraavien vaiheiden toteuttamiseksi sekä museoksi muuttamiseen.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 - - - - -

 

 Riku Riihimäki liittyi kokoukseen tämän pykälän käsittelyn aikana.

 

 - - - - -


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa