RSS-linkki
Kokousasiat:https://web28.aanekoski.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://web28.aanekoski.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunkirakennelautakunta
Pöytäkirja 09.08.2023/Pykälä 74
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Hulevesimaksut v. 2023
KAURAK 09.08.2023 § 74
Äänekosken kaupunginhallitus päätti (KH 19.9.2016) että kaupunki ottaa käyttöön hulevesimaksun 1.1.2017 lukien. Kyseisessä kokouksessa päätettiin järjestää hulevesien hallinta siten, että huleveteen kohdistuva kustannusten kattaminen jätevesimaksulla lopetetaan ja huleveteen ja sen haittoihin liittyvät kustannukset kerätään vuosittain perittävällä hulevesimaksulla. Samalla kaupunginhallitus päätti, että tekninen lautakunta määrittelee vuosittain kerättävän hulevesimaksun suuruuden. Asiaa on käsitelty myös teknisessä lautakunnassa (TELA 05.10.2016 § 110 ja TELA 3.5.2017 § 33) joissa päätettiin, että maksu on julkisoikeudellinen ja lisäksi sen määräämiseen liittyvistä perusteista. Päätöksessä on määritelty maksuvelvolliset ja maksun suuruuteen vaikuttavat tekijät. Hulevesimaksu koskee kaikkia kaupungin asemakaava-alueilla sijaitsevia rakennettuja kiinteistöjä. Maksu ei koske rakentamattomia kiinteistöjä eikä asemakaava-alueiden ulkopuolella sijaitsevia kiinteistöjä.
Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan kiinteistön omistaja tai haltija vastaa kiinteistönsä hulevesien hallinnasta. Hulevesillä tarkoitetaan samaisen lain 103 a §:n mukaan maan pinnalle, rakennuksen katolle tai muulle pinnalle kertyviä sade- tai sulamisvesiä.
Äänekoskella kaupunki omistaa osan huleveden hallintaan käytettävästä infrasta, mutta suurin osa putkistoista on Äänekosken Energia Oy:n omistuksessa.
Koska kyseessä on julkisoikeudellinen maksu, sen perusteena oleva toiminta on oltava kaupungin hallinnassa. Äänekosken kaupungilla on voimassa oleva sopimus, jonka perusteella Äänekosken kaupunki vuokraa hulevesiverkoston käyttöoikeuden sekä ostaa sen kunnossapidon Äänekosken Energia Oy:ltä. Lisäksi kaupunki vastaa edelleen hulevesiverkoston kunnossapidosta niiltä osin, kun se ei ole energiayhtiön omistuksessa.
Äänekosken kaupungin hulevesimaksut v. 2022 ovat määräytyneet seuraavasti:
HULEVESILASKELMATAULUKKO: (Kaava K*X) |
|
|
| ||||
|
|
|
| K | X | pinta-ala | HV-maksu/€ |
Omakotitalokiinteistöt |
| 1 | 50 |
| 50 | ||
Pientalokiinteistöt |
|
| 1 | 50 |
| 50 | |
Paritalokiinteistöt |
|
| 2 | 50 |
| 100 | |
Rivi-ja kerrostalokiinteistöt |
| 4 | 50 |
| 200 | ||
|
|
|
| 5 | 50 | >3000m2 | 250 |
|
|
|
| 6 | 50 | >4000m2 | 300 |
|
|
|
| 7 | 50 | >5000m2 | 350 |
|
|
|
| 8 | 50 | >6000m2 | 400 |
|
|
|
| 9 | 50 | >7000m2 | 450 |
|
|
|
| 10 | 50 | >8000m2 | 500 |
|
|
|
| 11 | 50 | >9000m2 | 550 |
|
|
|
| 12 | 50 | >10000m2 | 600 |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
| K | X | pinta-ala | HV-maksu/€ |
Liike- ja teollisuuskiinteistöt: (Kaava K*X) | 4 | 50 |
| 200 | |||
|
|
|
| 6 | 50 | >1000m2 | 300 |
|
|
|
| 8 | 50 | >2000m2 | 400 |
|
|
|
| 10 | 50 | >3000m2 | 500 |
|
|
|
| 12 | 50 | >5000m2 | 600 |
|
|
|
| 14 | 50 | >7000m2 | 700 |
|
|
|
| 16 | 50 | >9000m2 | 800 |
|
|
|
| 18 | 50 | >11000m2 | 900 |
|
|
|
| 20 | 50 | >13000m2 | 1000 |
|
|
|
| 22 | 50 | >15000m2 | 1100 |
|
|
|
| 24 | 50 | >20000m2 | 1200 |
|
|
|
| 26 | 50 | >50000m2 | 1300 |
|
|
|
| 28 | 50 | >100000m2 | 1400 |
|
|
|
| 30 | 50 | >150000m2 | 1500 |
|
|
|
| 32 | 50 | >200000m2 | 1600 |
|
|
|
| 34 | 50 | >300000m2 | 1700 |
|
|
|
| 36 | 50 | >500000m2 | 1800 |
|
|
|
| 38 | 50 | >700000m2 | 1900 |
|
|
|
| 40 | 50 | >900000m2 | 2000 |
Hulevesimaksuilla on tarve saada kerättyä n. 340 000 €, jonka suuruisen maksun kaupunki joutuu suorittamaan Äänekosken Energia Oy:lle hulevesijärjestelmien kunnossapidosta, huollosta ja rakentamisesta sekä huleveden aiheuttamista haitoista.
Valmistelija Rakennuttaja Jukka Karppinen, puh. 040 559 1632
Esittelijä Tekninen johtaja Tommi Rautjärvi, puh. 0400 543 587
Päätösehdotus Kaupunkirakennelautakunta päättää, että hulevesimaksuja ei koroteta vuonna 2023, vaan maksu peritään samansuuruisena kuin 2022.
Päätös Hyväksyttiin.
- - - - -
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |