RSS-linkki
Kokousasiat:https://web28.aanekoski.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://web28.aanekoski.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Keskusvaalilautakunta
Pöytäkirja 28.08.2023/Pykälä 12
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Varavaltuutetun määrääminen / Perussuomalaisten ehdokaslistalta valitut valtuutetut
KESVA 28.08.2023 § 12
Kuntalain (410/2015) 17 §:n (1484/2016) 1 momentin mukaan valtuutetuille valitaan varavaltuutettuja jokaisen kuntavaaleissa esiintyneen vaaliliiton, puolueen ja yhteislistan ensimmäisistä valitsematta jääneistä ehdokkaista sama määrä kuin valtuutettuja, kuitenkin vähintään kaksi. Yhteislistan ulkopuolella olleen valitsijayhdistyksen ehdokkaana valitulla valtuutetulla ei ole varavaltuutettua.
Sanotun pykälän 2 momentin mukaan jos valtuutetun on todettu menettäneen vaalikelpoisuutensa, hänet on vapautettu toimestaan tai hän on kuollut, valtuuston puheenjohtaja kutsuu hänen sijaansa jäljellä olevaksi toimikaudeksi asianomaisen vaaliliiton, puolueen tai yhteislistan järjestyksessä ensimmäisen varavaltuutetun.
Vaalilain (714/1998) 93 §:n (649/2021) 1-3 momentin mukaan varavaltuutettujen valitsemisesta säädetään kuntalain 17 §:ssä. Jos valtuuston toimikauden aikana varavaltuutettujen määrä jää vajaaksi, kunnan keskusvaalilautakunnan on valtuuston puheenjohtajan pyynnöstä määrättävä uusia varavaltuutettuja kuntalain 17 §:n mukaisesti. Jollei kaikkia varavaltuutetun toimia saada täytetyiksi tässä pykälässä olevien säännösten nojalla, varavaltuutettujen määrä jää vajaaksi.
Perussuomalaisten ehdokaslistalta valittujen valtuutettujen sijaantulojärjestyksessä 7. varavaltuutettu Jukka Väisänen on kuollut 1.4.2023. Hänen sijaansa 7. varavaltuutetuksi on tullut samalta listalta valittujen valtuutettujen sijaantulojärjestyksessä 8. varavaltuutettu Sami Kautto.
Koska varavaltuutettujen lukumäärä on näin ollen jäänyt vajaaksi, tulee keskusvaalilautakunnan määrätä uusi varavaltuutettu. Vuoden 2021 kuntavaalien tuloksen perusteella määrättäväksi tuleva uusi henkilö on Jorma Hallaniva.
Valmistelija Hallintojohtaja Aleksi Heikkilä, puh. 040 823 7921
Esittelijä Ei viranhaltijaesittelyä
Päätösehdotus Keskusvaalilautakunta määrää Perussuomalaisten ehdokaslistalta valittujen valtuutettujen sijaantulojärjestyksessä 8. varavaltuutetuksi Jorma Hallanivan.
Päätös Hyväksyttiin.
- - - - -
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |