Dynasty tietopalvelu Haku RSS Äänekosken kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://web28.aanekoski.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://web28.aanekoski.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kulttuuri- ja liikuntalautakunta
Pöytäkirja 03.10.2023/Pykälä 31

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Kulttuuri- ja liikuntalautakunnan päätöksentekotapa, kokousajat, koollekutsuminen ja pöytäkirjantarkastus lautakunnan toimikaudella

 

KULTLIIK 03.10.2023 § 31  

575/00.01.01.01/2023  

 Äänekosken kaupungin hallintosäännön 120-121 §:n perusteella toimielimen päätöksentekotapoja ovat varsinainen kokous, jossa kokouksen osallistujat ovat läsnä kokouspaikalla, ja sähköinen kokous, joka pidetään sähköisessä toimintaympäristössä ja johon osallistutaan sähköisen yhteyden avulla.

 

 Hallintosäännön 122 §:n mukaan toimielin päättää kokoustensa ajan ja paikan. Kokous pidetään myös, milloin puheenjohtaja katsoo kokouksen tarpeelliseksi tai enemmistö toimielimen jäsenistä tekee puheenjohtajalle esityksen kokouksen pitämisestä ilmoittamansa asian käsittelyä varten. Tällöin puheenjohtaja määrää kokousajan.

 

  Puheenjohtaja voi perustellusta syystä peruuttaa kokouksen.

 

 Hallintosäännön 123 §:n mukaan kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja.

 

 Kokouskutsussa on ilmoitettava kokouksen aika, paikka ja käsiteltävät asiat. Kokouskutsussa on mainittava, mitä toimielimen päätöksentekotapaa noudatetaan kunkin asian kohdalla. Jos asia käsitellään sähköisessä päätöksentekomenettelyssä, tulee kutsussa ilmaista, mihin mennessä asia on käsiteltävä sähköisesti.

 

 Esityslista, joka sisältää selostuksen käsiteltävistä asioista ja ehdotukset toimielimen päätöksiksi, lähetetään kokouskutsun yhteydessä, jolleivat erityiset syyt ole esteenä. Jos esityslistalla, liitteissä tai oheisaineistossa on salassa pidettäviä tietoja, asiakirjaan tehdään merkintä salassapidosta.

 

 Kokouskutsu lähetetään toimielimen jäsenille ja muille, joilla on läsnäolo-oikeus tai -velvollisuus, toimielimen päättämällä tavalla. Kokouskutsu, esityslista, liitteet ja oheisaineisto voidaan toimielimen päätöksen perusteella lähettää sähköisesti.

 

 Hallintosäännön 142 §:n mukaan pöytäkirjan allekirjoittaa puheenjohtaja ja varmentaa pöytäkirjanpitäjä. Pöytäkirja tarkastetaan toimielimen päättämällä tavalla. Pöytäkirja voidaan allekirjoittaa ja tarkastaa sähköisesti.

 

 Kulttuuri- ja liikuntalautakunnalle esitetään, että kulttuuri- ja liikuntalautakunnan kokouksista laadittavien pöytäkirjojen allekirjoittaminen ja tarkastaminen ryhdytään toteuttamaan sähköisesti ja että tässä hyödynnetään kaupungin käytössä muutoinkin olevaa Visma Sign -allekirjoituspalvelua. Visma Signiä käytetään www-selaimella. Allekirjoittaja tunnistautuu palveluun henkilökohtaisilla pankkitunnuksilla, mobiilivarmenteella tai sähköisellä henkilökortilla (vahva tunnistautuminen).

 

 Kun pöytäkirjat allekirjoitetaan ja tarkastetaan sähköisesti, niistä ei enää tehdä sellaisia paperitulosteita, jotka allekirjoitetaan kynällä.

 

Valmistelija vs. kulttuuri- ja liikuntajohtaja Jukka-Pekka Pohjolainen puh. 0400 189 263

 

Esittelijä vs. kulttuuri- ja liikuntajohtaja Jukka-Pekka Pohjolainen

 

Päätösehdotus Kulttuuri- ja liikuntalautakunta päättää lautakunnan toimikaudella pidettävistä kulttuuri- ja liikuntalautakunnan kokouksista seuraavaa:

 

 1) kulttuuri- ja liikuntalautakunnan kokoukset kutsutaan koolle yksinomaan sähköisesti tallentamalla kokouskutsu, esityslista, liitteet ja oheisaineisto kulttuuri- ja liikuntalautakunnan jäsenten ja muiden läsnäoloon oikeutettujen tai velvoitettujen saataville sähköiseen työskentely-ympäristöön viimeistään viisi (5) päivää ennen kokousta;

 

 2) kulttuuri- ja liikuntalautakunnan päätöksentekotapana on pääsääntöisesti varsinainen kokous, kokouspaikka ja aika ilmoitetaan kokouskutsussa;

 

 3) kulttuuri- ja liikuntalautakunnan pöytäkirjat allekirjoitetaan ja tarkastetaan yksinomaan sähköisesti Visma Sign -palvelussa.

 

Päätös Hyväksyttiin.

- - - - -


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa