RSS-linkki
Kokousasiat:https://web28.aanekoski.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://web28.aanekoski.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Vanhusneuvosto
Pöytäkirja 29.08.2023/Pykälä 30
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Vanhusneuvoston puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan vaali
VANHNEUV 29.08.2023 § 30
Kuntalain (410/2015) 27 §:n mukaan ikääntyneen väestön osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien varmistamiseksi kunnanhallituksen on asetettava vanhusneuvosto ja huolehdittava sen toimintaedellytyksistä. Vanhusneuvosto voi olla useamman kunnan yhteinen.
Vanhusneuvostolle on annettava mahdollisuus vaikuttaa kunnan eri toimialojen toiminnan suunnitteluun, valmisteluun ja seurantaan asioissa, joilla on merkitystä ikääntyneen väestön hyvinvoinnin, terveyden, osallisuuden, elinympäristön, asumisen, liikkumisen tai päivittäisistä toiminnoista suoriutumisen taikka heidän tarvitsemiensa palvelujen kannalta.
Äänekosken kaupungin hallintosäännön 12 §:n mukaan kaupungissa on nuorisovaltuusto, vammaisneuvosto ja vanhusneuvosto, joiden kokoonpanosta, asettamisesta ja toimintaedellytyksistä päättää kaupunginhallitus.
KH 21.08.2023 § 211: kaupunginhallitus päättää pyytää vanhusneuvostoa valitsemaan keskuudestaan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan jäljellä olevalle toimikaudelle 21.8.2023-31.5.2025.
Päätösehdotus Vanhusneuvosto valitsee keskuudestaan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan jäljellä olevalle toimikaudelle 21.08.2023-31.5.2025
Päätös Hyväksyttiin.
Toimikaudelle 21.8.2023-31.5.2025 valittiin puheenjohtajaksi Leila Lindell ja varapuheenjohtajaksi Maija Piitulainen.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |