Dynasty tietopalvelu Haku RSS Äänekosken kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://web28.aanekoski.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://web28.aanekoski.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kulttuuri- ja liikuntalautakunta
Pöytäkirja 14.11.2023/Pykälä 47

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Kulttuuri- ja liikuntalautakunnan talousarvioesitys vuodelle 2024

KULTLIIK 31.10.2023 § 43 

Kaupunginhallitus on kokouksessaan KH 18.09.2023 § 232 käsitellyt vuoden 2024 talousarvion laadintaohjetta seuraavasti:

 "Keskushallinnossa on valmisteltu ohjeet vuoden 2024 talousarvion ja vuosien 2025 - 2026 taloussuunnitelman laadinnan käynnistämiseksi. Ohjeessa on myös annettu lautakuntakohtaiset määrärahakehykset. Ohjeet perustuvat kaupunginvaltuuston hyväksymiin tavoitteisiin ja strategioihin.

 Laadinnan pohjana tulee käyttää vuoden 2022 tilinpäätöstä ja vuoden 2023 talousarviota sekä huomioida talouden tasapainottamistoimenpiteet."

 Kulttuuri- ja liikuntapalveluiden vastuualue on valmistellut vuoden 2024 kulttuuri- ja liikuntalautakunnan talousarvioesityksen, sekä laatinut toiminnallisista ja taloudellisista tavoitteista tuloskortin vuodelle 2024 kaupunginhallituksen KH 18.09.2023 § 232 hyväksymien ohjeiden mukaisesti.

 Liitteessä on esitetty kulttuuri- ja liikuntalautakunnan ja edelleen kulttuuri- ja liikuntapalveluiden vastuualueen talousarvioesitys ja tuloskortti vuodelle 2024.

 Kaupunginhallituksen kulttuuri- ja liikuntalautakunnalle hyväksymä kehys vuodelle 2024 on 3 698 744 euroa. Määrärahakehykseen on huomioitu henkilöstökuluihin 2,47 %:n korotus, sekä indeksikorotus ja muutokset yhteensä 40 877 euroa. Vuoden 2024 talousarvioon tehdyt muutokset ovat:

SM-hiihdot 2024: (lisätty) 85 000 €

ProAvera Oy:n omistaman jäähallin yhteistyösopimus: (lisätty) 20 000 €

Suojarinteen frisbeegolfrata: (vähennetty) 100 000 €

 Kulttuuri- ja liikuntapalveluiden talousarvioesityksen toimintatuotot ovat 730 600 euroa, toimintakulut 4 458 330 euroa ja toimintakate 3 727 730 euroa. Toimintakate on 5,8 % pienempi kuin vuoden 2023 alkuperäisessä talousarviossa.

 Talousarvion valmistelussa on otettu huomioon kulttuuri- ja liikuntapalveluihin kohdistuvat talouden vakauttamistoimenpiteet 292 260 €.

 Kulttuuri- ja liikuntapalveluiden vuoden 2024 talousarvioesitys ylittää kaupunginhallituksen hyväksymän kehyksen 29 000 eurolla. Ylitys johtuu valtuuston iltakoulussa sovituista muutoksista talouden vakauttamisohjelmaan.

Valmistelija vs. kulttuuri- ja liikuntajohtaja Jukka-Pekka Pohjolainen, puh. 0400 189 263

Esittelijä vs. kulttuuri- ja liikuntajohtaja Jukka-Pekka Pohjolainen

Päätösehdotus Kulttuuri- ja liikuntalautakunta hyväksyy liitteenä olevan kulttuuri- ja liikuntalautakunnan vuoden 2024 talousarvioesityksen ja tuloskortin ja esittää ne hyväksyttäväksi kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle.             

Päätös Keskustelun kuluessa Ilidio Monteiro Flores ehdotti, että liikuntapalveluiden kohdeavustuksiin lisätään huomattava summa. Ehdotusta ei kannatettu.

 Keskustelun kuluessa Mari Paananen teki Ilidio Monteiro Floresin kannattamana ehdotuksen, että kulttuuri- ja liikuntalautakunta ei hyväksy talousarvioesityksessä ehdotettua kulttuuri- ja liikuntatoimen kohde- ja toiminta-avustuksiin kohdistuvaa leikkausta.   

 Keskustelun kuluessa Lauri Lax teki Ilidio Monteiro Floresin kannattamana ehdotuksen, että kulttuuri- ja liikuntalautakunta ei hyväksy talousarvioesityksessä ehdotettua uimahallihenkilöstöön kohdistuvaa leikkausta (-1htv).

 Puheenjohtaja totesi, että keskustelun kuluessa on tehty kaksi vs. kulttuuri- ja liikuntajohtajan ehdotuksesta poikkeavaa kannatettua ehdotusta, joten asiasta on äänestettävä. 

 Puheenjohtaja teki seuraavan äänestysjärjestysesityksen: Asiassa toimitetaan kaksi peräkkäistä äänestystä siten, että ensimmäisessä äänestyksessä vastakkain ovat Mari Paanasen ehdotus ja Lauri Laxin ehdotus. Toisessa äänestyksessä vastakkain ovat vs. kulttuuri- ja liikuntajohtajan ehdotus ja ensimmäisen äänestyksen voittanut ehdotus. Äänestysjärjestysesitys hyväksyttiin.

 Puheenjohtaja esitti, että molemmat äänestykset suoritetaan nimenhuudolla. Äänestystapaesitys hyväksyttiin.

 Puheenjohtaja teki ensimmäiseen äänestykseen seuraavan äänestysesityksen: ne, jotka ovat Mari Paanasen ehdotuksen kannalla äänestävät JAA, ja ne, jotka ovat Lauri Laxin ehdotuksen kannalla äänestävät EI. Äänestysesitys hyväksyttiin.

 Pöytäkirjanpitäjä suoritti nimenhuudon. Toimitetussa äänestyksessä annettiin kolme JAA-ääntä, neljä EI-ääntä ja yksi tyhjä ääni. Yksi lautakunnan jäsen oli poissa.

 Puheenjohtaja totesi Lauri Laxin ehdotuksen voittaneen ensimmäisen äänestyksen.

 Puheenjohtaja teki toiseen äänestykseen seuraavan äänestysesityksen: ne, jotka ovat vs. kulttuuri- ja liikuntajohtajan ehdotuksen kannalla, äänestävät JAA, ja ne, jotka ovat Lauri Laxin ehdotuksen kannalla, äänestävät EI. Äänestysesitys hyväksyttiin.

 Pöytäkirjanpitäjä suoritti nimenhuudon. Toimitetussa äänestyksessä annettiin yksi JAA-ääni, seitsemän EI-ääntä. Yksi lautakunnan jäsen oli poissa.

 Puheenjohtaja totesi Lauri Laxin ehdotuksen voittaneen toisen äänestyksen.

 Puheenjohtaja totesi, että kulttuuri- ja liikuntalautakunnan päätökseksi on tullut vs. kulttuuri- ja liikuntajohtajan ehdotus muutettuna Lauri Laxin ehdotuksen mukaisesti.

- - - - -
Vs. kulttuuri- ja liikuntajohtaja Jukka-Pekka Pohjolainen jätti päätökseen eriävän mielipiteen.
- - - - -

Kulttuuri- ja liikuntalautakunta merkitsi tiedoksi Äänekosken Huiman, Äänekosken Urheilijoiden ja Suolahden Urhon 30.10.2023 toimittaman esityksen, että lautakunta säilyttäisi vuoden 2024 talousarviossa liikunta- ja kulttuurijärjestöjen avustusmäärärahat ennallaan.

- - - - -

KH 06.11.2023 § 432 

 Kulttuuri- ja liikuntalautakunta käsitteli 31.10.2023 (43 §) lautakunnan vuoden 2024 talousarvioesitystä ja tuloskorttia ja päätti näitä koskevasta ehdotuksestaan kaupunginhallitukselle.

Kulttuuri- ja liikuntalautakunnan sanottu päätös on syntynyt siltä osin virheellisessä järjestyksessä, että lautakunnan kokouksessa toimitetussa äänestyksessä noudatettu äänestysjärjestys oli virheellinen.

Pohjaehdotuksena oli esittelijänä toimineen vs. kulttuuri- ja liikuntajohtajan ehdotus. Lisäksi kokouksessa tehtiin kaksi kannatettua ehdotusta, joissa oli kyse vuoden 2024 talousarvioesitykseen sisältyvien eräiden määrärahaesitysten muuttamisesta esittelijän ehdotukseen nähden. Mari Paanasen esittämä ja Ilidio Monteiro Floresin kannattama ehdotus koski kulttuuri- ja liikuntatoimen kohde- ja toiminta-avustuksiin kohdistuvaa määrärahaleikkausta, ja Lauri Laxin tekemä ja Ilidio Monteiro Floresin kannattama ehdotus puolestaan uimahallihenkilöstöön kohdistuvaa määrärahaleikkausta.

Kokouksessa toimitettiin kaksi äänestystä siten, että ensimmäisessä äänestyksessä vastakkain asetettiin Paanasen ehdotus ja Laxin ehdotus. Toisessa äänestyksessä vastakkain asetettiin esittelijän ehdotus ja ensimmäisen äänestyksen voittanut ehdotus.

Näin ei olisi saanut menetellä, sillä Paanasen ehdotus ja Laxin ehdotus eivät olleet vaihtoehtoisia toisilleen tai riippuvaisia toisistaan. Ehdotuksista kumpi tahansa tai molemmat oli yhtä lailla mahdollista hyväksyä.

Äänestysjärjestyksen olisi pitänyt olla sellainen, että ensimmäisessä äänestyksessä vastakkain olisi asetettu kohde- ja toiminta-avustusten määrärahoja koskevat esittelijän ehdotus ja Paanasen ehdotus, ja toisessa äänestyksessä uimahallihenkilöstön määrärahoja koskevat esittelijän ehdotus ja Laxin ehdotus.

Äänestysjärjestyksestä on määrätty Äänekosken kaupungin hallintosäännön 103 §:n 2-5 momentissa seuraavasti:

"Jos äänestykseen otettavia ehdotuksia on enemmän kuin kaksi, puheenjohtaja esittää valtuuston hyväksyttäväksi äänestysjärjestyksen. Äänestysjärjestys määräytyy seuraavien periaatteiden mukaan:

"Ensin otetaan äänestykseen kaksi eniten pohjaehdotuksesta poikkeavaa ehdotusta. Voittanut ehdotus asetetaan jäljellä olevista ehdotuksista eniten pohjaehdotuksesta poikkeavaa ehdotusta vastaan. Näin jatketaan, kunnes saadaan lopullinen vastaehdotus pohjaehdotukselle. Kuitenkin jos äänestykseen on otettava pohjaehdotuksen kokonaan hylkäämistä tarkoittava ehdotus, se on asetettava viimeisenä äänestettäväksi muista ehdotuksista voittanutta vastaan.

"Jos asia koskee määrärahan myöntämistä, otetaan ensin äänestykseen määrältään suurimman ehdotuksen hyväksyminen tai hylkääminen ja näin jatketaan ehdotusten suuruuden mukaisessa järjestyksessä, kunnes jokin ehdotus hyväksytään, minkä jälkeen pienemmistä ehdotuksista ei enää äänestetä.

"Jos ehdotuksen hyväksyminen tai hylkääminen on riippumaton muista ehdotuksista, sen hyväksymisestä tai hylkäämisestä on äänestettävä erikseen."

Hallintosäännön 141 §:n perusteella edellä olevat 103 §:n määräykset koskevat myös muita toimielimiä kuin valtuustoa.

Sanotut hallintosäännön määräykset noudattelevat oikeuskirjallisuudessa ja Suomen Kuntaliitto ry:n ohjeaineistoissa esitettyä, kunnallishallinnossa vakiintuneesti oikeaksi katsottua menettelytapaa.

Koska kulttuuri- ja liikuntalautakunnan päätöksenteossa ei ole tältä osin noudatettu menettelyä koskevia määräyksiä, lautakunnan sanottu päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä ja sitä rasittaa muotovirhe. Jos asiassa myöhemmin alkaa oikaisuvaatimus- tai valitusprosessi, saattaa oikaisuvaatimuksen tai kunnallisvalituksen tekijä vedota tähän virheeseen oikaisuvaatimus- tai valitusperusteena. Tämä on mahdollista siitä huolimatta, että kaupunginhallitus ja valtuusto eivät ole kaupungin vuoden 2024 talousarviota käsitellessään oikeudellisesti velvoitettuja ottamaan huomioon lautakuntien talousarvion valmisteluvaiheessa tekemiä päätöksiä. Kaupunginhallitus käsittelee talousarvioehdotusta kaupunginjohtajan ehdotuksen pohjalta ja valtuusto päättää talousarviosta kaupunginhallituksen ehdotuksesta.

Kulttuuri- ja liikuntalautakunnan päätöksestä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös on luonteeltaan vain valmistelua kuntalain (410/2015) 136 §:ssä tarkoitetulla tavalla. Tämän johdosta päätökseen tyytymätön voi tehdä oikaisuvaatimuksen tai kunnallisvalituksen vasta asian myöhemmissä vaiheissa. Kaupungin edun mukaista ei olisi, että asian elinkaaren varhaisvaiheiden muotovirhe käsiteltäisiin esimerkiksi vasta sen jälkeen, kun valtuusto on jo päättänyt kaupungin vuoden 2024 talousarviosta.

Kaupunginhallitukselle esitetään, että se päättäisi käyttää asiassa kuntalain 92 §:ssä tarkoitettua otto-oikeutta ja tämän jälkeen kumoaisi kulttuuri- ja liikuntalautakunnan sanotun päätöksen. Kun päätös kumotaan, myös sen sisältämän muotovirheen vaikutus päättyy.

Lisäksi kaupunginhallitukselle esitetään, että se palauttaisi asian kulttuuri- ja liikuntalautakunnan käsiteltäväksi ja kehottaisi lautakuntaa toteuttamaan uuden käsittelyn pikaisesti, viimeistään 22.11.2023. Jos lautakunnan uusi päätös on tiedossa viimeistään tuolloin, on kaupunginjohtajalla mahdollisuus ottaa se soveltuvin osin huomioon harkitessaan vuoden 2024 talousarviota koskevaa ehdotustaan kaupunginhallitukselle.

Kaupunginhallituksen on päätettävä valtuustolle annettavasta talousarvioehdotuksesta viimeistään 4.12.2023, jotta valtuusto voi hyväksyä talousarvion päätetyn kokousaikataulun mukaisesti 11.12.2023.

Valmistelija Hallintojohtaja Aleksi Heikkilä, puh. 040 823 7921

Esittelijä Kaupunginjohtaja Matti Tuononen

Päätösehdotus Kaupunginhallitus:

1) päättää kuntalain 92 §:n mukaisesti ottaa kaupunginhallituksen käsiteltäväksi kulttuuri- ja liikuntalautakunnan 31.10.2023 (43 §) käsittelemän ja päättämän asian;

2) kumoaa kulttuuri- ja liikuntalautakunnan 31.10.2023 (43 §) tekemän päätöksen; ja

3) palauttaa kulttuuri- ja liikuntalautakunnan 31.10.2023 (43 §) käsittelemän ja päättämän asian lautakunnan käsiteltäväksi ja kehottaa lautakuntaa käsittelemään sen uudelleen viimeistään 22.11.2023.

Päätös Hyväksyttiin.

  - - - - -

KULTLIIK 14.11.2023 § 47  

583/02.02.00/2023  

 Kaupunginhallitus kumosi päätöksellään 06.11.2023 (432 §) kulttuuri- ja liikuntalautakunnan kokouksessaan 31.10.2023 (43 §) tekemän päätöksen ja palautti asian lautakunnan uudelleen käsiteltäväksi 22.11.2023 mennessä. Syynä päätöksen kumoamiseen ja asian palauttamiseen uudelleen käsittelyyn oli, että kulttuuri- ja liikuntalautakunnan sanottu päätös on syntynyt siltä osin virheellisessä järjestyksessä, että lautakunnan kokouksessa toimitetussa äänestyksessä noudatettu äänestysjärjestys oli virheellinen.

 Kaupunginhallitus on kokouksessaan KH 18.09.2023 § 232 käsitellyt vuoden 2024 talousarvion laadintaohjetta seuraavasti:

 "Keskushallinnossa on valmisteltu ohjeet vuoden 2024 talousarvion ja vuosien 2025 - 2026 taloussuunnitelman laadinnan käynnistämiseksi. Ohjeessa on myös annettu lautakuntakohtaiset määrärahakehykset. Ohjeet perustuvat kaupunginvaltuuston hyväksymiin tavoitteisiin ja strategioihin.

 Laadinnan pohjana tulee käyttää vuoden 2022 tilinpäätöstä ja vuoden 2023 talousarviota sekä huomioida talouden tasapainottamistoimenpiteet."

 Kulttuuri- ja liikuntapalveluiden vastuualue on valmistellut vuoden 2024 kulttuuri- ja liikuntalautakunnan talousarvioesityksen, sekä laatinut toiminnallisista ja taloudellisista tavoitteista tuloskortin vuodelle 2024 kaupunginhallituksen KH 18.09.2023 § 232 hyväksymien ohjeiden mukaisesti.

 Liitteessä on esitetty kulttuuri- ja liikuntalautakunnan ja edelleen kulttuuri- ja liikuntapalveluiden vastuualueen talousarvioesitys ja tuloskortti vuodelle 2024.

 Kaupunginhallituksen kulttuuri- ja liikuntalautakunnalle hyväksymä kehys vuodelle 2024 on 3 698 744 euroa. Määrärahakehykseen on huomioitu henkilöstökuluihin 2,47 %:n korotus, sekä indeksikorotus ja muutokset yhteensä 40 877 euroa. Vuoden 2024 talousarvioon tehdyt muutokset ovat:

SM-hiihdot 2024: (lisätty) 85 000 €

ProAvera Oy:n omistaman jäähallin yhteistyösopimus: (lisätty) 20 000 €

Suojarinteen frisbeegolfrata: (vähennetty) 100 000 €

 Kulttuuri- ja liikuntapalveluiden talousarvioesityksen toimintatuotot ovat 730 600 euroa, toimintakulut 4 458 330 euroa ja toimintakate 3 727 730 euroa. Toimintakate on 5,8 % pienempi kuin vuoden 2023 alkuperäisessä talousarviossa.

 Talousarvion valmistelussa on otettu huomioon kulttuuri- ja liikuntapalveluihin kohdistuvat talouden vakauttamistoimenpiteet 292 260 €.

 Kulttuuri- ja liikuntapalveluiden vuoden 2024 talousarvioesitys ylittää kaupunginhallituksen hyväksymän kehyksen 29 000 eurolla. Ylitys johtuu valtuuston iltakoulussa sovituista muutoksista talouden vakauttamisohjelmaan.
 
Valmistelija vs. kulttuuri- ja liikuntajohtaja Jukka-Pekka Pohjolainen, puh. 0400 189 263

Esittelijä vs. kulttuuri- ja liikuntajohtaja Jukka-Pekka Pohjolainen

Päätösehdotus Kulttuuri- ja liikuntalautakunta hyväksyy liitteenä olevan kulttuuri- ja liikuntalautakunnan vuoden 2024 talousarvioesityksen ja tuloskortin ja esittää ne hyväksyttäväksi kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle.

Päätös Keskustelun kuluessa Lauri Lax ehdotti Ilidio Monteiro Floresin kannattamana, että kulttuuri- ja liikuntalautakunta ei hyväksy talousarvioesityksessä ehdotettua uimahallihenkilöstöön kohdistuvaa leikkausta.

Keskustelun kuluessa Mari Paananen ehdotti Ilidio Monteiro Floresin kannattamana, että seurojen esityksen mukaisesti kulttuuri- ja liikuntalautakunta säilyttäisi vuoden 2024 talousarviossa liikunta- ja kulttuurijärjestöjen avustusmäärärahat ennallaan.

Keskustelun kuluessa Ilidio Monteiro Flores ehdotti, että liikuntapalveluiden avustusmäärärahoihin lisätään 30 000 € nuorten ja alle 18-vuotiaiden jäävuoromaksuihin. Ehdotusta ei kannatettu.  

Puheenjohtaja totesi, että keskustelun kuluessa on tehty kaksi esittelijänä olevan vs. kulttuuri- ja liikuntajohtajan ehdotuksesta poikkeavaa kannatettua ehdotusta, joten asiasta on äänestettävä. 

Puheenjohtaja teki seuraavan äänestysjärjestysesityksen: Asiassa toimitetaan kaksi peräkkäistä äänestystä siten, että ensimmäisessä äänestyksessä vastakkain ovat esittelijän ehdotus ja Lauri Laxin ehdotus, että kulttuuri- ja liikuntalautakunta ei hyväksy talousarvioesityksessä ehdotettua uimahallihenkilöstöön kohdistuvaa leikkausta. Toisessa äänestyksessä vastakkain ovat esittelijän ehdotus ja Mari Paanasen ehdotus, että seurojen esityksen mukaisesti kulttuuri- ja liikuntalautakunta säilyttäisi vuoden 2024 talousarviossa liikunta- ja kulttuurijärjestöjen avustusmäärärahat ennallaan.

Puheenjohtaja esitti, että molemmat äänestykset suoritetaan nimenhuudolla. Äänestystapaesitys hyväksyttiin.

Puheenjohtaja teki ensimmäiseen äänestykseen seuraavan äänestysesityksen: ne, jotka ovat esittelijän ehdotuksen kannalla, äänestävät JAA, ja ne, jotka ovat Lauri Laxin ehdotuksen kannalla, äänestävät EI. Äänestysesitys hyväksyttiin.

Pöytäkirjanpitäjä suoritti nimenhuudon. Toimitetussa äänestyksessä annettiin 1 JAA-ääni ja 8 EI-ääntä. Lautakunta oli paikalla täysilukuisena.

Puheenjohtaja totesi Lauri Laxin ehdotuksen voittaneen ensimmäisen äänestyksen.

Puheenjohtaja teki toiseen äänestykseen seuraavan äänestysesityksen: ne, jotka ovat esittelijän ehdotuksen kannalla, äänestävät JAA, ja ne, jotka ovat Mari Paanasen ehdotuksen kannalla, äänestävät EI. Äänestysesitys hyväksyttiin.

Pöytäkirjanpitäjä suoritti nimenhuudon. Toimitetussa äänestyksessä annettiin 5 JAA-ääntä ja 4 EI-ääntä. Lautakunta oli paikalla täysilukuisena.

Puheenjohtaja totesi esittelijän ehdotuksen voittaneen toisen äänestyksen.

Puheenjohtaja totesi, että kulttuuri- ja liikuntalautakunnan päätökseksi on tullut esittelijän ehdotus muutettuna Lauri Laxin ehdotuksen mukaisesti.