RSS-linkki
Kokousasiat:https://web28.aanekoski.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://web28.aanekoski.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kasvun ja oppimisen lautakunta
Pöytäkirja 21.01.2021/Pykälä 6
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Stoppi-ryhmä
KASVOPPI 21.01.2021 § 6
STOPPI- moniammatillinen työryhmä on aloittanut toimintansa huhtikuussa 2019. Ajatus moniammatillisen työryhmän perustamisesta Äänekoskelle on syntynyt vuonna 2018 Lasten ja nuorten mielenterveystyön hoitopolkukokouksessa. Työryhmän tavoitteena on ollut koota yhteen tietoa 7-17 -vuotiaiden moniongelmaisten lasten / nuorten tilanteesta ja antaa saadun tiedon sekä käydyn keskustelun perusteella ideoita ja konsultaatiota eri toimijoille.
Stoppi- ryhmässä on ollut edustajat Aikuis- ja perhesosiaalityön, lastensuojelun, varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen, perheneuvolan ja terapiapalveluiden sekä terveydenhuollon edustajista varahenkilöineen.
Asiakasasioiden käsittelemisestä on sovittu toimintaohje, jonka mukaan kaupungin työntekijä on asiassa aloitteellinen ja tuo asian Stoppi -ryhmään. Työntekijä kokoaa perheen sekä asiakkaan kanssa jo toimivien tahojen yhteisen tiedon käytetyistä palveluista. Koosteeseen kirjataan myös asiakkaiden sekä eri toimijoiden kysymykset Stoppi-ryhmälle.
Saadun palautteen perusteella Stoppi -ryhmän toiminta on hyvin vastannut sille asetettuihin tavoitteisiin ja se on edistänyt moniammatillista yhteistyötä haasteellisten asiakastilanteiden selvittelyssä ja ratkaisuvaihtoehtojen löytämisessä. Palautteiden pääsisältö kiteytyy hyvin asiakaspalautteeseen: " Asioita alkoi tapahtumaan työryhmän kokoontumisen jälkeen".
Psykiatrian konsultaatiomahdollisuus nähdään tärkeänä lisänä moniammatillisen yhteistyön kehittämisessä. Ylilääkäri on lupautunut selvittämään konsultaation järjestymistä.
Valmistelija Opetus- ja kasvatusjohtaja Ville Härtsiä, puh. 020 632 3000
Esittelijä Opetus- ja kasvatusjohtaja Ville Härtsiä
Päätösehdotus Kasvun ja oppimisen lautakunta nimeää moniammatillisen STOPPI- ryhmän varsinaisiksi jäseniksi toimialalta kasvun ja oppimisen palveluiden koordinaattorin ja perheneuvolan johtavan psykologin.
Päätös Hyväksyttiin.
- - - - -
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |