RSS-linkki
Kokousasiat:https://web28.aanekoski.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://web28.aanekoski.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 11.12.2023/Pykälä 75
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen
KVALT 11.12.2023 § 75
Kuntalain (410/2015) 94 §:n mukaan kokouskutsu valtuuston kokoukseen on lähetettävä vähintään neljä (4) päivää ennen kokousta. Samassa ajassa on kokouksesta tiedotettava yleisessä tietoverkossa.
Kuntalain (410/2015) 103 §:n 1 ja 3 momentin mukaan valtuusto on päätösvaltainen, kun vähintään kaksi kolmasosaa valtuutetuista on läsnä. Läsnä oleviksi katsotaan myös valtuutetut, jotka osallistuvat kokoukseen sähköisesti.
Kokouksen koollekutsumisesta voimassa ovat kuntalain 94 §:n säännökset, Äänekosken kaupungin hallintosäännön 87-89 §:n määräykset ja valtuuston näiden nojalla tekemä päätös. Kuntalain (410/2015) 94 §:n 4 momentin ja hallintosäännön 87 §:n 3 momentin mukaan kokouskutsu valtuuston kokoukseen on on lähetettävä vä-hintään neljä (4) päivää ennen valtuuston kokousta. Samassa ajassa on kokouksesta tiedotettava kaupungin verkkosivuilla.
Puheenjohtajan ehdotus
Pöytäkirjanpitäjä suorittaa nimenhuudon läsnäolijoiden toteamiseksi. Tämän jälkeen puheenjohtaja toteaa, onko kokous laillisesti koolle kutsuttu ja päätösvaltainen.
Päätös Pöytäkirjanpitäjä suoritti nimenhuudon. Paikalla todettiin olevan 42 valtuutettua ja yksi varavaltuutettu.
Puheenjohtaja totesi kokouksen laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.
- - - - -
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |