RSS-linkki
Kokousasiat:https://web28.aanekoski.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://web28.aanekoski.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 11.12.2023/Pykälä 84
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
9 | Talousarvio 2024 ja taloussuunnitelma 2025-2026, hyväksytty kv 11.12.2023 | |
10 | Äänestysluettelo, kv 11.12.2023, 84 § |
Vuoden 2024 talousarvio ja taloussuunnitelma vuosille 2024-2026
KH 27.11.2023 § 436
Kuntalain 110 §:n mukaan valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvio. Sen hyväksymisen yhteydessä valtuuston on hyväksyttävä myös taloussuunnitelma kolmeksi tai useammaksi vuodeksi (suunnitelmakausi). Talousarviovuosi on taloussuunnitelman ensimmäinen vuosi. Äänekosken kaupungissa taloussuunnitelmakausi on kolme vuotta, josta ensimmäinen vuosi on sitova talousarviovuosi.
Talousarviossa ja -suunnitelmassa hyväksytään kunnan toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet, jotka ovat valtuustoon nähden sitovia eriä. Talousarvio ja -suunnitelma laaditaan siten, että ne toteuttavat kuntastrategiaa ja edellytykset kunnan tehtävien hoitamiseen turvataan.
Taloussuunnitelman on oltava tasapainossa tai ylijäämäinen. Kunnan taseeseen kertynyt alijäämä tulee kattaa enintään neljän vuoden kuluessa tilinpäätöksen vahvistamista seuraavan vuoden alusta lukien. Kunnan tulee taloussuunnitelmassa päättää yksilöidyistä toimenpiteistä, joilla alijäämä mainittuna ajanjaksona katetaan.
Kunnan toiminnassa ja taloudenhoidossa on noudatettava talousarviota. Siihen tehtävistä muutoksista päättää valtuusto.
Talousarvioasetelma ja sitovuustaso
Talousarvioasetelma muodostuu kaupunginvaltuuston hyväksymän toimialue- ja lautakuntajaon pohjalle. Toimialat jakaantuvat yhden tai kahden lautakunnan alueisiin, jotka jakaantuvat edelleen vastuualueisiin ja tulosalueisiin. Kaupunginvaltuustolle talousarvion sitovuustaso esitellään hyväksyttäväksi vastuualuetasolla tarkastuslautakunnan, opetus- ja kasvatuslautakunnan, kaupunkirakennelautakunnan, ympäristölautakunnan ja kulttuuri- ja liikuntalautakunnan osalta. Keskushallinnon osalta talousarvion sitovuus on kaupunginhallituksen tasolla (pl. tarkastuslautakunta).
Valmistelu
Kaupunginhallitus asetti 19.6.2023 kokouksessaan talouden vakauttamistyöryhmän ja ryhmä on kokoontunut yhteensä neljä kertaa vuoden 2023 aikana. Talouden vakauttamistyöryhmä on laatinut talouden tasapainottamissuunnitelman vuosille 2024-2026. Talouden tasapainottamissuunnitelma esiteltiin kaupunginhallitukselle 15.9.2023. Kaupunginhallitus antoi 18.9.2023 vuoden 2024 talousarvion laadintaohjeen ja alustavavat määrärahakehykset. Toimialojen kanssa käytiin neuvottelut lokakuun loppuun mennessä ja lautakunnat jättivät ehdotuksensa talousarviota varten marraskuun alussa. Lautakuntien esitykset perustuivat pääsääntöisesti annettuihin määrärahakehyksiin. Kaupunginvaltuuston iltakoulu pidettiin 2.10.2023 ja kaupunginhallituksen talousarvioseminaari oli 30.10.2023. Kaupunginvaltuustolle talousarvioluonnos esiteltiin iltakoulussa 15.11.2023. Talousarvioluonnos henkilöstösuunnitelmineen käsiteltiin 31.10.2023 yhteistyötoimikunnassa.
Henkilöstö
Henkilöstöpoliittisissa linjauksissa määritellään Äänekoski-ilmiöön pohjautuvat tavoitteet henkilöstön ja työyhteisöjen hyvinvoinnin edistämiseen, osaavan työvoiman saatavuuteen (veto- ja pitovoima), osaamisen kehittämiseen sekä johtamiseen ja esihenkilötyöhön. Myös
työkyvyn tukeminen yhteistyössä työterveyshuollon kanssa korostuu erityisesti psykososiaalisen kuormituksen osalta.
Henkilöstöpoliittisten linjausta tärkeimmät toimenpiteet on koottu kolmen kärkitavoitteen alle, jotka ovat
- Hyvä työelämä
- Kestävä työympäristö
- Sujuva ja vaikuttava työ
Vuonna 2024 keskeistä on henkilöstöresurssien sopeuttaminen muuttuneeseen taloustilanteeseen. Talouden vakauttamisen toimenpiteet vaikuttavat henkilöstöön monella eri tavalla, mm. henkilöstömäärään, työtehtävien sisältöön ja työpaikan sijaintiin. Talousarvioon ei sisälly vakinaisen henkilöstön irtisanomisia. Määräaikaisten ja sijaisten rekrytointiin talouden vakauttamisella on vaikutusta. Poikkeuksena on hanketyön osuus, jonka osuus on edelleen merkittävä opetuksen ja kasvatuksen toimialalla.
Merkittävä toiminnallinen muutos tulee olemaan julkisten työvoimapalveluiden järjestämisvastuun siirtyminen kuntien tehtäväksi 1.1.2025 alkaen. Pohjoiseen Keski-Suomeen on valmisteltu 13 kunnan yhteistä työllisyysaluetta, jonka vastuukuntana toimisi Äänekosken kaupunki. Työllisyysalueen käynnistymisen valmistelu ajoittuu vuodelle 2024.
Vuonna 2024 korostuu edelleen kaupungin tehtävä hyvinvoinnin ja elinvoimaisuuden edistämisessä sekä kaupungin ja hyvinvointialueen kumppanuuksien ja rajapintojen välinen yhteistyö.
Toiminnan tulot ja menot
Vuoden 2024 talousarvion toimintamenot ovat 64,6 miljoonaa euroa. Vähennystä vuoden 2023 talousarvioon verrattuna on 1,7 miljoonaa euroa (-2,6 %).
- Henkilöstömenot laskevat yhteensä noin 1,6 miljoonaa euroa (-4,5 %). Palkat ja palkkiot laskevat 0,8 miljoonaa euroa (-2,9 %) ja työnantajan sivukulut laskevat 0,8 miljoonaa euroa (-10,2 %). Henkilöstömenoihin on budjetoitu 2,47 %:n palkankorotus vuodelle 2024.
- Palvelujen ostojen arvioidaan kasvavan 0,5 miljoonaa euroa (2,8 %) vuoden 2023 tasosta.
- Aineisiin, tarvikkeisiin ja tavaroihin budjetoidaan 2024 vuodelle 6,2 miljoonaa euroa, mikä on 0,8 miljoonaa euroa (-10,8 %) vähemmän kuin vuoden 2023 talousarviossa.
- Vuodelle 2024 budjetoidaan kotitalouksille myönnettäviin avustuksiin 0,7 miljoonaa euroa ja yhteisöille myönnettäviin avustuksiin 2,1 miljoonaa euroa. Yhteensä avustuksiin budjetoidaan 2,8 miljoonaa euroa, mikä on 0,3 miljoonaa euroa -8,6 %) vähemmän kuin vuonna 2023.
Verotulot ja valtionosuudet
- Kunnallisveron tuotoksi arvioidaan 32,7 miljoonaa euroa, mikä on 0,7 miljoonaa euroa (2,3 %) enemmän kuin vuoden 2023 alkuperäisessä talousarviossa on arvioitu. Tuloveroprosentti vuodelle 2024 on 9,4 %.
- Yhteisöveron määräksi on arvioitu 6,3 miljoonaa euroa, joka on 0,6 miljoonaa euroa (10,5 %) enemmän, kuin vuoden 2023 alkuperäisessä talousarviossa.
- Kiinteistöveron tuotoksi vuonna 2024 arvioidaan 7,0 miljoonaa euroa, mikä on 1,4 miljoonaa euroa (24,8 %) enemmän kuin vuoden 2023 alkuperäisessä talousarviossa. Kiinteistöverotuoton budjetoinnissa on huomioitu kiinteistöveroprosenttien korotukset vuodelle 2024.
Vuodelle 2024 arvioidut valtionosuudet (ml. verotulojen tasaus, verotulomenetysten korvaus ja sote-erät) ovat yhteensä 10,5 miljoonaa euroa. Valtionosuudet laskevat 5,1 miljoonaa euroa (-32,9 %) vuonna 2024.
Valtiovarainministeriö julkaisi 17.11.2023 tiedotteen, jonka mukaan kuntien vuoden 2022 verotuksen valmistuminen muuttaa vuoden 2024 valtionosuuslaskelmia. VM:n tiedote tarkoittaa, että kaikkien kuntien valtionosuutta leikataan vuosina 2024 ja 2025 lisää noin 80 euroa asukasta kohden.
Valtiovarainministeriön viimeisen 20.11.2023 tiedotteen mukaan hallituspuolueet ovat sopineet kohtuullistavansa vuoden 2022 valmistuneen verotuksen ennakoimattoman suuria vaikutuksia kuntien valtionosuuksiin. Sosiaali- ja terveyspalveluiden sekä pelastuspalveluiden uudistuksen aiheuttamaa kuntien peruspalvelujen valtionosuuden lisävähennystä ei tehdä vuonna 2024, vaan vähennys jaksotetaan vuosille 2025-2027.
Valtiovarainministeriö valmistelee parhaillaan täydentävää hallituksen esitystä kunnan peruspalvelujen valtionosuuslain muuttamisesta. Esitys on tarkoitus antaa eduskunnalle 23. marraskuuta.
Edellä mainittuja Valtiovarainministeriön ilmoittamia valtionosuusmuutoksia ei ole huomioitu talousarvioesityksessä, koska valtionosuusmuutoksista ei ole lopullista päätöstä. Lopulliset päätökset kuntien valtionosuuksista vuodelle 2024 tehdään joulukuussa 2023, joten mahdolliset muutokset käsitellään talousarviomuutoksena vuonna 2024.
Rahoitustulot ja -menot
Korkotulojen osuus vuoden 2024 talousarvioon suunnitellaan 0,9 miljoonaan euroon. Korkotulot ovat 0,3 miljoonaa euroa enemmän kuin vuoden 2023 talousarviossa.
Korkomenoiksi vuodelle 2024 budjetoidaan 1,1 miljoonaa euroa, mikä on 0,2 miljoonaa euroa enemmän kuin vuoden 2023 talousarviossa.
Vuosikate, poistot ja tilikauden tulos
Vuoden 2024 tilikauden tulokseksi ennakoidaan -0,135 miljoonaa euroa alijäämää. Kun huomioidaan vuoden 2022 tilinpäätöksessä kertynyt ylijäämä (3,0 miljoonaa euroa) ja vuoden 2023 ennustettu tulos (ylijäämää 1,3 miljoonaa euroa), on Äänekosken kaupungin kertynyt ylijäämä vuoden 2024 tilinpäätöksen jälkeen 4,2 miljoonaa euroa.
Investoinnit
Vuodelle 2024 on suunniteltu noin 3,4 miljoonan euron nettoinvestoinnit (hyväksytyt erilliskohteet 1,0 milj. euroa, hyväksyttyjen erilliskohteiden muutokset 0,6 milj. euroa, uudet erilliskohteet 0,04 milj. euroa ja investointiniput 1,8 milj. euroa). Vuoden 2024 nettoinvestointien määrä on 4,6 miljoonaa euroa alhaisempi kuin vuoden 2023 alkuperäisessä talousarviossa.
Vuoden 2024 talonrakennuksen isoimpia investointeja ovat museon peruskorjaus ja Suolahden uimahallin peruskorjaus. Kunnallisteknisen puolen isoimpia investointeja ovat Likolahdenkadun peruskorjaus ja kevytliikenneväylän rakentaminen, Konginkankaan kevytliikenneväylän rakentaminen sekä Henttalan alueen liikennejärjestelyt. Lisäksi investoidaan vanhojen katujen päällystekorjauksiin. Puistojen ja yleisten alueiden osalta jatketaan teemapuiston rakentamista rantapuistoon sekä kunnostetaan Vanhan aseman seutua. Lisäksi kunnostetaan mm. puistoja, leikkipuistoja ja viheralueita. Leasingrahoituksella jatketaan Koulunmäen yhtenäiskoulun C-osan uudisrakentamista sekä uuden Koiviston päiväkodin rakentamista.
Rahoituslaskelma
Kaupungilla arvioidaan olevan pitkä- ja lyhytaikaisia lainoja vuoden 2024 lopussa yhteensä noin 65,1 milj. euroa, joten lainakanta laskee 4,8 miljoonaa euroa vuonna 2024. Lainaa arvioidaan olevan vuoden 2024 lopussa noin 3 638 euroa asukasta kohden.
Taloussuunnitelma 2024 - 2026
Taloussuunnitelma on laadittu pääasiassa indeksikorotusolettamusten pohjalle. Verotulot on arvioitu vuosille 2024 - 2026 Kuntaliiton veroennustekehikon ja oman ennusteen pohjalta. Valtionosuudet on huomioitu Valtiovarainministeriön ennakkolaskelman mukaisesti. Lisäksi taloussuunnitelmassa on huomioitu talouden tasapainottamissuunnitelma vuosille 2024-2026.
Vuosikatteet vuosina 2025 - 2026 ovat noin 9,0 - 7,7 miljoonaa euroa.
Vuoden 2024 tulos näyttäisi muodostuvan 0,135 miljoonaa euroa alijäämäiseksi. Taloussuunnitelman perusteella vuoden 2025 tulos näyttäisi muodostuvan ylijäämäiseksi, mutta vuoden 2026 näyttää alijäämäiseltä.
Valmistelija Talousjohtaja Tapani Hämäläinen, puh. 0400 115 256
Esittelijä Kaupunginjohtaja Matti Tuononen
Päätösehdotus Kaupunginhallitus:
1) päättää ehdottaa valtuustolle, että valtuusto hyväksyy liitteenä olevan talousarvion vuodelle 2024 ja taloussuunnitelman vuosille 2024-2026; ja
2) valtuuttaa talousjohtajan tekemään talousarvioon teknisluonteisia tarkistuksia.
Päätös Asia päätettiin palauttaa valmisteltavaksi.
- - - - -
KH 04.12.2023 § 451
Valmistelija Talousjohtaja Tapani Hämäläinen, puh. 0400 115 256
Esittelijä Kaupunginjohtaja Matti Tuononen
Päätösehdotus Kaupunginhallitus:
1) päättää ehdottaa valtuustolle, että valtuusto hyväksyy liitteenä olevan talousarvion vuodelle 2024 ja taloussuunnitelman vuosille 2024-2026; ja
2) valtuuttaa talousjohtajan tekemään talousarvioon teknisluonteisia tarkistuksia.
Päätös Hyväksyttiin.
- - - - -
KVALT 11.12.2023 § 84
Kaupunginhallituksen päätösehdotus
Valtuusto hyväksyy liitteenä olevan talousarvion vuodelle 2024 ja taloussuunnitelman vuosille 2024-2026.
Päätös Keskustelun kuluessa Ilidio Monteiro Flores ehdotti, että ryhmäkoot säilyvät.
Edelleen keskustelun kuluessa Marjatta Huhta ehdotti Harri Piilosen ja Marko Laitisen kannattamana, että 4,5 miljoonan investointia koskien Suolahden uimahallin peruskorjausta siirretään kahdella vuodella.
Puheenjohtaja totesi, että keskustelun kuluessa on tehty kaksi kaupunginhallituksen ehdotuksesta poikkeavaa ehdotusta. Ilidio Monteiro Floresin ehdotusta ei ole kannatettu, joten se raukeaa. Marjatta Huhdan ehdotusta on kannatettu, joten asiasta on äänestettävä.
Puheenjohtaja teki seuraavan äänestysesityksen: ne, jotka ovat kaupunginhallituksen ehdotuksen kannalla, äänestävät JAA, ja ne, jotka ovat Marjatta Huhdan esittämän ja Harri Piilosen ja Marko Laitisen kannattaman ehdotuksen kannalla, äänestävät EI. Äänestysesitys hyväksyttiin.
Puheenjohtaja esitti, että äänestys suoritetaan nimenhuudolla.
Äänestystapaesitys hyväksyttiin.
Pöytäkirjanpitäjä suoritti nimenhuudon. Toimitetussa äänestyksessä annettiin 33 JAAääntä ja 10 EIääntä. Tyhjiä ääniä ei annettu. Valtuusto oli paikalla täysilukuisena.
Äänestysluettelo on liitteenä nro 10.
Puheenjohtaja totesi kaupunginhallituksen ehdotuksen tulleen valtuuston päätökseksi.
- - - - -
Marjatta Huhta, Marja Kolari, Marko Laitinen, Harri Piilonen ja Marjo Rautiainen jättivät eriävän mielipiteen.
- - - - -
Merkittiin, että tekninen johtaja Tommi Rautjärvi selosti asiaa kokouksessa.
- - - - -
Merkittiin, että asian käsittelyn alussa pidettiin ryhmäpuheenvuoroja seuraavasti:
- Äänekosken Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä / Seppo Ruotsalainen
- Keskustan valtuustoryhmä Äänekoski / Leila Lindell
- Vasemmistoliiton Äänekosken valtuustoryhmä / Sirpa Martins
- Äänekosken Perussuomalaisten valtuustoryhmä / Marke Tuominen
- Äänekosken maltilliset -valtuustoryhmä / Tiia Turunen
- Kokoomuksen valtuustoryhmä / Tommi Lunttila
- Kristillisdemokraattien valtuustoryhmä / Paula Forsgrén
- Vihreä valtuustoryhmä / Kimmo Tuikka
- - - - - -
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |