Dynasty tietopalvelu Haku RSS Äänekosken kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://web28.aanekoski.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://web28.aanekoski.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 11.12.2023/Pykälä 89

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

Sidonnaisuuksien ilmoittaminen

 

TARKLTK 04.12.2023 § 64 

 Kuntalain 84 §:n mukaan kunnan luottamushenkilön ja viranhaltijan on tehtävä sidonnaisuusilmoitus johtotehtävistään sekä luottamustoimistaan elinkeinotoimintaa harjoittavissa yrityksissä ja muissa yhteisöissä, merkittävästä varallisuudestaan sekä muista sidonnaisuuksista, joilla voi olla merkitystä luottamus- ja virkatehtävien hoitamisessa.

 

 Velvollisuus ilmoittaa sidonnaisuuksista koskee kunnanhallituksen ja maankäyttö- ja rakennuslaissa (132/1999) tarkoitettuja tehtäviä hoitavan toimielimen jäseniä, valtuuston ja lautakunnan puheenjohtajaa ja varapuheenjohtajia, kunnanjohtajaa, pormestaria ja apulaispormestaria sekä kunnanhallituksen ja lautakunnan esittelijää.

 

 Ilmoitus on tehtävä kahden kuukauden kuluessa siitä, kun henkilö on valittu tehtäväänsä.

 

 Sidonnaisuusilmoitus tehdään tarkastuslautakunnalle, joka valvoo ilmoitusvelvollisuuden noudattamista ja saattaa ilmoitukset valtuuston tiedoksi.

 

 Kunnan on pidettävä sidonnaisuuksista rekisteriä yleisessä tietoverkossa, jollei salassapitoa koskevista säännöksistä muuta johdu.

 

 Kooste kaupungille 29.11.2023 mennessä saapuneista sidonnaisuusilmoituksista on esityslistan liitteenä. Koosteesta ei ole poistettu sidonnaisuusilmoituksiin mahdollisesti sisältyviä salassapidettäviä tietoja tai sellaisia tietoja, joita ei tule kuntalain 84 §:n perusteella ilmoittaa. Tästä syystä liite on kokonaan salassapidettävä (peruste: laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta, 24 § 1 mom. 20 ja 23 kohdat). Salassapitorajauksista ja poistoista päättäminen on tarkastuslautakunnan tehtävänä.

 

Puheenjohtajan päätösehdotus

 

Tarkastuslautakunta:

 

1)     käsittelee saapuneet sidonnaisuusilmoitukset ja päättää toimenpiteistä, joihin ne antavat aihetta;

 

2)     pyytää tarvittaessa ilmoitusvelvollisia täydentämään ilmoitustaan;

 

3)     saattaa hyväksytyt sidonnaisuusilmoitukset valtuustolle tiedoksi; ja

 

4)     päättää julkaista hyväksytyt sidonnaisuusilmoitukset kunnan kotisivuilla.

 

Päätös Tarkastuslautakunta:

 

1)     käsitteli saapuneet sidonnaisuusilmoitukset ja hyväksyi niistä seitsemän;

 

2)     päätti pyytää kahta ilmoituksen tehnyttä täydentämään ilmoituksiaan;

 

3)     päätti saattaa hyväksytyt sidonnaisuusilmoitukset valtuustolle tiedoksi; ja

 

4)     päätti julkaista hyväksytyt sidonnaisuusilmoitukset kunnan kotisivuilla.

 

  - - - - -

 

KVALT 11.12.2023 § 89  

1324/00.03.01/2021  

 

Tarkastuslautakunnan päätösehdotus 

 

Valtuusto merkitsee tiedoksi tarkastuslautakunnan 4.12.2023 hyväksymät sidonnaisuusilmoitukset.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

  - - - - -


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa