Dynasty tietopalvelu Haku RSS Äänekosken kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://web28.aanekoski.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://web28.aanekoski.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 14.02.2024/Pykälä 13

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

Sidonnaisuuksien ilmoittaminen

 

TARKLTK 14.02.2024 § 13  

1324/00.03.01/2021  

 Kuntalain 84 §:n mukaan kunnan luottamushenkilön ja viranhaltijan on tehtävä sidonnaisuusilmoitus johtotehtävistään sekä luottamustoimistaan elinkeinotoimintaa harjoittavissa yrityksissä ja muissa yhteisöissä, merkittävästä varallisuudestaan sekä muista sidonnaisuuksista, joilla voi olla merkitystä luottamus- ja virkatehtävien hoitamisessa. Velvollisuus ilmoittaa sidonnaisuuksista koskee kunnanhallituksen ja maankäyttö- ja rakennuslaissa (132/1999) tarkoitettuja tehtäviä hoitavan toimielimen jäseniä, valtuuston ja lautakunnan puheenjohtajaa ja varapuheenjohtajia, kunnanjohtajaa, pormestaria ja apulaispormestaria sekä kunnanhallituksen ja lautakunnan esittelijää.

 

 Ilmoitus on tehtävä kahden kuukauden kuluessa siitä, kun henkilö on valittu tehtäväänsä.

 

 Sidonnaisuusilmoitus tehdään tarkastuslautakunnalle, joka valvoo ilmoitusvelvollisuuden noudattamista ja saattaa ilmoitukset valtuuston tiedoksi. Kunnan on pidettävä sidonnaisuuksista rekisteriä yleisessä tietoverkossa, jollei salassapitoa koskevista säännöksistä muuta johdu. Kooste kaupungille 7.02.2024 mennessä saapuneista sidonnaisuusilmoituksista on esityslistan liitteenä. Koosteesta ei ole poistettu sidonnaisuusilmoituksiin mahdollisesti sisältyviä

 salassapidettäviä tietoja tai sellaisia tietoja, joita ei tule kuntalain 84 §:n perusteella ilmoittaa. Tästä syystä liite on kokonaan

 salassapidettävä (peruste: laki viranomaisten toiminnan julkisuudes-ta, 24 § 1 mom. 20 ja 23 kohdat). Salassapitorajauksista ja poistoista päättäminen on tarkastuslautakunnan tehtävänä.

 

Puheenjohtajan päätösehdotus 

 

Tarkastuslautakunta:

 

1)     hyväksyy edellisen käsittelyn jälkeen saadut sidonnaisuusilmoitukset;

 

2)     saattaa hyväksytyt sidonnaisuusilmoitukset edelleen valtuustolle tiedoksi; ja

 

3)     päättää julkaista hyväksytyt sidonnaisuusilmoitukset Äänekosken kaupungin verkkosivuilla.

 

Päätös Tarkastuslautakunta:

 

1)     hyväksyi edellisen käsittelyn jälkeen saadut sidonnaisuusilmoitukset;

 

2)     päätti saattaa hyväksytyt sidonnaisuusilmoitukset edelleen valtuustolle tiedoksi; ja

 

3)     päätti julkaista hyväksytyt sidonnaisuusilmoitukset Äänekosken kaupungin verkkosivuilla.

 

  - - - - -

Puheenjohtaja Leila Lindell ilmoitti olevansa esteellinen (osallisuusjäävi) ja poistui kokouksesta oman sidonnaisuusilmoituksensa käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi. Hannu Penttinen valittiin puheenjohtajaksi Leila Lindellin sidonnaisuusilmoitusta koskevan käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi.

 - - - - -


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa