RSS-linkki
Kokousasiat:https://web28.aanekoski.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://web28.aanekoski.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunkirakennelautakunta
Pöytäkirja 14.03.2024/Pykälä 15
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Äänekosken kaupungin käyttömaksuhinnasto v. 2024
KAURAK 14.03.2024 § 15
Kaupungin tilatyöryhmä tarkasteli kaupungin tiloista perittävien käyttömaksujen kokonaisuutta kokouksessaan 13.2.2024, jossa läsnä olivat kaupunginhallituksen edustajat Seppo Ruotsalainen, Matti Virtanen ja Tommi Lunttila, kaupunkirakennelautakunnan edustajat Marjatta Huhta ja Petri Leppänen sekä virkamiehistä talousjohtaja Tapani Hämäläinen, vs. vapaa-aikajohtaja Jukka-Pekka Pohjolainen, rehtori Jaana Tani, liikuntapalveluvastaava Jaana Kiiskinen, tekninen isännöitsijä Hanna Räsälä ja tekninen johtaja Tommi Rautjärvi.
Käyttömaksujen hinnan korotukseksi ehdotetaan 10% koko hinnaston osalta, koska kiinteistöjen ylläpitokustannukset ovat nousseet viimeisen vuoden aikana. Tämän lisäksi kaikkien venepaikkojen hintoihin ehdotetaan 20% korotusta.
Muilta osin hinnastoon tehtävillä muutoksilla lähinnä tarkennetaan ja selkeytetään käyttömaksujen periaatteita.
Käyttömaksujen periaatteet ja tilakohtaiset käyttömaksut on esitelty liitteenä olevassa hinnastossa. Ehdotetut muutokset halutaan voimaan 1.6.2024 alkaen. Jatkossa venepaikkojen hinnankorotukset astuvat voimaan vuoden alusta ja niistä päätetään syksyn lautakunnassa.
Käyttömaksujen kokonaisuutta arvioidaan jatkossakin vuosittain.
Valmistelija Tekninen johtaja Tommi Rautjärvi, puh. 0400 543 58
Esittelijä Tekninen johtaja Tommi Rautjärvi
Päätösehdotus Kaupunkirakennelautakunta päättää seuraavasti:
Hyväksyy liitteen mukaiset kaupungin tiloista perittävien maksujen periaatteet ja maksut 1.6.2024 alkaen. | |
2. | Myöntää tekniselle johtajalle oikeuden poistaa käyttömaksuhinnastosta mahdolliset päällekkäisyydet, korjata teknisluonteisia virheitä sekä päivittää hinnastoon tilatyöryhmän määrittelemän hinnan puuttuvien tilojen ja rakennusten osalta. Muutosoikeus ei koske jo määriteltyjä tilakohtaisia käyttömaksuja eikä pääperiaatteiden olennaista muuttamista tai lisäämistä. |
Päätös Keskustelun aikana Antti Peltomäki ehdotti, että venepaikkojen hintoja nostetaan 10 % eikä 20 %, kuten esittelytekstissä esitetään.
Peltomäen ehdotus ei saanut kannatusta.
Kaupunkirakennelautakunta päätti hyväksyä päätösehdotuksen.
- - - - -
Antti Peltomäki jätti eriävän mielipiteen.
- - - - -
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |