Dynasty tietopalvelu Haku RSS Äänekosken kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://web28.aanekoski.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://web28.aanekoski.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunkirakennelautakunta
Pöytäkirja 11.04.2024/Pykälä 20

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Liitteet
  Investoinnit 2024

 

Kaupunkirakennelautakunnan talousarvion toteutuminen vuonna 2023

 

KAURAK 11.04.2024 § 20  

791/02.02.00/2022  

 Kaupunkirakennelautakunta

 

 Kaupunkirakennelautakunta vastaa tilaajana toimitilojen suunnitteluttamisesta, rakennuttamisesta ja huolehtii rakennuttajavalvonnasta sekä isännöitsijävelvoitteista ja omaisuuden arvon säilyttämisestä. Toimiala rakentaa tai rakennuttaa sekä hallitsee kunnan omassa käytössä olevia toimitiloja ja tilaajana vastaa niiden ylläpidosta ja

 hoidosta.

 

 Lautakunta vastaa yhdyskuntateknisen rakentamisen ja yleisten alueiden suunnittelusta ja rakentamisen valvonnasta sekä tilaajana hoidosta ja kunnossapidosta.

 

 Lautakunta valmistelee vesihuollon yleistä kehittämistä ja toiminta-aluepäätöksiä koskevat asiat.

 

 Lautakunta huolehtii kunnalle lainsäädännössä osoitetusta asuntotoimea, yksityisteitä, tie- ja vesiliikennettä ja romuajoneuvoja koskevista tehtävistä.

 

 Kaupunkirakennelautakunnan ruokapalvelut tuottavat ravitsemussuosituksen mukaisia, laadukkaita, turvallisia, kasvatusta ja hoitoa tukevia ateriapalveluja asiakkaiden tarpeisiin.

 

 Lautakunta vastasi Jyväskylän kaupungin järjestämän ylikunnallisen pelastustoimen kustannuksista vuoden 2022 loppuun saakka.

 

 Kaupunkirakennelautakunnan vuoden 2023 alkuperäisen talousarvion toimintakuluihin varatut määrärahat olivat 17,8 milj. euroa ja toimintatuottoja arvioitiin kertyvän 9,7 milj. euroa, toimintakate oli 8,1 milj. euroa.

 

 Kaupunginvaltuusto myönsi seuraavat lisämäärärahat kaupunkirakennetoimelle:

 

  • 25.9.2023 § 54, henkilöstökuluihin, 46 800 €
  • 23.10.2023 § 64, leasingvuokramenoihin, 320 000 €
  • 23.10.2023 § 64, sähköenergian ostoon, 350 000 €
  • 11.12.2023 § 81, hulevesimaksuihin, 135 000 €
  • 11.12.2023 § 81, Kisakatu 4, ylimääräinen yhtiövastike, 22 000 €

 

 Yhteensä kaupunginvaltuuston myöntämät lisämäärärahat olivat 873 800 euroa.

 

 Kaupunkirakennelautakunnan toimintakate toteutui 356 500 euroa muutettua talousarviota (tot.104,0 %) heikommin. Ylityksen aiheutti tilinpäätöksen yhteydessä kaupunkirakennepalveluiden vastuualueelle kirjattu 370 000 euron pakollinen varaus Suolahden Suojarinteen alueella sijaitsevan kylmillään olevan vanhan palvelukeskuksen purkamiseksi vuonna 2024. Tyhjillään olevasta palvelukeskuksesta on tehty erillinen riskiarviointi ja sen perusteella palvelukeskus tulisi purkaa viipymättä.

 

 

 Kaupunkirakennepalvelut

 

 Vastuualue vastaa hallinnosta, kaupungin toimitilojen ylläpidosta, kunnossapidosta ja siivouksesta sekä hoitaa kiinteistöomaisuuteen liittyvät uudisrakennus- ja korjausinvestoinnit. Tavoitteena on tarjota kaupungin palvelutoiminnan käyttöön turvalliset, terveelliset ja hyväkuntoiset tilat kustannustehokkaasti sekä taata kaupungin kiinteistöomaisuuden arvon säilyminen.

 

 Vastuualue vastaa katujen, puistojen, uimarantojen ja satamien suunnittelusta, rakentamisesta ja kunnossapidosta.

 

 Kaupunkirakennepalveluiden vastuualueen vuoden 2023 käyttötalous toteutui muutettuun talousarvoon nähden 0,38 milj. euroa alijäämäisenä ja alkuperäiseen talousarvioon verrattuna 1,22 milj. euroa heikompana. Vastuualueelle kirjattiin tilinpäätöksen yhteydessä 370 000 euron pakollinen varaus ja määrärahavarausta kirjaukselle ei

 ollut.

 

 

 

 Ruokapalvelut

 

 Ruokapalvelut tuottavat lakisääteisiä ravitsemussuosituksen mukaisia, korkealaatuisia, laadukkaita, turvallisia, kasvatusta tukevia ateriapalveluja asiakkaiden tarpeisiin. Ruokapalveluja tarjotaan päiväkotien ja koulujen, asiakkaille sekä henkilöstölle.

 

 Ruokapalveluiden toimintakate toteutui 30 600 euroa muutettua talousarviota paremmin. Tulot alittuivat 11 600 euroa ja menot alittivat 42 200 eurolla suunnitellun. Menoista henkilöstömenot alittuivat 83 500 eurolla ja palvelujen ostot 17 100 euroa. Aineisiin ja tarvikkeisiin varatut määrärahat ylittyivät 46 700 euroa ja muut toimintamenot ylittyivät 11 800 euroa.

 

 

 Merkittävät investoinnit 2023

 

  • Koulunmäen yhtenäiskoulu, C-rakennus: leasingkohde, hankkeen toteutus on vuosina 2023-2025.
  • Koiviston päiväkoti: leasing-kohde, hankkeen toteutus on vuosina 2023-2024.
  • Likolahdenkadun peruskorjaus: 1-vaihe sekä uuden jalankulku- ja pyöräilyväylän rakentaminen.
  • Pankkisillan peruskorjaus: pankkisillan peruskorjaukseen oli saatu valtion rahoitusta 200 000 euroa. Sillan peruskorjaus tehtiin pääosin vuonna 2022. Työt vuonna 2023 koskivat sillan viimeistelyä.
  • Konginkankaan jalankulku- ja pyöräilyväylä: yhteishanke Keski-Suomen ELY-Keskuksen kanssa.
  • Monitoimiaukio: Äänekosken keskustaan tehtiin vuonna uusi tapahtuma-aukio.
  • Äänekosken kaupunginmuseo: ylivuotinen hanke, hankkeen tarkoitus valmistua 2025.

 

 Talousarviossa vuodelle 2023 oli kaupunkirakennelautakunnan investointeihin varattu määrärahaa (netto) yhteensä 7,4 miljoonaa euroa. Määrärahan suuruutta muutettiin valtuuston päätöksellä 12.6.2023. Investointiosan muutoksen jälkeen lautakunnalla oli käytettävissä investointeihin yhteensä 6,4 miljoonaa euroa.

 Muutoksilla on myös vaikutusta investointiohjelmaan vuosille 2024-2026.

 

 

Valmistelija Rakennuttaja Jukka Karppinen, puh. 040 5591632

 

Esittelijä Tekninen johtaja Tommi Rautjärvi, puh. 0400 543587

 

Päätösehdotus Kaupunkirakennelautakunta merkitsee tiedokseen talousarvion toteutumisen vuoden 2023 osalta.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 - - - - -

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa