RSS-linkki
Kokousasiat:https://web28.aanekoski.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://web28.aanekoski.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 17.04.2024/Pykälä 25
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Pöytäkirjan tarkastus
TARKLTK 17.04.2024 § 25
Kuntalain (410/2015) 107 §:n 1 momentin mukaan toimielimen päätöksistä pidetään pöytäkirjaa. Lain 140 §:n 1 momentin mukaan toimielimen pöytäkirja siihen liitettyine oikaisuvaatimusohjeineen tai valitusosoituksineen pidetään tarkastamisen jälkeen nähtävänä yleisessä tietoverkossa, jollei salassapitoa koskevista säännöksistä muuta johdu.
Äänekosken kaupungin hallintosäännön 144 §:n 4 momentin mukaan pöytäkirja allekirjoitetaan ja tarkastetaan sähköisesti.
Puheenjohtajan ehdotus
Tarkastuslautakunta valitsee kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja puheenjohtaja määrää pöytäkirjantarkastuksen tapahtuvaksi viimeistään torstaina 25.4.2024 klo 11 mennessä ja tarkastetun pöytäkirjan julkaistavaksi kaupungin verkkosivuilla pöytäkirjan tarkastamisen jälkeen, kuitenkin viimeistään torstaina 25.4.2024 klo 12.
Päätös Hyväksyttiin. Valittiin pöytäkirjantarkastajiksi Hannu Penttinen ja Tuula Pölkki.
- - - - -
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |