Dynasty tietopalvelu Haku RSS Äänekosken kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://web28.aanekoski.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://web28.aanekoski.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 03.06.2024/Pykälä 150

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Tuloveroprosentin ja kiinteistöveroprosenttien määrittäminen vuodelle 2025

 

KH 03.06.2024 § 150  

346/02.02.00/2024  

 Kuntalain (410/2015) 111 §:n mukaan viimeistään talousarvion hy­väk­sy­mi­sen yhteydessä valtuuston on päätettävä kunnan tu­lo­ve­ro­pro­sen­tis­ta, kiinteistöveroprosenteista sekä muiden verojen pe­rus­teis­ta.

 

 Verotusmenettelystä annetun lain (1558/95) 91 a §:n (muutettu 520/2010) mukaan kunnan tulee ilmoittaa Verohallinnolle viimeistään verovuotta edeltävän vuoden marraskuun 17. päivänä tuloveroprosentin suuruus. Jos ilmoitusta ei tehdä, verohallinto soveltaa ennakkoperinnässä edellisen vuoden tuloveroprosenttia. Tuloveroprosentti on ilmoitettava prosentin kymmenyksen tarkkuudella.             

 

 Kiinteistöverolain (654/1992) 11 §:n 4 momentin mukaan kunnan tu­lee ilmoittaa kiinteistöveroprosentit Verohallinnolle viimeistään ve­ro­vuot­ta edeltävän vuoden marraskuun 17. päivänä. Kiin­teis­­ve­ro­pro­sen­tit määrätään prosentin sadasosan tarkkuudella.

 

 Kaupungin talousarvioprosessin edetessä ja talouslukujen tarkentuessa nyt päätettäviä tulo- ja kiinteistöveroprosentteja voidaan tarkentaa ennen ilmoittamisen määräajan umpeuduttua.

 

 Tuloveroprosentti

 

 Vuoden 2025 talousarvion valmistelussa on käytetty tu­lo­ve­ro­pro­sent­ti­na 9,40 % (9,40 % vuonna 2024) ja kun­nal­lis­ve­ro­tuo­ttoa arvioidaan kertyvän 34,2 milj. euroa vuodelle 2025. Verotulojen arvioinnissa pohjana on käy­tet­ty Suomen Kuntaliiton kuntakohtaista verotulojen en­nus­te­ke­hik­koa toukokuulta 2024. 

 

 Kiinteistöveroprosentit (Kiinteistöverolaki 11§, 12a§,12b§ ja 13§)

 

 Voimassa olevat kiinteistöverolain mukaiset kiin­teis­­ve­ro­pro­sent­tien vaih­te­lu­­lit ovat seuraavat:

  

-

Yleisen kiinteistöveroprosentin alaiset:

 

1.

maa-alueet, vaihteluväli 1,30 - 2,00 prosenttia

 

2.

rakennukset, vaihteluväli 0,93 - 2,00 prosenttia

-

Vakituisten asuinrakennusten vaihteluväli on 0,41 - 1,00   prosenttia. Muiden asuinrakennuksien vaihteluväli on 0,93 -2,00 prosenttia.

-

Muiden asuinrakennuksien vaihteluväli on 0,93 - 2,00 prosenttia.

-

Rakentamattoman rakennuspaikan vaihteluväli on 2,00 - 6,00 prosenttia. Erillistä veroprosenttia sovelletaan rakentamattomaan rakennuspaikkaa jos:

 

*

asemakaava on ollut voimassa vähintään vuoden ennen kalenterivuoden alkua;

 

*

asemakaavan mukaan rakennuspaikan rakennusoikeudesta yli puolet on kaavoitettu asuntotarkoitukseen;

 

*

rakennuspaikalla ei ole asuinkäytössä olevaa asuinrakennusta, eikä sille ole maankäyttö- ja rakennuslain (132/1999) 149 c §:ssä tarkoitetulla tavalla ryhdytty rakentamaan sellaista ennen kalenterivuoden alkua;

 

*

rakennuspaikalle on maankäyttö- ja rakennuslain 135 §:ssä tarkoitettu käyttökelpoinen pääsytie tai mahdollisuus sellaisen järjestämiseen;

 

*

rakennuspaikka on liitettävissä yleiseen vesijohtoon ja viemäriin vesihuoltolain (119/2001) 10 §:n mukaisesti;

 

*

rakennuspaikalla ei ole maankäyttö- ja rakennuslain 38 tai 53 §:ssä taikka 58 §:n 5 momentissa tarkoitettua rakennuskieltoa; ja

 

*

rakennuspaikka on saman omistajan omistuksessa.

-

Voimalaitosten kiinteistöveroprosentin vaihteluväli 0,93 - 3,10 prosenttia

-

Yleishyödyllisen yhteisön veroprosentin vaihteluväli 0,00 - 2,00 prosenttia

 

 Poiketen siitä, mitä 12 a §:n 1 momentissa säädetään, Espoon, Helsingin, Hyvinkään, Järvenpään, Kauniaisten, Keravan, Kirk­konummen, Mäntsälän, Nurmijärven, Pornaisten, Sipoon, Tuusulan, Vantaan ja Vihdin kunnanvaltuustojen on määrättävä rakentamattomalle rakennuspaikalle veroprosentti, joka on vähintään 3,00 prosenttiyksikköä kunnanvaltuuston määräämää yleistä kiinteistöveroprosenttia korkeampi. Rakentamattoman rakennuspaikan veroprosentiksi voidaan määrätä kuitenkin enintään 6,00 prosenttia.                

 

 Äänekosken kaupungin kiinteistöveroprosentit:  

 

 

2024

Ehdotus 2025

Tuotto-odotus 2025

Yleisen kiinteistöveroprosentin alaiset

 

 

 

 

Maa-alueet

1,30 %

1,30 %

0,82 milj. €

 

Rakennukset

1,30 %

1,30 %

3,88 milj. €

Vakituiset asuinrakennukset

0,60 %

0,60 %

2,67 milj. €

Muut asuinrakennukset

1,20 %

1,20 %

0,45 milj. €

Voimalaitokset

3,10 %

3,10 %

0,04 milj. €

Rakentamaton rakennuspaikka

1,30 %

1,30 %

-

Yleishyödylliset yhteisöt

0,00 %

0,00 %

-

 

 Yhteensä kiinteistöveroja arvioidaan kertyvän vuodelle 2025 noin 7,9 milj. euroa.

 

Valmistelija Talousjohtaja Tapani Hämäläinen, puh. 0400 115 256

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Matti Tuononen

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää esittää valtuustolle, että valtuusto määrää kunnan vuoden 2025 tuloveroprosentiksi 9,40 % ja kiinteistöveroprosentit seuraavasti:

 

Yleisen kiinteistöveroprosentin alaiset:

 

 

Maa-alueet

1,30 %

 

Rakennukset

1,30 %

Vakituiset asuinrakennukset

0,60 %

Muut asuinrakennukset

1,20 %

Voimalaitokset

3,10 %

Rakentamaton rakennuspaikka

1,30 %

Yleishyödylliset yhteisöt

0,00 %

 

Päätös Keskustelun kuluessa Joni Kotilainen ehdotti, että tuloveroprosentiksi määrätään 9,2 %.

 

 Keskustelun kuluessa Tommi Lunttila ehdotti Jari Halttusen kannattamana, että asia jätetään pöydälle.

 

 Puheenjohtaja totesi, että keskustelun kuluessa on tehty asian pöydällepanoa koskeva kannatettu ehdotus. Puheenjohtaja tiedusteli, voidaanko pöydällepanoehdotus hyväksyä yksimielisesti. Puheenjohtaja totesi, että asia on päätetty yksimielisesti jättää pöydälle.

 

 Edelleen puheenjohtaja totesi, että keskustelun kuluessa tehtiin kaupunginjohtajan ehdotuksesta poikkeava ehdotus, jota ei kuitenkaan kannatettu ja joka raukesi, kun asia päätettiin jättää pöydälle.

 

 Vielä puheenjohtaja määräsi, että asian käsittely jatkuu syksyllä.

 

  - - - - -


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa