Dynasty tietopalvelu Haku RSS Äänekosken kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://web28.aanekoski.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://web28.aanekoski.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 17.06.2024/Pykälä 173

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

Lastensuojelulain mukaan avohuollon tukitoimena tai sijaishuoltoon sijoitettujen tai jälkihuollossa olevien lasten varhaiskasvatuksen kustannukset / Hallintoriitahakemus hallinto-oikeudelle

 

KH 17.06.2024 § 173  

257/00.04.01/2024  

 Lastensuojelulain (417/2007) ja varhaiskasvatuslain (540/2018) säännösten perusteella lastensuojelulain mukaan avohuollon tukitoimena tai sijaishuoltoon sijoitetun tai jälkihuollossa olevan lapsen varhaiskasvatuksen kustannukset eivät kuulu kyseisen palvelun järjestävälle kunnalle, ellei se ole samalla lapsen kotikunta. Ajalla 1.1.-31.12.2023 voimassa olleen lastensuojelulain 16 b §:n perusteella kustannukset kuuluvat sijoittajahyvinvointialueelle ja 1.1.2024 lukien voimassa olevan varhaiskasvatuslain 60 §:ään lisätyn 4 momentin (1284/2023) mukaan lapsen kotikunnalle.

 

Lastensuojelulain 16 b §:n 1 momenttia on katsottu aiheelliseksi muuttaa ja muutos on astunut voimaan 1.1.2024. Kuntien keskusjärjestö Suomen Kuntaliitto ry ja hyvinvointialueita edustava ja palveleva Hyvinvointialueyhtiö Hyvil Oy ovat lakiesityksen laatimisvaiheessa vuonna 2023 ilmaisseet kantansa voimassa olevan sääntelyn osalta niin, että kunnat ovat oikeutettuja laskuttamaan sijoittajahyvinvointialueita vuodelta 2023, kuten laissa vuonna 2023 olikin määritelty. Lakia ei voida muuttaa taannehtivasti.

 

Useat hyvinvointialueet - ainakin Pirkanmaan hyvinvointialue, Varsinais-Suomen hyvinvointialue, Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue, Etelä-Karjalan hyvinvointialue, Pohjois-Karjalan hyvinvointialue, Kymenlaakson hyvinvointialue ja Päijät-Hämeen hyvinvointialue - ovat toimineet Hyvil Oy:n kannan ja lainsäädännön mukaisesti vuonna 2023.

 

Äänekosken kaupunki ja useat muut Keski-Suomen kunnat ovat neuvotelleet lastensuojelulain mukaan avohuollon tukitoimena tai sijaishuoltoon sijoitettujen tai jälkihuollossa olevien lasten vuoden 2023 varhaiskasvatuksen kustannuksista Keski-Suomen hyvinvointialueen kanssa, mutta neuvotteluista huolimatta hyvinvointialue ei ole suostunut niitä maksamaan. Äänekosken kaupungin osalta puheena olevien kustannusten yhteenlaskettu määrä on 34 937,04 €.

 

Oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain (808/2019) 20 §:n perusteella julkisoikeudellista maksuvelvollisuutta koskeva asia voidaan saattaa hallintoriita-asiana hallinto-oikeuden käsiteltäväksi. Koska taloudellinen intressi asiassa on merkittävä, viranhaltijajohto katsoo, että kaupungin tulisi viedä asia hallinto-oikeuteen.

 

Kaupunginhallitukselle esitetään, että Äänekosken kaupunki panee asian vireille Hämeenlinnan hallinto-oikeudessa yhteisellä hallintoriitahakemuksella kaikkien sellaisten Keski-Suomen hyvinvointialueen alueella olevien tai muiden kuntien kanssa, jotka yhtyvät yhteiseen hallintoriitahakemukseen.

 

Esityslistan liitteenä on valmisteltu hallintoriitahakemus sekä tämän kaikille hakijoille yhteiset liitteet (hakemuksen liitteet nrot 25-29).

 

Hallintoriidan vireillepanosta päättää kaupunginhallitus, sillä kuntalain (410/2015) 39 §:n 1 momentin 3 kohdan ja Äänekosken kaupungin hallintosäännön 22 §:n 1 momentin 27 kohdan mukaan kaupunginhallitus valvoo kaupungin etua, edustaa kaupunkia ja käyttää kaupungin puhevaltaa.

 

Valmistelija Hallintojohtaja Aleksi Heikkilä, puh. 040 823 7921

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Matti Tuononen

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus:

 

1) päättää, että Äänekosken kaupunki panee Hämeenlinnan hallinto-oikeudessa vireille hallintoriidan lastensuojelulain mukaan avohuollon tukitoimena tai sijaishuoltoon sijoitettujen tai jälkihuollossa olevien lasten varhaiskasvatuksen kustannuksista Keski-Suomen hyvinvointialueen kanssa edellä esittelytekstissä tarkoitetun mukaisesti yhdessä Jyväskylän kaupungin jättämällä hakemuksella; ja

 

2) valtuuttaa Jyväskylän kaupungin toimialajohtaja Eino Leisimon tekemään hallintoriitahakemukseen tarvittavat teknisluonteiset täydennykset ja muutokset ennen sen jättämistä Hämeenlinnan hallinto-oikeuteen, täydentämään hakemukseen yhtyvät kunnat ja käyttämään asiassa puhevaltaa.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

  - - - - -

 Keski-Suomen hyvinvointialueen luottamushenkilöt Piia Flink-Liimatainen (yhteisöjäävi; aluehallituksen ja aluevaltuuston varajä-sen), Kari Kiiskinen (yhteisöjäävi; aluehallituksen ja aluevaltuuston jäsen), Seppo Ruotsalainen (yhteisöjäävi; aluevaltuuston ja turvalli-suuslautakunnan varajäsen), Sirpa Martins (yhteisöjäävi; alueval-tuuston jäsen), Marke Tuominen (yhteisöjäävi; turvallisuuslauta-kunnan jäsen) ja Johanna Vertainen (yhteisöjäävi; aluevaltuuston varajäsen ja työikäisten ja ikääntyneiden lautakunnan jäsen) ilmoit-tivat olevansa esteellisiä ja poistuivat kokouksesta tämän asian kä-sittelyn ja päätöksenteon ajaksi.

 

 Henna Penttinen ilmoitti olevansa esteellinen (palvelussuhdejäävi; Keski-Suomen hyvinvointialueen työntekijä) ja poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi.

 

 Varajäseninä tämän asian käsittelyyn ja päätöksentekoon osallis-tuivat Rolf Nyholm Johanna Vertaisen sijalla ja Riitta Nyrönen Kari Kiiskisen sijalla.

 

 Puheenjohtajana tämän asian käsittelyn ja päätöksenteon ajan toimi kaupunginhallituksen 2. varapuheenjohtaja Matti Virtanen.

 

 Merkittiin, että tämä asia käsiteltiin kokouksen kolmantena asiana.

  - - - - -


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa