RSS-linkki
Kokousasiat:https://web28.aanekoski.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://web28.aanekoski.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 23.09.2024/Pykälä 59
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Sidonnaisuuksien ilmoittaminen
TARKLTK 21.08.2024 § 50
Kuntalain 84 §:n mukaan kunnan luottamushenkilön ja viranhaltijan on tehtävä sidonnaisuusilmoitus johtotehtävistään sekä luottamustoimistaan elinkeinotoimintaa harjoittavissa yrityksissä ja muissa yhteisöissä, merkittävästä varallisuudestaan sekä muista sidonnaisuuksista, joilla voi olla merkitystä luottamus- ja virkatehtävien hoitamisessa. Velvollisuus ilmoittaa sidonnaisuuksista koskee kunnanhallituksen ja maankäyttö- ja rakennuslaissa (132/1999) tarkoitettuja tehtäviä hoitavan toimielimen jäseniä, valtuuston ja lautakunnan puheenjohtajaa ja varapuheenjohtajia, kunnanjohtajaa, pormestaria ja apulaispormestaria sekä kunnanhallituksen ja lautakunnan esittelijää.
Ilmoitus on tehtävä kahden kuukauden kuluessa siitä, kun henkilö on valittu tehtäväänsä.
Sidonnaisuusilmoitus tehdään tarkastuslautakunnalle, joka valvoo ilmoitusvelvollisuuden noudattamista ja saattaa ilmoitukset valtuuston tiedoksi. Kunnan on pidettävä sidonnaisuuksista rekisteriä yleisessä tietoverkossa, jollei salassapitoa koskevista säännöksistä muuta johdu. Kooste kaupungille edellisen käsittelyn jälkeen saapuneista sidonnaisuusilmoituksista on esityslistan liitteenä. Koosteesta ei ole poistettu sidonnaisuusilmoituksiin mahdollisesti sisältyviä
salassapidettäviä tietoja tai sellaisia tietoja, joita ei tule kuntalain 84 §:n perusteella ilmoittaa. Tästä syystä liite on kokonaan
salassapidettävä (peruste: laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta, 24 § 1 mom. 20 ja 23 kohdat). Salassapitorajauksista ja poistoista päättäminen on tarkastuslautakunnan tehtävänä.
Puheenjohtajan päätösehdotus
Tarkastuslautakunta:
1) käsittelee saapuneet sidonnaisuusilmoitukset ja päättää toimenpiteistä, joihin ne antavat aihetta;
2) päättää julkaista hyväksytyt sidonnaisuusilmoitukset Äänekosken kaupungin verkkosivuilla; ja
3) saattaa hyväksytyt sidonnaisuusilmoitukset edelleen valtuustolle tiedoksi.
Päätös Tarkastuslautakunta:
1) hyväksyi edellisen käsittelyn jälkeen saadut kolme sidonnaisuusilmoitusta;
2) päätti julkaista hyväksytyt sidonnaisuusilmoitukset Äänekosken kaupungin verkkosivuilla; ja
3) päätti saattaa hyväksytyt sidonnaisuusilmoitukset edelleen valtuustolle tiedoksi.
- - - - -
Olli Jämsén poistui esteellisenä (osallisuusjäävi) kokouksesta oman ilmoituksensa käsittelyn ajaksi. Pöytäkirjantarkastajaksi Olli Jämsénin ilmoituksen käsittelyn ajaksi valittiin Sinikka Rautiainen.
- - - - -
KVALT 23.09.2024 § 59
Tarkastuslautakunnan päätösehdotus
Valtuusto merkitsee tiedoksi tarkastuslautakunnan 21.8.2024 hyväksymät sidonnaisuusilmoitukset.
Päätös Hyväksyttiin.
- - - - -
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |