Dynasty tietopalvelu Haku RSS Äänekosken kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://web28.aanekoski.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://web28.aanekoski.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kulttuuri- ja liikuntalautakunta
Pöytäkirja 17.09.2024/Pykälä 28

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

Valtuustoaloite Suolahden Urhon painijoiden tiloista / Peltomäki Antti ym.

 

KVALT 15.04.2024 § 22 

 Antti Peltomäki jätti hänen ja kolmen muun valtuutetun allekirjoittaman valtuustoaloitteen Suolahden Urhon painijoiden tiloista.

 

Päätös Merkittiin valtuustoaloite tiedoksi ja lähetettiin se edelleen kaupunginhallituksen käsiteltäväksi.

 

  - - - - -

 

KH 06.05.2024 § 123 

 

 Valtuutettu Antti Peltomäen ym. 15.4.2024 jättämä valtuustoaloite on liitteenä.

 

Äänekosken kaupungin hallintosäännön 119 §:n (Valtuutettujen aloitteet) 3 momentissa on määrätty, että aloitteet, jotka merkitsevät uuden määrärahan ottamista talousarvioon tai määrärahan korottamista, on valmisteltava seuraavan vuoden talousarvion valmistelun yhteydessä, jos ne on jätetty maaliskuun loppuun mennessä. Myöhemmin jätetyt tällaiset aloitteet valmistellaan sitä seuraavan vuoden talousarvion valmistelun yhteydessä.

 

Valmistelija Hallintojohtaja Aleksi Heikkilä, puh. 040 823 7921

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Matti Tuononen

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus merkitsee valtuustoaloitteen tiedoksi ja päättää pyytää kaupunkirakennelautakunnalta ja kulttuuri- ja liikuntalautakunnalta erilliset lausunnot aloitteesta. Lausunnot on toimitettava kaupunginhallitukselle viimeistään 31.12.2024.

 

Kaupunginjohtajan kokouksessa tehty ehdotus

 

Kaupunginhallitus merkitsee valtuustoaloitteen tiedoksi ja päättää pyytää kaupunkirakennelautakunnalta ja kulttuuri- ja liikuntalautakunnalta erilliset lausunnot aloitteesta. Lausunnot on toimitettava kaupunginhallitukselle viimeistään 30.9.2024.

 

Päätös Hyväksyttiin kaupunginjohtajan kokouksessa tehty ehdotus.

 

  - - - - -

 

KULTLIIK 17.09.2024 § 28  

264/00.01.03.01/2024  

 Antti Peltomäki jätti hänen ja kolmen muun valtuutetun allekirjoittaman valtuustoaloitteen, jossa esitetään, että Äänekosken kaupungin tulisi rakentaa Suolahden Suojarinteen auditorioon painin harrastamiseen soveltuvat tilat.

 

 Äänekosken kaupungin hallinnassa on ollut kaksi painitilaa, joista toinen sijaitsee Äänekosken liikuntatalolla ja toinen entisen Asemakadun koulun tiloissa Suolahdessa. Asemakadun koulun purkupäätös ja purkamisen aloittaminen kesällä 2024 on aiheuttanut tilanteen, jossa Suolahden taajaman liikuntatilat vähenivät. Liikuntapalvelut on yhteistyössä kaupunkirakennepalveluiden kanssa kartoittanut ja valmistellut korvaavia tiloja niin painijoiden, voimailijoiden kuin liikuntasalin käyttäjien osalta. Suurimman haasteen on tuonut liikuntasalin päiväkäyttäjien tilat sekä painijoiden tilat, koska vastaavan kokoista tai suurempaa valmista tilaa ei Suolahden taajamassa ole ollut tarjolla.

 

 Äänekosken kaupunki on prosessin aikana esittänyt ratkaisuehdotuksen, jossa painijat siirtyisivät harrastamaan Äänekosken liikuntatalolle, jonka painitila on tällä hetkellä alikäytöllä. Tila pitää sisällään 12m x 12m painimolskin ja tilan välittömästä läheisyydestä löytyvät niin kunto- ja voimailusalit kuin juoksusuora. Kyseinen tila palvelisi painijoiden tarpeita erinomaisesti ja samalla kaupunki säästäisi mahdollisen korvaavan tilan remontoinnista ja käytöstä aiheutuvat kustannukset.

 

 Vaihtoehtoisina tiloina on kartoitettu Suolahden Suojarinteen Terapiatalon pienempää liikuntasalia, joka on lähes samankokoinen kuin painijoilla käytössä olleet tilat entisellä Asemakadun koululla. Tila soveltuisi painin harrastustoimintaan, joskin se olisi kokonsa puolesta mahdollisesti hieman ahdas. 

 

 Valtuustoaloitteessa ehdotetaan Terapiatalon auditorion muuttamista painitilaksi, joka kooltaan mahdollistaisi painin harrastamisen. Tilan lattiarakenteen kaltevuus aiheuttaa kuitenkin muutostöiden ja kustannusten osalta riskejä, eikä sen osalta selvitystä ole jatkettu pidemmälle. 

 

 Äänekosken kaupungin tekninen johtaja, liikuntapalveluvastaava, Urhon painijaoston puheenjohtaja, kaupunkirakennelautakunnan puheenjohtaja sekä edustajat kaupunginhallituksesta ja kaupunkirakennelautakunnasta kävivät 14.6.2024 katselmoimassa Suojarinteen Terapiatalon allastiloja ja keskustelemassa niiden muuttamista painin harrastamiseen soveltuvaksi liikuntatilaksi. Tila sopisi kokonsa puolesta painin harrastamiseen.

 

 Kaupunkirakennepalvelut on selvittänyt kustannuksia liittyen Terapiatalon allastilojen muuttamiseksi painitiloiksi. Laskelmat osoittavat, että tilan muutostöiden kustannukset ovat arviolta vähintään 77 000 €, jossa ei ole huomioitu mahdollisia liikuntavarusteiden uusimisia. 

 

 Liikuntapalvelut on käynyt keskustelua Urhon painijaoston kanssa painin harrastajamääristä Suolahdessa. Kauden 2023-2024 aikana nassikkapainiin osallistui 6-12 osallistujaa ja 2-4 valmentajaa / harjoituskerta ja harjoituksia on ollut kerran viikossa. Tämän lisäksi kisaryhmä on harjoitellut noin 2-3 kertaa viikossa. Kisaryhmä on kaventunut yhteen kilpailuja kiertävään osallistujaan, jolla käy satunnaisesti treenikavereita muista kaupungeista. Nallepainitoiminta on ollut tauolla valmentajapulan takia.

 

 Kulttuuri- ja liikuntatoimen viranhaltijoiden näkemys on, että kaupungin nykyisessä taloustilanteessa painin harrastustoiminta tulisi ensisijaisesti sijoittaa tiloihin, joissa sille on olemassa olevat ja erinomaiset olosuhteet.

 

 Mikäli kuitenkin päädytään ratkaisuun, jossa Terapiatalon uima-allastilat remontoidaan painin harrastamiseen soveltuviksi, on kiinnitettävä huomiota, että investointimäärärahassa otetaan huomioon myös mahdollinen varusteiden uusiminen, uutta ja isompaa tilaa varten. Lisäksi tilan käyttökustannukset on huomioitava talousarviossa. Terapiatalon liikuntakäytön lisääminen luo jatkossa paineita myös ilmanvaihdon, sekä pukeutumis- ja pesutilojen kunnostamiseen / uusimiseen.   

 

Valmistelija vs. kulttuuri- ja liikuntajohtaja Jukka-Pekka Pohjolainen puh. 0400 189 263

 

Esittelijä vs. kulttuuri- ja liikuntajohtaja Jukka-Pekka Pohjolainen

 

Päätösehdotus Kulttuuri- ja liikuntalautakunta hyväksyy valtuustoaloitteeseen tehdyn lausunnon ja saattaa sen edelleen tiedoksi kaupunginhallitukselle ja kaupunginvaltuustolle.

 

Päätös Hyväksyttiin.

- - - - -

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa