RSS-linkki
Kokousasiat:https://web28.aanekoski.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://web28.aanekoski.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunkirakennelautakunta
Pöytäkirja 07.11.2024/Pykälä 77
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
5 | Anja Tanskasen kirje |
Kirjelmä Lossinrannalle tehdyistä hakkuista / Tanskanen Anja
KAURAK 07.11.2024 § 77
Kaupunkirakennelautakunnalle on saapunut 16.9.2024 kirjelmä liittyen Lossinrannan puunkaatoihin. Kirjelmässä pyydetään vastausta ja perustelua siihen kuka viranhaltija on antanut luvan Lossinrannan puunkaatoihin sekä millä perusteella puut on kaadettu.
Kirjelmä on liitteenä.
Hallintosäännön 29 § mukaan kaupunginpuutarhuri vastaa mm. kaupungin viheralueista, leikkipuistoista, uimarannoista ja katuvihreistä. Kunnossapitotoimenpiteet näillä alueilla mukaan lukien puunkaadot suunnitellaan ja toteutetaan kaupunginpuutarhurin toimesta. Kunnossapitotoimenpiteet suunnitellaan kohdekohtaisesti ja niissä otetaan huomioon terveellisyys ja turvallisuus.
Uimarannan turvallisuuden varmistaminen perustuu huolellisesti tehtyyn vaarojen tunnistamiseen, jonka tekeminen on osa palveluntarjoajan lakisääteistä huolellisuusvelvollisuutta. Uimarannan turvallisuuden varmistamiseen liittyy useita eri tehtäviä, esim. maa- ja vesialueiden ja rakenteiden tarkastukset, huolto ja korjaukset sekä uimakauden aikaisten toimintojen järjestäminen.
Uimaveden puhtaus on tärkeää ympäristöhyvinvoinnin kannalta. Uimarantojen uimaveden laatu heikkenee, jos uimaranta-alueella on paljon kasvillisuutta. Esimerkiksi puissa pesivät linnut, joiden uloste voi päätyä uimaveteen. Puusto uimaranta-alueella vähentää veden puhtautta, kun varisseet lehdet lisäävät humuspitoista ainesta uimaveteen. EU-uimarannat tulee olla valvonnan kannalta avoimia alueita.
Lossinrannan puunkaadot on toteutettu ennen uimarantakautta 2023. Lossinrannan kunnossapitotoimenpiteisiin ryhdyttäessä on huomioitu uimarannan terveyden ja turvallisuuden parantaminen. Puiden poistot on toteutettu valvotusti Äänekosken kaupungin omien metsureiden toimesta eikä Äänekosken Kiinteistönhoito Oy:n kuten kirjelmässä on väitetty. Uimaranta-alueen ulkopuolella ei puunkaatoja ole suoritettu kuin yksittäisen lahovikaisen puun osalta. Ennen Lossinrannan kunnossapitotoimenpiteitä havaittiin paljon roskaamista alueella ja puusto uimaranta-alueella lisäsi suojaisia paikkoja jopa tarpeiden tekemiselle. Puhtaanapito on helpompaa, kun uimaranta-alue on avoimempi. Lisäksi terveystarkastaja on maininnut tarkastuksella, että puusto olisi hyvä poistaa Lossinrannalta, uimaveden puhtauden vuoksi.
On syytä korostaa, että Lossinrannan uimaranta ei ole Äänekosken Kiinteistönhoito Oy:n hallinnassa, vaan kaupungin.
Kirjelmässä on otettu kantaa alueen eroosion lisääntymiseen, koska puita on kaadettu ranta-alueelta. Lossinranta on rakennettu alun perin ajoneuvoliikenteen käyttöön, jolloin rannan rakenteet on tehty silloisten vaatimusten mukaisesti. Lossinrannan puut, jotka kaadettiin, olivat luontaisesti alueelle kasvaneita, eikä niitä ole istutettu alueelle sitomaan pengerrakenteita.
Kirjelmässä mainitaan mahdollinen ympäristörikos. Kaupungin tietoon ei ole tullut mitään aihetta epäillä, että asiassa olisi tapahtunut jokin rikos.
Valmistelija Kaupunginpuutarhuri, Tiina Nejlik, puh. 040 528 5553
Teknisen johtajan sijainen, kaupunkirakennepäällikkö Erika Räihä, puh. 040 762 3811
Esittelijä Teknisen johtajan sijainen, kaupunkirakennepäällikkö Erika Räihä, puh. 040 762 3811
Päätösehdotus Kaupunkirakennelautakunta:
1) merkitsee 16.9.2024 saapuneen kirjelmän tiedoksi;
2) määrää kaupunkirakennepäällikön vastaamaan kirjelmään edellä esittelytekstissä tarkoitetun mukaan; ja
3) päättää, että kirjelmä ei anna aihetta muihin toimenpiteisiin.
Päätös Hyväksyttiin.
- - - - -
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |