Dynasty tietopalvelu Haku RSS Äänekosken kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://web28.aanekoski.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://web28.aanekoski.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 21.10.2024/Pykälä 254

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Korttelin 2026 (osa) asemakaavan muutos / Keskeyttäminen

 

KH 21.10.2024 § 254  

573/10.02.03/2024  

 Korttelin 2026 osan asemakaavan muutoksen laatiminen on käynnistetty kaavoituskatsauksen 2019 yhteydessä kaupunginhallituksen päätöksellä 21.1.2019 § 4. Vireilletulosta on kuulutettu 30.1.2019. Kaavahanketta kuvaavaa osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa ei kuitenkaan ole laadittu ja pidetty nähtävillä kuulutuksessa esitetyllä tavalla. Hanke ei ole edennyt vireilletulosta kuuluttamisen jälkeen. Kaupungin maankäyttöpalveluissa on tavoitteena sisällyttää kaavoitusohjelmaan hankkeita, joita lähivuosina on tavoitteena laatia. Korttelin 2026 osan asemakaavahanke ei ole edennyt alkuperäisen tavoitteen mukaisesti, eikä hanketta ole tarkoituksenmukaista pitää mukana kaavoitusohjelmassa pidempään. Tässä vaiheessa kaavoitus on hyvä keskeyttää.

 

Valmistelija Kaavoituspäällikkö Nina Marjoniemi, puh. 040 717 7479

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Matti Tuononen

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää keskeyttää Korttelin 2026 (osa) asemakaavan muutoksen laatimisen.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

  - - - - -


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa