RSS-linkki
Kokousasiat:https://web28.aanekoski.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://web28.aanekoski.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunkirakennelautakunta
Pöytäkirja 12.12.2024/Pykälä 99
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
![]() |
4 | Pysäköintikieltokartta Pihakatu 2 |
![]() |
5 | As Oy Keiteleentie 6 hallituksen pöytäkirjan ote 5/2024 |
Pysäköintikieltomerkin asettaminen Pihakadulle
KAURAK 12.12.2024 § 99
Äänekosken kaupungin kaupunkirakennepalveluille on saapunut Asunto Oy Keiteleentie 6 hallituksen kokouksen pöytäkirjanote, jossa pyydetään asettamaan pysäköintikieltomerkki Pihakadulle osoitteen Pihakatu 2 kohdalle. Perusteluna on talvikunnossapidon estyminen jalkakäytävän osalta sekä katuosan aurauksen hankaluus. Talviaikaan pysäköidyt autot estävät jalkakäytävän aurauksen ja hiekoituksen sekä vaikeuttavat hälytysajoneuvojen pääsyä ovien edustalle. Lisäksi auraamaton ja hiekoittamaton jalkakäytävä aiheuttaa erittäin suuren liukastumisvaaran jalankulkijoille ja pelastushenkilöstölle.
Kaupunkirakennepalvelut on ollut yhteydessä asunto-osakeyhtiön isännöitsijään. Pysäköintikielto olisi voimassa talvikaudella 1.11-31.3 Asunto Oy Keiteleentie 6 (Pihakatu 2) puolella. Äänekosken Kiinteistönhoito Oy:n aluekunnossapito puoltaa myös kyseisen pysäköintikieltomerkin asettamista.
Valmistelija Rakennuttaja Jukka Karppinen, puh. 040 559 1632
Esittelijä Tekninen johtaja Tommi Rautjärvi, puh. 040 054 3587
Päätösehdotus Kaupunkirakennelautakunta päättää hyväksyä ehdotuksen pysäköintikieltomerkin asettamisesta Pihakadulle Asunto Oy Keiteleentie 6 puoleiselle kaistalle. Pysäköintikielto on voimassa 1.11.-31.3, mikä osoitetaan lisäkilvellä.
Päätös Hyväksyttiin.
- - - - -
Pentti Piilonen ilmoitti esteellisyydestä (yhteisöjäävi) ja poistui kokouksesta tämän pykälän käsittelyn ajaksi.
- - - - -
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |