Dynasty tietopalvelu Haku RSS Äänekosken kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://web28.aanekoski.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://web28.aanekoski.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Työllisyysaluelautakunta
Pöytäkirja 08.01.2025/Pykälä 3

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Työllisyysaluelautakunnan päätöksentekotapa, koollekutsuminen ja kokousajat v. 2025

 

TYÖALLTK 08.01.2025 § 3  

693/00.01.01.01/2024  

 Äänekosken kaupungin hallintosäännön 124-125 §:n perusteella toimielinten päätöksentekotapoja ovat varsinainen kokous, jossa kokouksen osallistujat ovat läsnä kokouspaikalla, ja sähköinen kokous, joka pidetään sähköisessä toimintaympäristössä ja johon osallistutaan sähköisen yhteyden avulla.

 

 Hallintosäännön 126 §:n mukaan toimielin päättää kokoustensa ajan ja paikan. Kokous pidetään myös, milloin puheenjohtaja katsoo kokouksen tarpeelliseksi tai enemmistö toimielimen jäsenistä tekee puheenjohtajalle esityksen kokouksen pitämisestä ilmoittamansa asian käsittelyä varten. Tällöin puheenjohtaja määrää kokousajan. Puheenjohtaja voi perustellusta syystä peruuttaa kokouksen.

 

 Hallintosäännön 127 §:n mukaan kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja. Kokouskutsussa on ilmoitettava kokouksen aika, paikka ja käsiteltävät asiat. Kokouskutsussa on mainittava, mitä toimielimen päätöksentekotapaa noudatetaan kunkin asian kohdalla. Jos asia käsitellään sähköisessä päätöksentekomenettelyssä, tulee kutsussa ilmaista, mihin mennessä asia on käsiteltävä sähköisesti.

 

 Esityslista, joka sisältää selostuksen käsiteltävistä asioista ja ehdotukset toimielimen päätöksiksi, lähetetään kokouskutsun yhteydessä, jolleivat erityiset syyt ole esteenä. Jos esityslistalla, liitteissä tai oheismateriaalissa on salassa pidettäviä tietoja, asiakirjaan tehdään merkintä salassapidosta.

 

 Kokouskutsu lähetetään toimielimen jäsenille ja muille, joilla on läsnäolo-oikeus tai -velvollisuus, toimielimen päättämällä tavalla. Kokouskutsu, esityslista, liitteet ja oheismateriaali lähetetään yksinomaan sähköisesti.

 

 Hallintosäännön 146 §:n mukaan pöytäkirjan allekirjoittaa puheenjohtaja ja varmentaa pöytäkirjanpitäjä. Pöytäkirja tarkastetaan toimielimen päättämällä tavalla. Pöytäkirja allekirjoitetaan ja tarkastetaan sähköisesti.

 

 Sähköinen allekirjoittaminen ja tarkastaminen toteutetaan kaupungin käyttämässä Visma Sign -palvelussa. Kun pöytäkirjat allekirjoitetaan ja tarkastetaan sähköisesti, niistä ei enää tehdä sellaisia paperitulosteita, jotka allekirjoitetaan kynällä.

 

 Työllisyysaluelautakunnan kokouspäiviksi vuodelle 2025 on suunniteltu seuraavia: 8.1., 12.2., 19.3., 23.4., 28.5., 27.8., 24.9., 29.10. ja 26.11.

 

Valmistelija Työllisyysaluejohtaja Tiina Mäenpää, puh. 040 159 2610

 

Esittelijä Työllisyysaluejohtaja Tiina Mäenpää

 

Päätösehdotus Työllisyysaluelautakunta päättää vuonna 2025 pidettävistä työlli-syysaluelautakunnan kokouksista seuraavaa:

 

1)

Työllisyysaluelautakunnan kokoukset kutsutaan koolle yksinomaan sähköisesti tallentamalla kokouskutsu, esityslista, liitteet ja oheismateriaali työllisyysaluelautakunnan jäsenten ja muiden läsnäoloon oikeutettujen tai velvoitettujen saataville sähköiseen työskentely-ympäristöön viimeistään viisi (5) päivää ennen kokousta;

 

2)

Työllisyysaluelautakunta kokoontuu 8.1., 12.2., 19.3., 23.4.,

28.5., 27.8., 24.9., 29.10. ja 26.11.

 

3)

Päätöksentekotapana on pääsääntöisesti varsinainen kokous, kokouspaikkana toimii Äänekoski Areena Pankkari ja kokoukset aloitetaan kello 16.00, jollei työllisyysaluelautakunnan puheenjohtaja poikkeuksellisesti päätä muusta päätöksentekotavasta, kokouspaikasta tai alkamisajasta. Ensimmäinen työllisyysaluelautakunnan kokous 8.1. aloitetaan poikkeuksellisesti klo 15.00.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

  - - - - -


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa