RSS-linkki
Kokousasiat:https://web28.aanekoski.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://web28.aanekoski.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 13.01.2025/Pykälä 5
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Hirvaskankaan länsipuolen asemakaavan muutos / Kaavaluonnos
KH 02.12.2024 § 315
Keski-Suomen ELY-keskus on käynnistänyt tiesuunnitelman laatimisen Vehniältä Äänekoskelle, Honkolan eritasoliittymään saakka. Valtatie 4 parannetaan moottoritienä välillä Vehniä - Äänekoski Huutomäki (vt 13) noin 17 kilometrin matkalta. Tiesuunnitelmassa maantie parannetaan yleissuunnitelman mukaisesti nykyiseen maastokäytävään. Moottoritien suunnittelun yhteydessä tulee ratkaistavaksi rinnakkaistiejärjestelyt. Hirvaskankaalta Vehniän suuntaan rinnakkaistie on yleissuunnitelmassa esitetty sijoittuvaksi valtatien 4 länsipuolelle, joten asemakaavan muuttaminen myös rinnakkaistien mahdollistamiseksi tulee laadittavaksi. Rinnakkaistie on suunnitelmissa esitetty sijoittuvaksi valtatien välittömään läheisyyteen. Rinnakkaistien varrelle esitetään tiesuunnitelmissa kevyen liikenteen väylää koko 17 kilometrin matkalle.
Tiesuunnitelmiin ja tiesuunnittelun etenemiseen voi tutustua väyläviraston sekä tiesuunnitelmia laativan konsultin kotisivuilla. Vuorovaikutustilaisuus tiesuunnitelmiin liittyen pidetään Hirvasen koululla 27.11.2024. Palautetta tiesuunnitelmiin voi antaa 11.12.2024 mennessä.
https://vayliensuunnittelu.fi/suunnitelma/1.2.246.578.5.1.2645388607.3682310185/suunnittelu
https://afry.com/fi-fi/valtatien-4-rakentaminen-moottoritieksi-valilla-vehnia-aanekoski
Tiesuunnitelman hyväksyminen vaatii asemakaavan muuttamisen Hirvaskankaalla valtatien 4 länsipuolella. Kaavan tavoitteena on mahdollistaa tiesuunnitelman mukaisia, valtatielle 4 tehtäviä parannuksia ja tarkastella suunnittelualueen muun maankäytön mahdollisuudet liikennejärjestelyjen valossa. Äänekosken kaupungilla tavoitteena on laatia asemakaavan muutos, joka vastaa myös kaupungin asettamia tavoitteita rinnakkaistien ja muun maankäytön ratkaisuun. Kaavamuutosalueen pinta-ala vireilletulovaiheessa on noin 25 ha. Kaava-aineistoon ja kaavahankkeen etenemiseen voi tutustua Äänekosken kaupungin kotisivuilla.
Valmistelija Kaavoituspäällikkö Nina Marjoniemi, puh. 040 717 7479
Esittelijä Kaupunginjohtaja Matti Tuononen
Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää käynnistää Hirvaskankaan länsipuolen asemakaavan muutoksen ja saattaa vireille asettamalla hanketta kuvaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelman nähtäville MRL 63 §:n mukaisesti.
Päätös Hyväksyttiin.
- - - - -
KH 13.01.2025 § 5
Asemakaavan muutos käynnistettiin kaupunginhallituksen kokouksessa 2.12.2024. Hanketta kuvaava osallistumis- ja arviointisuunnitelma pidettiin nähtävillä kaupungintalon ala-aulassa ja kaupungin kotisivuilla 11.12.2024 - 3.1.2025 välisen ajan. Määräaikaan mennessä osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta ei kaupungille toimitettu yhtään mielipidettä.
Kaavaluonnos on valmistunut nähtäville asettamista varten. Kaavakartalle esitetään Keski-Suomen ELY-keskuksen hallinnoiman tiesuunnitelmahankkeen mukaiset maantien alueet sekä katuverkkoa, joka toimii tavoiteltuna valtatien 4 rinnakkaistienä. Rinnakkaistie tulee toteutettavaksi asemakaavan mukaisena katurakenteena, jossa kevyen liikenteen väylä toteutetaan ajoradasta viherkaistalla erotettuna. Kaavakartalle osoitetaan maantien suoja-alueet siltä osin, kun ne sijoittuvat asemakaavan mukaisen maantien tai katualueen ulkopuolelle. Tiesuunnitelman yhteydessä on laadittu luontoselvitys ja melumallinnukset, jotka on huomioitu kaavaluonnoksen valmistelussa.
Voimassa olevassa asemakaavassa rakentamista on korttelialuemerkinnällä YK (Kirkkojen ja muiden seurakunnallisten rakennusten korttelialue). Rakennusoikeutta on osoitettu kokonaisluvulla 1750 k-m2. Lisäksi tontilla on osa-alue -merkinnällä osoitettu polttoaineenjakeluaseman paikka (pj-1). Korttelissa 2513 on lisäksi yksi asuinrakentamisen tontti (A), jolla rakennusoikeutta on n. 700 k-m2. Rinnakkaistielinjauksen myötä kaavasta poistuu maa-ainesten ottoalue -merkinnät (EO), jolloin vastaavasti katualueen ja suojaviheralueen määrät suurenevat.
Suunnittelualue on kooltaan noin 25 hehtaaria, josta kaupungin maanomistuksessa on reilu 10 %. Rakentamiseen varattuja korttelialueita on osoitettu yhteensä noin 3,3 ha (KL), joka on kokonaisuudessaan varattu liikerakennuksille. Lisäksi suojaviheralueita (EV, EV-1) on osoitettu noin 9,0 ha, luonnonsuojelualuetta (SL) noin 0,9 ha, maantien aluetta (LT) noin 9,9 ha ja katualuetta noin 2,4 ha. Liikerakennusten korttelialueelle on osoitettu kaksi tonttia, joille kummallekin rakennusoikeutta 2000 k-m2. Kaavaratkaisu mahdollistaisi nähtävillä olleen tiesuunnitelmaluonnoksen mukaisten tiejärjestelyiden toteuttamisen pääpiiretittäin alueelle.
Valmistelija Kaavoituspäällikkö Nina Marjoniemi, puh. 040 717 7479
Esittelijä Kaupunginjohtaja Matti Tuononen
Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää asettaa 13.1.2025 päivätyn asemakaavan muutosluonnoksen AKL 62 §:n ja MRA 30 §:n mukaisesti julkisesti nähtäville kuulemista varten. Kaavaluonnosaineistosta pyydetään tarvittavat viranomaisten lausunnot.
Päätös Hyväksyttiin.
- - - - -
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |