Dynasty tietopalvelu
Äänekosken kaupunki RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://web28.aanekoski.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://web28.aanekoski.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Esityslista 10.11.2025/Asianro 6


Kokousasian teksti

 

Suolahden uimahalli, rahoitusosan muutos

 

KAURAK 23.10.2025 § 58 

 Valtuuston hyväksymän talousarvion mukaan, talousarvio sitoo kaupunkirakennelautakuntaa investointeihin liittyen valtuustoon nähden seuraavasti:

 

 - erilliskohteet kokonaiskustannusarvioittain

 - investointinipuittain

 - rahoituslaskelman käyttöomaisuusinvestointien kokonaismäärä

 

 Suolahden uimahallin investointihanke toteutuu aikataulullisesti arvioitua aikaisemmin, joten myös hankkeen maksupostit tulevat maksettavaksi arvioitua aiemmin. Koska kysymyksessä on monivuotinen erilliskohde, sitä sitoo kokonaiskustannusarvio. Hankkeelle on varattu 2 880 000 euroa vuodelle 2025 ja 1 600 000 euroa vuodelle 2026.

 

 Suolahden uimahallin investointihanke toteutuu vuonna 2025 yhteensä 900 000 euroa arvioitua suurempana, mutta hankkeen kokonaiskustannusarvio ei muutu, eli hankkeelle ei haeta erillistä lisämäärärahaa. Vastaavasti sama summa 900 000 euroa säästyy vuodelta 2026. 

 

 Talousarviossa rahoituslaskelman mukainen käyttöomaisuusinvestointien kokonaismäärä on sitova. Muutos lisää käyttöomaisuusinvestointien kokonaismäärää 900 000 eurolla vuonna 2025.

 

Valmistelija Tekninen johtaja Tommi Rautjärvi, puh. 040 054 3587

 

Esittelijä Tekninen johtaja Tommi Rautjärvi

 

Päätösehdotus 1. Kaupunkirakennelautakunta hyväksyy, että Suolahden uimahallin investointikohteelle vuodelle 2025 siirretään 900 000 euroa vuodelta 2026; ja

 

 2. Kaupunkirakennelautakunta päättää esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että kaupungin talousarvion rahoituslaskelman käyttöomaisuusinvestointien kokonaismäärää lisätään 900 000 eurolla vuonna 2025. Vastaava summa vähentää investointien määrää vuonna 2026.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 - - - - -

 

KH 03.11.2025 § 296 

 

Valmistelija Talousjohtaja Tapani Hämäläinen, puh. 0400 115 256 

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Matti Tuononen 

 

Päätösehdotus 

 Kaupunginhallitus esittää valtuustolle, että Suolahden uimahallin investointikohteelle vuodelle 2025 siirretään 900 000 euroa vuodelta 2026. Siirron jälkeen käyttöomaisuusinvestointien kokonaismäärä lisääntyy 900 000 eurolla vuonna 2025 ja vastaava summa vähentää talousarviovuoden 2026 kokonaisinvestointien määrää.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

  - - - - -

 

KVALT 10.11.2025    

346/02.02.00/2024  

 

Kaupunginhallituksen päätösehdotus  

 

Valtuusto päättää, että Suolahden uimahallin investointikohteelle vuodelle 2025 siirretään 900 000 euroa vuodelta 2026. Siirron jälkeen käyttöomaisuusinvestointien kokonaismäärä lisääntyy 900 000 eurolla vuonna 2025 ja vastaava summa vähentää talousarviovuoden 2026 kokonaisinvestointien määrää.

 

Päätös