RSS-linkki
Kokousasiat:https://web28.aanekoski.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 10.12.2025/Pykälä 84
Opetus- ja kasvatuslautakunnan ajankohtaiskatsaus
TARKLTK 10.12.2025 § 84
Opetus- ja kasvatusjohtaja Niina Rautanen sekä opetus- ja kasvatuslautakunnan puheenjohtaja Timo Pulli on kutsuttu kokoukseen antamaan selvityksen tavoitteiden toteutumisesta 1–9/2025 sekä arviointikertomuksen 2024 vastauksien valmistelun tilanteesta.
Puheenjohtajan päätösehdotus
Tarkastuslautakunta kuulee esityksen, käy keskustelun esille nousevista asioista ja merkitsee esityksen tiedokseen.
Päätös Tarkastuslautakunta merkitsi saadun esityksen ja keskustelun tiedoksi.
- - - - -
Tuula Pölkki ja Hannu Penttinen ilmoittivat olevansa esteellisiä (yhteisöjäävi; opetus- ja kasvatuslautakunnan jäseniä) ja jäivät kuultavaksi esityksen ja päätöksenteon ajaksi.
Rolf Nyholm ja Raimo Hakkarainen ilmoittivat olevansa esteellisiä (yhteisöjäävi; opetus- ja kasvatuslautakunnan varajäseniä) ja jäivät kuultavaksi esityksen ja päätöksenteon ajaksi.
- - - - -