Dynasty tietopalvelu
Äänekosken kaupunki RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://web28.aanekoski.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://web28.aanekoski.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Työllisyysaluelautakunta
Esityslista 14.01.2026/Asianro 4


Liitteet
Numero Otsikko
2 Liite 1Suunnitelma työllistämissetelin käytöstä
(pdf 193.92 kb)

Kokousasian teksti

 

Valtioneuvoston asetus valtionavustuksesta työvoimaviranomaiselle työttömien nuorten työllistämiseen

 

TYÖALLTK 14.01.2026    

10/02.04.02/2026  

 Tausta  

 

 Asetus nuorten työllistymissetelistä on hyväksytty ja rahoitushaku aukeaa työvoimaviranomaisille 22.12.2025-31.1.2026 väliseksi ajaksi.  

 

 Valtioneuvosto on 22.12.2025 hyväksynyt asetuksen työvoimaviranomaisten avustuksesta, jolla nämä tukevat yrityksiä työllistämään alle 30-vuotiaita nuoria työttömiä. Kyse on niin kutsutusta nuorten työllistymissetelistä. Yrityksen saama avustus kattaa puolet nuoren palkasta puolen vuoden ajalta, kuitenkin enintään 1 500 euroa kuukaudelta. 

 

 Asetus nuorten työllistymissetelistä perustuu syksyn budjettiriihen kasvu- ja työllisyyspaketin kirjaukseen, jonka mukaan Suomessa on tarpeen luoda nopea työväline nuorisotyöttömyyden pitkittymisen torjuntaan. Työllistymissetelillä helpotetaan nuorten työllistymistä yrityksiin alentamalla määräaikaisesti rekrytoinnin kustannuksia. 

 

 Uudenmaan elinvoimakeskus myöntää työvoimaviranomaisille avustusta nuorten työllistämisen tukemiseen alkuvuodesta 2026. Tämän jälkeen avustusta saaneet työvoimaviranomaiset ryhtyvät tekemään työllistävien yritysten kanssa sopimuksia avustuksen käytöstä. Ehtona avustuksen käytölle on, että yritys sitoutuu työllistämään kohderyhmään kuuluvan nuoren vähintään kuuden kuukauden ajaksi. Rahoitusta voidaan käyttää järjestöjen, yhdistysten tai julkisen sektorin palkkakustannuksiin silloin, kun ne harjoittavat taloudellista toimintaa. 

 

 Avustusta voidaan myöntää kustannuksista, jotka aiheutuvat myöntämisajankohdan ja 30.6.2027 välisenä aikana. Kohderyhmään kuuluvat alle 30-vuotiaat nuoret, jotka ovat olleet työttömänä vähintään kuusi kuukautta sopimushetkeä edeltävän seitsemän kuukauden aikana. Poikkeuksen muodostavat nuoret, jotka ovat suorittaneet vain perusopetuksen oppimäärän. Heidän osaltaan edellytys on vähintään kolmen kuukauden työttömyys. 

 

 Talousarvioesitykseen sisältyvän 30 miljoonan euron määrärahan arvioidaan riittävän noin 3300–4400 nuoren työllistämiseen kuuden kuukauden ajaksi vuosien 2026–2027 aikana. Valtionavustuksen alueellinen jakautuminen pohjautuu työvoimaviranomaisen arvioon avustuksen avulla työllistettävien nuorten määrästä ja alueen yritysten potentiaalista työllistää kohderyhmän nuoria. 

 

 Pohjoisen Keski-Suomen työllisyysalueen nuorten työllistämisseteli 

 

 Pohjoisen Keski-Suomen työllisyysalue hakee valtionavustusta nuorten työllistämiseen. Työllisyysalueellamme nuorisotyöttömyys on suhteessa suurta ja alle 30-vuotiaita nuoria, joiden työttömyys on kestänyt vähintään 6kk on elokuun tilanteen mukaan: 339 henkilöä. Pohjoisen Keski-Suomen työllisyysaluee tulee hakemaan laskennallisen avustuksen tuplana. Tämä tarkoittaa yhteensä 664 000 euroa, joka riittää maksiavustusmääränä (1500 euroa/kk) yhteensä 72:n nuoren työllistämiseen.

 

 Nuorten työllistymissetelin kuntien välisenä jakoperusteena on käytetty Pohjoisen Keski-Suomen työllisyysalueen vuoden 2025 aiheuttamisperiaatteen kustannusten jakoperiaatetta. Mikäli kunnilta jää käyttämättä laskennallista osuutta ennen 1.7.2026, niin se palautuu yhteisesti työllisyysalueen kaikkien kuntien käytettäväksi nuorten työllistämiseksi työllistymissetelillä. Näin turvataan saadun avustuksen käyttö työllisyysalueella määräaikaan mennessä (30.6.2027).  

 

Kunta

Työllistämisseteli

Arvio työllistämissetelien määrä kunnittain

Hankasalmi

37135.31

4

Kannonkoski

11327.84

2

Karstula

30451.36

2

Kinnula

20225.68

2

Kivijärvi

6357.40

2

Konnevesi

19253.59

2

Kyyjärvi

5471.47

2

Laukaa

161071.00

18

Pihtipudas

44916.59

4

Saarijärvi

84125.39

8

Uurainen

18908.94

2

Viitasaari

48542.17

4

Äänekoski

176213.26

20

Yhteensä

664000

72.0

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 Liitteenä on tarkempi suunnitelma nuorten työllistämissetelin käytöstä.  

 

Valmistelija Vs. työllisyyspalvelupäällikkö Inka Nuutinen, puh. 040 524 1767

 

Esittelijä Vs. työllisyysaluejohtaja Riikka Hytönen, puh. 040 194 6100

 

Päätösehdotus Työllisyysaluelautakunta päättää, että Pohjoisen Keski-Suomen työllisyysalue hakee nuorten työllistämisseteliä ja hyväksyy esitetyn avustuksen kuntakohtaisen käytön. 

 

Päätös