RSS-linkki
Kokousasiat:https://web28.aanekoski.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kulttuuri- ja liikuntalautakunta
Pöytäkirja 04.02.2026/Pykälä 12
Vuoden stipendiurheilijat 2025
KULTLIIK 04.02.2026 § 12
Stipendin saamisen edellytyksenä on, että urheilija saavuttaa mitalisijoituksen virallisissa Suomen urheilulajien mestaruuskilpailuissa yleisessä sarjassa, vammaisurheilussa tai 14-22 -vuotiaiden nuorten sarjoissa. Mitalisijoitus tulee saavuttaa sellaisessa urheilumuodossa, jolla on kansallista tai kansainvälistä huomioarvoa. Stipendi annetaan ainoastaan parhaasta vuoden aikana saavutetusta sijoituksesta/urheilija tai joukkue. SM-tasoa korkeammat saavutukset palkitaan kussakin tapauksessa harkinnanvaraisesti erikseen. Stipendiurheilijan tulee olla äänekoskelainen ja edustaa äänekoskelaista urheiluseuraa.
Kuntalaiset ja urheiluseurat saivat ehdottaa vuoden 2025 stipendin saajaa verkkosivulinkin kautta 31.12.2025 saakka. Määräaikaan mennessä esityksiä tuli kuusi, joista yksi ei täyttänyt stipendisääntöjä.
Valmistelija Kulttuuri- ja liikuntajohtaja Paula Kemppainen, puh. 040 682 0359
Esittelijä Kulttuuri- ja liikuntajohtaja Paula Kemppainen
Päätösehdotus Kulttuuri- ja liikuntalautakunta myöntää määräaikaan mennessä tulleiden ja stipendisäännöt täyttävien ehdotusten pohjalta vuoden 2025 stipendit oheisen taulukon mukaan:
Urheilija | Seura | Lajisaavutus | Eur |
Kankkunen Kasperi | Urho | SM-pronssi, vapaapaini U20 | 170 |
Kuukkanen Mari | Huima | SM-kulta, kahvakuula biathlon N | 255 |
Luukkainen Ulla | SumKu | SM-kulta, kahvakuula puolimaraton N | 255 |
Pollari Selma | ÄU | SM-hopea, korkeushyppy N17 | 170 |
Seppä Saija | Urho | SM-pronssi, maastojuoksu N | 170 |
Päätös Hyväksyttiin.
- - - - -