RSS-linkki
Kokousasiat:https://web28.aanekoski.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 26.01.2026/Pykälä 18
Varhaiskasvatusjohtajan virka
KH 01.12.2025 § 354
Perhepalvelujohtajan virka on suunniteltu lakkautettavaksi eläköitymisen myötä 1.4.2026 ja tilalle on suunniteltu perustettavaksi varhaiskasvatusjohtajan virka 1.1.2026 alkaen. Perhepalvelujohtaja on irtisanoutunut 1.4.2026 alkaen.
Varhaiskasvatusjohtaja tulee vastaamaan vastuualueensa toiminnasta ja taloudesta sekä johtaa ja kehittää toimintaa kaupunkistrategian linjausten mukaisesti kaupunginhallituksen, lautakunnan ja toimialajohtajan alaisuudessa. Varhaiskasvatusjohtaja toimii päiväkodinjohtajien esihenkilönä.
Varhaiskasvatusjohtajan vastuualueeseen suunnitellaan kuuluvan lasten, perheiden ja nuorten palvelut lukuun ottamatta nuoriso- ja perhekeskuspalveluita sekä kotoutumista edistäviä palveluita. Muutoksella sujuvoitetaan organisaation toimintaa. Muutoksella ei ole kustannuksia lisääviä vaikutuksia talousarvioon.
Hakuilmoitus julkaistaan Äänekosken kaupungin www-sivuilla ja Kuntarekry-järjestelmässä. Lisäksi hyödynnetään digitaalista markkinointia.
Valmistelija Opetus- ja kasvatusjohtaja Niina Rautanen, puh. 040 514 8102 ja henkilöstöpäällikkö Hanna Gore, puh. 040 543 4017
Esittelijä Kaupunginjohtaja Matti Tuononen
Päätösehdotus Kaupunginhallitus:
1) | päättää lakkauttaa perhepalvelujohtajan viran 1.4.2026 alkaen;
|
2) | päättää perustaa varhaiskasvatusjohtajan viran 1.1.2026 alkaen;
|
3) | julistaa varhaiskasvatusjohtajan viran haettavaksi 17.12.2025 klo 15 mennessä;
|
4) | päättää viran kelpoisuusehdoksi soveltuvan ylemmän korkeakoulututkinnon; ja
|
5) | valitsee työryhmään edustajansa kaupunginhallituksesta sekä opetus- ja kasvatuslautakunnan puheenjohtajan, opetus- ja kasvatusjohtajan, varhaiskasvatuksen pedagogisen asiantuntijan, opetuksen ja kasvatuksen palvelukoordinaattorin sekä päiväkodinjohtajista Susanna Väisäsen ja Marika Vuorisen. Työryhmä päättää haastatteluun kutsuttavista, suorittaa haastattelut, päättää tarvittaessa soveltuvuusarvioinnin käyttämisestä sekä tekee kaupunginhallitukselle esityksen varhaiskasvatusjohtajaksi valittavasta henkilöstä. |
Päätös Hyväksyttiin. Kaupunginhallituksen edustajiksi valittiin Kari Kiiskinen, Anna-Riitta Pentinpuro, Seppo Ruotsalainen ja Johanna Vertainen.
- - - - -
KH 15.12.2025 § 360
Esitetään varhaiskasvatusjohtajan viran hakuaikaa jatkettavan siten, että vaadittu 14 vuorokauden hakuaika toteutuu.
Valmistelija Henkilöstöpäällikkö Hanna Gore puh. 040 543 4017 ja
opetus- ja kasvatusjohtaja Niina Rautanen puh. 040 514 8102
Esittelijä Talousjohtaja Tapani Hämäläinen
Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää jatkaa varhaiskasvatusjohtajan hakua siten, että vähintään 14 vuorokauden hakuaika toteutuu.
Päätös Hyväksyttiin.
- - - - -
KH 26.01.2026 § 18
Varhaiskasvatusjohtajan virka oli haettavana 18.12.2025 klo 15 mennessä. Hakuilmoitus julkaistiin Äänekosken kaupungin www-sivuilla, Kuntarekry.fi -järjestelmässä ja Työmarkkinatori.fi -sivustolla.
Virkaa haki määräaikaan mennessä 20 henkilöä.
Valintaryhmä päätti kutsua hakemusasiakirjojen perusteella videohaastatteluun 12 hakijaa. Videohaastattelun perusteella valintaryhmä kutsui kuusi hakijaa haastatteluun. Haastattelut toteutettiin 14.1.2026 kaupungintalolla.
Haastattelussa hakijoiden soveltuvuutta virkaan arvioitiin työpaikkailmoituksessa mainittujen, seuraavien kokonaisuuksien kautta:
- kunnallisen varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen sekä sitä koskevan lainsäädännön tuntemus
- kunnallishallinnon ja -talouden osaaminen
- varhaiskasvatuksen pedagogiikan tuntemus
- strateginen näkemys ja päätöksentekokyky
- hyvät vuorovaikutustaidot, monitoimijaisuus ja kehitystarmo
Kaksi haastatelluista vetäytyi hausta: toinen 16.1.2026 ja toinen 20.1.2026. Näiden muutosten vuoksi valintaryhmän täytyy vielä muodostaa uusi näkemys ja esitys virkaan valittavasta henkilöstä, joten päätösehdotus annetaan vasta kokouksessa.
Valmistelija Opetus- ja kasvatusjohtaja Niina Rautanen, puh. 040 514 8102
Esittelijä Kaupunginjohtaja Matti Tuononen
Päätösehdotus Päätösehdotus tehdään kokouksessa.
- - - - -
Esityslistan julkaisun jälkeen yksi haastatelluista perui hakemuksensa 23.1.2026.
- - - - -
Kaupunginjohtajan kokouksessa tehty ehdotus
Kaupunginhallitus päättää:
1) | valintaryhmän yksimielisen esityksen perusteella valita varhaiskasvatusjohtajan virkaan koulutuksen, työkokemuksen ja soveltuvuuden perusteella kasvatustieteen maisteri Sanna Ruuthin;
|
2) | valita varalle kasvatustieteen maisteri Mia Irtamon;
|
3) | valinnan olevan ehdollinen siten, että valitun on ennen vaalin vahvistamista esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan;
|
4) | noudattaa viran täyttämisessä kuuden (6) kuukauden koeaikaa; ja
|
5) | palkkauksen olevan tasopalkkajärjestelmän mukainen. |
Päätös Hyväksyttiin kaupunginjohtajan kokouksessa tehty ehdotus.
- - - - -