Dynasty tietopalvelu
Äänekosken kaupunki RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://web28.aanekoski.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://web28.aanekoski.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 26.01.2026/Pykälä 19


Kokousasian teksti

 

Tietosuojaryhmä

 

KH 26.01.2026 § 19  

27/00.01.01.02/2026  

 Euroopan unionin yleinen tietosuoja-asetus tuli voimaan toukokuussa 2016 ja sitä on sovellettu kansallisesti 25.5.2018 alkaen. Asetusta sovelletaan henkilötietojen käsittelyyn sekä julkisella että yksityisellä sektorilla.

 

 Tietosuoja-asetusta sovelletaan automaattiseen henkilötietojen käsittelyyn. Asetusta sovelletaan myös muussa kuin automaattisessa muodossa tapahtuvaan henkilötietojen käsittelyyn silloin, kun käsiteltävät henkilötiedot muodostavat rekisterin osan.

 

 EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen 37 artiklan mukaan jokaisen viranomaisen ja julkishallinnon elimen, joka ei ole tuomioistuin, on nimitettävä tietosuojavastaava. Tehtävää Äänekosken kaupungilla hoitaa ICT-suunnittelija Ilkka Tarvainen.

 

 Ã„änekosken kaupungin organisaation koko, tietosuoja-asioiden laajuus ja moninaisuus huomioiden on tarkoituksenmukaista nimetä tietosuojavastaavan avuksi tietosuojaa koskevien asioiden käsittelyä varten asiantuntijoista koostuva tietosuojaryhmä. Tietosuojaryhmään nimetään ne edustajat, jotka edustavat oleellisimpia tahoja, joissa kohdataan tietosuojaan liittyviin kysymyksiin. Tietosuojaryhmä yhdessä tietosuojavastaavan kanssa valmistelee tietosuojan ylläpitämiseen ja kehittämiseen tarvittavat toimenpiteen kaupungin johtoryhmän käsiteltäviksi.

 

 Ã„änekosken kaupungilla on nimetty tietosuojaryhmä, mutta organisaatiossa tapahtuneiden muutosten johdosta tietosuojaryhmän jäsenet tulee päivittää.

 

Valmistelija Talousjohtaja Tapani Hämäläinen, puh. 0400 115 256

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Matti Tuononen

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus:

 

  1.                     nimeää tietosuojaryhmään seuraavat jäsenet;

 

Hallintopalvelut

hallintopäällikkö

Henriikka Mäkelä

Hallintopalvelut

tiedonhallinnan asiantuntija

Viivi Kieloaho

Henkilöstöpalvelut

henkilöstöasiantuntija

Heidi Kovanen

Kaupunkirakennepalvelut

rakennuttaja

Jukka Karppinen

Kulttuuri- ja liikuntapalvelut

kulttuuri- ja liikuntajohtaja

Paula Kemppainen

Opetuspalvelut

järjestelmäsihteeri

Inka-Maria Sirkka

Tietohallinto

ICT-suunnittelija

Tuomo Puskala

Tietohallinto

ICT-suunnittelija

Ilkka Tarvainen

Ympäristötoimi

ympäristöpäällikkö

Hanna Ahonen

 

  1.                       toteaa tietosuojaryhmään kuuluvan edellä mainittujen lisäksi myös työllisyysaluelautakunnan nimeämän jäsenen (14.1.2026 § 6 työllisyyspäällikkö Pirjo Raittila-Parkkinen); ja

 

  1.                       valtuuttaa kaupunginjohtajan tekemään tarvittaessa muutoksia työryhmän kokoonpanoon.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

  - - - - -