RSS-linkki
Kokousasiat:https://web28.aanekoski.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kaupunginhallitus
Esityslista 02.03.2026/Asianro 11
Lakisääteisen työtapaturma- ja ammattitautivakuutuksen kilpailutus
KH 02.03.2026
Äänekosken kaupunki kilpailutti lakisääteisen työtapaturma- ja ammattitautivakuutuksen sisältäen oppilaiden vakuutuksen tarjouspyynnöllä nro 589976. Kilpailutuksen tarkoituksena oli saada Äänekosken kaupungille kustannuksiltaan sekä riskitasoltaan nykyistä palvelevampi ratkaisu, joka huomioi mm. hyvinvointialueiden irtaantumisen vaikutukset henkilöstössä. Tarjouspyynnössä edellytettiin tarjoushintojen syöttämistä kahdelle erilaiselle laskelmamallille ja ilmoitettiin, että hankintayksiköllä on oikeus valita kumpi tahansa määritetyistä malleista käyttöön.
Kilpailutuksen toteutuksessa hyödynnettiin vakuutusmeklarin palveluja. Kilpailutus toteutettiin EU-kynnysarvon ylittävänä hankintana avoimen menettelyn kautta yhdessä (1) osassa. Hankintailmoitus lähetettiin julkaistavaksi HILMA:ssa ja TED:issä 13.1.2026 sähköisen kilpailutusjärjestelmän kautta. Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 13.2.2026 klo: 09.00 mennessä. Hankintamenettelyn aikana tehtiin hinnoittelulomakkeen korjaus, jota koskien hankintailmoitukseen lähetettiin korjausilmoitus 30.1.2026.
Potentiaalisilla tarjoajilla oli mahdollisuus esittää lisätietokysymyksiä 27.1.2026 klo 16.00 saakka ja niihin vastattiin kootusti 29.1.2026.
Määräaikaan mennessä saapui yhteensä neljä (4) tarjousta. Tarjoajien ilmoittamien tietojen perusteella kaikki tarjoajat täyttävät asetetut soveltuvuusvaatimukset ja kaikki tarjoukset ovat tarjouspyynnön mukaisia. Tarjousten vertailu muodostui kokonaisedullisuuden perusteella tarjouspyynnössä määritetyin ehdoin painotuksella vertailuhinta 100 %.
Vertailutaulukko
Kokonais-vertailu | LÄHITAPIOLA | FENNIA | IF | POHJOLA |
Kokonais-vertailuarvo | 102 506,14 € | 92 309,38 € | 129 912,34 € | 91 063,93 € |
Vertailu-pisteet | 88,83 | 98,65 | 70,09 | 100 |
Parhaimmat kokonaispisteet (100 p) vertailuarvolla 91 063,93 € saavutti Pohjola Vakuutus Oy.
Sovellettavien oikeusohjeiden mukaisesti sopimussuhde ei synny hankintapäätöksellä eikä päätöksen tiedoksiannolla, vaan edellyttää erillisen kirjallisen sopimuksen allekirjoittamista osapuolten kesken. Hankintasopimus allekirjoitetaan aikaisintaan hankintayksikön tarkistettua kaikki tarjoajan soveltuvuuden todentavat dokumentit.
Hankinta-asiakirjat tulevat asianosaisjulkiseksi sen jälkeen, kun asianosaiset ovat saaneet tiedon päätöksestä. Hankinta-asiakirjat tulevat yleisjulkiseksi sen jälkeen, kun sopimus asiassa on tehty (JulkL 6 § 3. kohta, 7.2 §). Salassa pidettävät tiedot eivät tule julkisiksi. Salassa pidettäviä tietoja ovat tarjoajan liike- ja ammattisalaisuudet. Kokonais- tai vertailuhintaa ei pidetä liike- tai ammattisalaisuutena. (JulkL 10 §, 11 § 6.kohta, 24 § 20. kohta.)
Valmistelija Hallintopäällikkö Henriikka Mäkelä, puh. 040 480 1074
Esittelijä Kaupunginjohtaja Matti Tuononen
Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää:
1) | valita tarjouspyynnön mukaisen vakuutusratkaisun hankittavan tarjouspyynnön sekä kokonaistaloudellisesti edullisimman tarjouksen tehneen Pohjola Vakuutus Oy:n (y-tunnus 1458359-3) tarjouksen mukaisesti; ja
|
2) | valtuuttaa talousjohtajan ja hallintopäällikön kumman tahansa yksin vahvistamaan sopimuksella noudatettavan laskelmamallin sekä päättämään hankintalain 136 § tarkoittamalla tavalla sallituista muutoksista kilpailutettuun vakuutuskokonaisuuteen sopimuskauden aikana. |
Päätös