RSS-linkki
Kokousasiat:https://web28.aanekoski.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kaupunginhallitus
Esityslista 02.03.2026/Asianro 13
Laaja hyvinvointikertomus 2021-2025
OPEKAS 19.02.2026 § 11
Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämistä koskevan lain (612/2021) 6§ mukaan kunnan on edistettävä asukkaidensa hyvinvointia ja terveyttä. Kunnalla on ensisijainen vastuu hyvinvoinnin ja terveyden edistämisestä siltä osin kuin tämä tehtävä kytkeytyy kunnan muihin lakisääteisiin tehtäviin.
Kunnassa on valmisteltava valtuustolle valtuustokausittain hyvinvointikertomus ja -suunnitelma edellä mainituista asioista. Laajan hyvinvointikertomuksen laatimisen perustana on sekä sote-järjestämislain (612/2021) 6 § että kuntalain edellyttämä hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen raportointi. Sisältövaatimus perustuu sote-järjestämislain 6 §:n velvoitteeseen seurata kuntalaisten elinoloja, hyvinvointia ja terveyttä alueittain ja väestöryhmittäin.
Kunnan on strategisessa suunnittelussaan asetettava hyvinvoinnin ja terveyden edistämiselle tavoitteet ja määriteltävä tavoitteita tukevat toimenpiteet, ja otettava päätöksenteossaan huomioon päätöstensä arvioidut vaikutukset väestön hyvinvointiin ja terveyteen väestöryhmittäin.
Kunnan on toimittava hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä yhteistyössä hyvinvointialueen kanssa ja tuettava sitä asiantuntemuksellaan. Lisäksi kunnan on tehtävä yhteistyötä muiden hyvinvoinnin ja terveyden edistämistyötä tekevien julkisten toimijoiden, yksityisten yritysten ja yleishyödyllisten yhteisöjen kanssa. Kunnan on myös edistettävä hyvinvoinnin ja terveyden edistämistyötä tekevien järjes-töjen toimintaedellytyksiä ja vaikutusmahdollisuuksia hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä.
Laajan hyvinvointikertomuksen on sisällettävä vähintään tilannekuva väestön terveydestä ja hyvinvoinnista, väestöryhmien väliset erot ja merkittävät hyvinvointiin vaikuttavien tekijöiden muutokset (esim. elinolot, osallisuus, ympäristötekijät). Valtuustokausittainen hyvinvointikertomus kertomusosa kuvaa yleisellä tasolla painopisteet, joihin tulevalla kaudella tulee kiinnittää huomiota.
Hyvinvointikertomuksen yhteenvedon pohjalta laaditaan erikseen tarkennettu hyvinvointisuunnitelma, tavoitteet ja toimenpiteet, jossa huomioidaan myös kaupunkistrategian päivitys. Kaupungin hyvinvointisuunnitelman toimeenpanon vaikuttavuutta vahvistetaan samansuuntaisilla linjauksilla alueellisen hyvinvointisuunnitelman kanssa. Tavoitteet käsitellään ja hyväksytään kunnanvaltuustossa.
Valmistelija Hyvinvointikoordinaattori Päivi Kivelä, puh. 040 557 7070
Esittelijä Opetus- ja kasvatusjohtaja Niina Rautanen, puh. 040 514 8102
Päätösehdotus Opetus- ja kasvatuslautakunta merkitsee tiedoksi laajan hyvinvointikertomukseen 2021–2025 ja esittää sen edelleen kaupunginhallituksen käsiteltäväksi.            Â
Päätös Hyväksyttiin.
- - - - -
Merkittiin, että hyvinvointikoordinaattori Päivi Kivelä oli esittelemässä asiaa.
- - - - -
KH 02.03.2026
Hyvinvointikertomus valtuustokaudelta 2021–2025 on liitteenä.
Valmistelija Hallintopäällikkö Henriikka Mäkelä, puh. 040 480 1074
Esittelijä Kaupunginjohtaja Matti Tuononen
Päätösehdotus Kaupunginhallitus ehdottaa valtuustolle, että valtuusto hyväksyy hyvinvointikertomuksen valtuustokaudelta 2021-2025
Päätös