Dynasty tietopalvelu
Äänekosken kaupunki RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://web28.aanekoski.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://web28.aanekoski.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Opetus- ja kasvatuslautakunta
Pöytäkirja 16.04.2026/Pykälä 23


Kokousasian teksti

 

Pöytäkirjan tarkastus

 

OPEKAS 16.04.2026 § 23  

  Kuntalain (410/2015) 107 §:n 1 momentin mukaan toimielimen päätöksistä pidetään pöy­täkirjaa. Lain 140 §:n 1 momentin mukaan toimielimen pöytäkirja siihen liitettyine oikaisuvaatimusohjeineen tai valitusosoituksineen pidetään tarkastamisen jälkeen nähtävänä yleisessä tietoverkossa, jollei salassapitoa koskevista säännöksistä muuta johdu.

 

 Ã„änekosken kaupungin hallintosäännön 146 §:n 4 momentin mukaan pöytäkirja allekirjoitetaan ja tarkastetaan sähköisesti.

 

Puheenjohtajan ehdotus

 

 Opetus- ja kasvatuslautakunta valitsee kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja puheenjohtaja määrää pöytäkirjantarkastuksen tapahtuvaksi viimeistään tiistaina 21.4.2026 klo 11 mennessä ja tarkastetun pöytäkirjan julkaistavaksi kaupungin verkkosivuilla pöytäkirjan tarkastamisen jälkeen, kuitenkin viimeistään tiistaina 21.4.2026 klo 12.

 

 Opetus- ja kasvatuslautakunta valitsee pöytäkirjantarkastajiksi Anna-Riitta Pentinpuron ja Timo Pasasen.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 - - - - -