Dynasty tietopalvelu
Äänekosken kaupunki RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://web28.aanekoski.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://web28.aanekoski.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Opetus- ja kasvatuslautakunta
Pöytäkirja 16.04.2026/Pykälä 25


Kokousasian teksti

 

Talouden tasapainottamistyöryhmän laatimien opetus- ja kasvatuslautakuntaa koskevien tasapainottamistoimenpiteiden esittely ja käsittely

 

OPEKAS 16.04.2026 § 25  

701/02.02.03/2025  

 

 Ã„änekosken kaupungin talouden tasapainottamistyöryhmä on laatinut koko kaupunkia koskevan talouden tasapainottamissuunnitelman vuosille 2027–2029. Työryhmän loppuraportti valmistuu huhtikuun 2026 loppuun mennessä.

 

  Tasapainottamistyö on toteutettu vaiheittain siten, että toimialat ovat valmistelleet omat esityksensä toimialakohtaisissa alatyöryhmissä, ja tasapainottamistyöryhmä on koonnut nämä aineistot yhtenäiseksi kokonaisuudeksi. Lautakunnalle tuodaan tiedoksi vastuualuetta koskevat ehdotukset talouden tasapainotustoimenpiteiksi. Ehdotusaineisto sisältää tiivistetysti:

 

•        toimialan nykytilan kuvauksen ja keskeiset taloudelliset haasteet

 

•        toimialaa koskevat tasapainottamistoimenpiteet

 

•        arvioidut taloudelliset vaikutukset

 

•        mahdolliset vaikutukset palveluihin ja henkilöstöön

 

 

 Aineisto on osa koko kaupungin tasapainottamiskokonaisuutta, joka etenee lautakuntakäsittelyjen jälkeen kaupunginhallituksen ja valtuuston iltakoulun käsittelyyn. Kuntalaisten palveluihin ja elinympäristöön vaikuttavilta osin toimenpide-ehdotuksista on toteutettu myös asukaskysely. Vaikuttamistoimielimiä on tiedotettu mahdollisuudesta lausua toimenpide-ehdotuksiin asukaskyselyn pohjalta.

 

 Lautakuntaa koskeva ehdotusaineisto esitellään kokouksessa ja se liitetään lautakunnan päätökseen. Lautakunnan tietoon toimitettava aineisto on organisaation sisäistä valmisteluaineistoa, joka tulee julkiseksi vasta, kun talouden tasapainotusohjelman käsittely kaupunkiorganisaatiossa on valmistunut (julkisuuslaki 6 § 1 mom. 9 kohta). Tasapuolisen valmistelun varmistamiseksi talouden tasapainottamista koskevat toimenpide-ehdotukset tuodaan julkisuuteen keskenään samanaikaisesti, kun toimenpide-ehdotusten kokonaisuus tulee kaupunginhallituksen käsittelyyn. Talouden tasapainottamiskokonaisuus etenee päätöksentekoon, kun kokonaisuutta koskevat kannanotot on koottu yhteen huomioitaviksi päätöksenteossa.

 

Valmistelija Opetus- ja kasvatusjohtaja Niina Rautanen, puh. 040 514 8102

 Varhaiskasvatusjohtaja Sanna Ruuth, puh. 040 737 1948

 vs. varhaiskasvatusjohtaja Leena Happo, puh. 040 514 3003

 

Esittelijä Opetus- ja kasvatusjohtaja Niina Rautanen, puh. 040 514 8102

 

Päätösehdotus Opetus- ja kasvatuslautakunta:

 

 

 

 1. merkitsee tiedoksi talouden tasapainottamistyöryhmän laatiman lautakuntaa koskevan aineiston,

 

  2. käy asiasta keskustelun, ja 

 

 3. toteaa, että vastuualueen tasapainotustavoitteiden saavuttamiseksi esitetyt tasapainottamistoimenpiteet ovat lautakunnan alaisten toimintojen näkökulmasta pääosin tarkoituksenmukaisesti muodostettu kokonaisuus.

 

Päätös Keskustelun kuluessa puheenjohtaja Timo Pulli ehdotti, että lautakunta antaa asiasta erillisen lausunnon kaupunginhallitukselle. Lautakunta kannatti ehdotusta yksimielisesti.

 

 Puheenjohtaja totesi, että asiassa on tehty esittelijän päätösehdotuksesta poikkeava, kannatettu ehdotus. Äänestystä ei tarvittu, koska lautakunta kannatti ehdotusta yksimieleisesti.

 

 Puheenjohtaja totesi, että opetus- ja kasvatuslautakunnan päätökseksi tuli:

 

 1. merkitsee tiedoksi talouden tasapainottamistyöryhmän laatiman lautakuntaa koskevan aineiston,

 

  2. käy asiasta keskustelun, ja 

 

 3. toteaa, että vastuualueen tasapainotustavoitteiden saavuttamiseksi esitetyt tasapainottamistoimenpiteet ovat lautakunnan alaisten toimintojen näkökulmasta pääosin tarkoituksenmukaisesti muodostettu kokonaisuus, ja

 

 4. antaa tasapainottamistoimenpiteistä erillisen lausunnon kaupunginhallitukselle.

 

 - - - - -

 Merkittiin, että tämä asia käsiteltiin kokouksen kolmantena asiana.

 

 Talousjohtaja Tapani Hämäläinen ja henkilöstöpäällikkö Hanna Gore olivat paikalla asian esittelyn ajan.

 - - - - -