RSS-linkki
Kokousasiat:https://web28.aanekoski.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 27.04.2026/Pykälä 140
Työllisyysaluejohtajan viran täyttäminen / kaupunginhallituksen edustuksen täydentäminen
KH 16.03.2026 § 81
Pohjoisen Keski-Suomen työllisyysaluejohtajan irtisanoutumista on käsitelty Äänekosken kaupunginhallituksen kokouksessa 2.3.2026 § 71. Kaupunginhallitus ehdottaa valtuustolle, että valtuusto myöntää Tiina Mäenpäälle eron työllisyysaluejohtajan virasta siten, että viimeinen virassaolopäivä on 31.3.2026.
Pohjoisen Keski-Suomen työllisyysalueesta tehdyn kuntien välisen sopimuksen 3.4 kohdan mukaan työllisyysalueen johtajana ja yhteisen toimielimen esittelijänä on Äänekosken kaupunkiin virkasuhteessa oleva työllisyysaluejohtaja.
Työllisyysaluelautakunnan tehtäväalueesta muodostuu vastuualue, jonka vastuualuejohtajana työllisyysaluejohtaja toimii. Työllisyysaluejohtaja vastaa vastuualueen toiminnasta sekä johtaa ja kehittää toimintaa kaupunginhallituksen, lautakunnan ja toimialajohtajan alaisuudessa.
Lautakunnan esittelijänä toimivan viranhaltijan valitsee kaupunginvaltuusto. Viran julistaa haettavaksi kaupunginhallitus. Viran kelpoisuusvaatimuksista päättää se viranomainen, joka julistaa viran haettavaksi (hallintosääntö 41-43 §).
Valmistelija Henkilöstöpäällikkö Hanna Gore
Esittelijä Kaupunginjohtaja Matti Tuononen
Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää julistaa työllisyysaluejohtajan viran julkisesti haettavaksi. Kelpoisuusvaatimuksena virkaan on soveltuva ylempi korkeakoulututkinto.
Tehtävän menestyksellinen hoitaminen edellyttää laaja-alaista työllisyyden, työmarkkinoiden ja työllisyyspolitiikan tuntemusta, kokemusta johtamisesta, hyvää talousosaamista sekä hyviä yhteistyö- ja viestintätaitoja. Arvostamme hyvää strategista kokonaisnäkemystä, osaamista muutos- ja verkostojohtamisesta sekä aktiivista kehittämisotetta.
Hakuilmoitus julkaistaan Kuntarekry.fi-järjestelmässä. Lisäksi hyödynnetään digitaalista markkinointia.
Kaupunginhallitus valitsee työryhmän valmistelemaan työllisyysaluejohtajan viran täyttämistä. Työryhmään valitaan edustus kaupunginhallituksen jäsenistä, kaupunginjohtaja, henkilöstöpäällikkö ja hallintopäällikkö. Työryhmään kutsutaan osallistumaan myös Laukaan, Konneveden ja Saarijärven kuntajohtajat. Työryhmään kutsutaan osallistumaan myös työllisyyslautakunnan valitsema edustaja Äänekosken hallintosäännön mukaisesti. Työryhmä päättää haastatteluun kutsuttavista, suorittaa haastattelut, päättää tarvittaessa soveltuvuusarvioinnin käytöstä sekä tekee kaupunginhallitukselle esityksen työllisyysaluejohtajaksi valittavasta henkilöstä.
Päätös Hyväksyttiin. Kaupunginhallituksen edustajiksi nimettiin Anna-Riitta Pentinpuro, Tommi Lunttila, Kari Kiiskinen, Matti Tiusanen ja Johanna Vertainen.
- - - - -
KH 27.04.2026 § 140
Kaupunginhallitus on päätöksellään 16.03.2026 § 81 julistanut työllisyysaluejohtajan viran haettavaksi ja valinnut työryhmän valmistelemaan työllisyysaluejohtajan viran täyttämistä. Päätöksen jälkeen on muodostunut poliittinen tahtotila täydentää aiemmin valittua työryhmää.
Valmistelija Hallintopäällikkö Henriikka Mäkelä, puh. 040 480 1074
Esittelijä Kaupunginjohtaja Matti Tuononen
Päätösehdotus Kaupunginhallitus täydentää työllisyysaluejohtajan viran täyttämisen valmistelemiseksi valittua työryhmää jäljellä olevan rekrytointiprosessin osalta valitsemalla työryhmään kaupunginhallituksen edustajiksi aiemmin nimettyjen edustajien lisäksi myös Seppo Ruotsalaisen ja Matti Virtasen.
Päätös Hyväksyttiin.
- - - - -