RSS-linkki
Kokousasiat:https://web28.aanekoski.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 08.06.2026/Pykälä 61
Sidonnaisuusilmoitukset
TARKLTK 29.04.2026 § 36
Kuntalain 84 §:n mukaan kunnan luottamushenkilön ja viranhaltijan on tehtävä sidonnaisuusilmoitus johtotehtävistään sekä luottamustoimistaan elinkeinotoimintaa harjoittavissa yrityksissä ja muissa yhteisöissä, merkittävästä varallisuudestaan sekä muista sidonnaisuuksista, joilla voi olla merkitystä luottamus- ja virkatehtävien hoitamisessa. Velvollisuus ilmoittaa sidonnaisuuksista koskee kunnanhallituksen ja maankäyttö- ja rakennuslaissa (132/1999) tarkoitettuja tehtäviä hoitavan toimielimen jäseniä, valtuuston ja lautakunnan puheenjohtajaa ja varapuheenjohtajia, kunnanjohtajaa, pormestaria ja apulaispormestaria sekä kunnanhallituksen ja lautakunnan esittelijää.
Ilmoitus on tehtävä kahden kuukauden kuluessa siitä, kun henkilö on valittu tehtäväänsä.
Sidonnaisuusilmoitus tehdään tarkastuslautakunnalle, joka valvoo ilmoitusvelvollisuuden noudattamista ja saattaa ilmoitukset valtuuston tiedoksi. Kunnan on pidettävä sidonnaisuuksista rekisteriä yleisessä tietoverkossa, jollei salassapitoa koskevista säännöksistä muuta johdu. Kooste kaupungille edellisen käsittelyn jälkeen saapuneista sidonnaisuusilmoituksista on esityslistan liitteenä. Koosteesta ei ole poistettu sidonnaisuusilmoituksiin mahdollisesti sisältyviä salassa pidettäviä tietoja tai sellaisia tietoja, joita ei tule kuntalain 84 §:n perusteella ilmoittaa. Tästä syystä liite on kokonaan salassa pidettävä (peruste: laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta, 24 § 1 mom. 20 ja 23 kohdat). Salassapitorajauksista ja poistoista päättäminen on tarkastuslautakunnan tehtävänä.
Puheenjohtajan päätösehdotus
Tarkastuslautakunta:
käsittelee saapuneet sidonnaisuusilmoitukset ja päättää toimenpiteistä, joihin ne antavat aihetta;
| |
2) | päättää julkaista hyväksytyt sidonnaisuusilmoitukset kaupungin verkkosivuilla; ja
|
3) | saattaa hyväksytyt sidonnaisuusilmoitukset edelleen valtuustolle tiedoksi. |
Päätös Tarkastuslautakunta:
1) | käsitteli saapuneen sidonnaisuusilmoituksen ja hyväksyi sen;
|
2) | päätti julkaista hyväksytyn sidonnaisuusilmoituksen kaupungin verkkosivuilla; ja
|
3) | päätti saattaa hyväksytyn sidonnaisuusilmoituksen edelleen valtuustolle tiedoksi. |
- - - - -
Merkittiin, että tämä asia käsiteltiin kokouksen viidentenä asiana.
- - - - -
KVALT 08.06.2026 § 61
Tarkastuslautakunnan päätösehdotus
Valtuusto merkitsee tiedoksi tarkastuslautakunnan 29.4.2026 hyväksymän sidonnaisuusilmoituksen.
Päätös Hyväksyttiin.
- - - - -