Dynasty tietopalvelu
Äänekosken kaupunki RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://web28.aanekoski.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://web28.aanekoski.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 02.09.2026/Pykälä 52


Kokousasian teksti

 

Pöytäkirjan tarkastus

 

TARKLTK 02.09.2026 § 52  

  Kuntalain (410/2015) 107 §:n 1 momentin mukaan toimielimen päätöksistä pidetään pöy­täkirjaa. Lain 140 §:n 1 momentin mukaan toimielimen pöytäkirja siihen liitettyine oikaisuvaatimusohjeineen tai valitusosoituksineen pidetään tarkastamisen jälkeen nähtävänä yleisessä tietoverkossa, jollei salassapitoa koskevista säännöksistä muuta johdu.

 

 Äänekosken kaupungin hallintosäännön 146 §:n 4 momentin mukaan pöytäkirja allekirjoitetaan ja tarkastetaan sähköisesti.

 

Puheenjohtajan ehdotus

 

 Tarkastuslautakunta valitsee kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja puheenjohtaja määrää pöytäkirjantarkastuksen tapahtuvaksi viimeistään keskiviikkona 9.9.2026 klo 11 mennessä ja tarkastetun pöytäkirjan julkaistavaksi kaupungin verkkosivuilla pöytäkirjan tarkastamisen jälkeen, kuitenkin viimeistään keskiviikkona 9.9.2026 klo 12.

 

 Tarkastuslautakunta valitsee pöytäkirjantarkastajiksi Hannu Hiekkalan ja Matti Kokon ja varalle Tarja Pullisen ja Sinikka Rautiaisen.

 

Päätös Hyväksyttiin. Valittiin pöytäkirjantarkastajiksi Matti Kokko ja Sinikka Rautiainen.

 

  - - - - -