Dynasty tietopalvelu Haku RSS Äänekosken kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://web28.aanekoski.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://web28.aanekoski.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Perusturvalautakunta
Pöytäkirja 26.08.2020/Pykälä 49

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Saga sosiaalihuollon käyttöönotto Arjen tuen palveluissa

         

PETUR 26.08.2020 § 49  

731/07.01.02/2020

Arjen tuen palveluissa asiakastietojärjestelmänä on toiminut CGI:n Pro Consona ohjelmistot vanhustyö ja sosiaalityö sekä Mediconsultin Mediatri-potilastietojärjestelmä. Pro Consona -ohjelmistoihin on tehty kaikkien asiakkaiden palvelu- ja maksupäätökset, RAVA-toimintakyvyn arviot sekä hoidettu järjestelmästä Arjen tuen laskutus lähes kokonaan. Mediatri-ohjelmistoon on puolestaan tehty työntekijöiden päivittäiskirjaukset, asiakasohjauksen hoidon ja palvelutarpeen arvioinnit sekä yksiköissä laaditut hoito- ja palvelusuunnitelmat sekä asiakassuunnitelmat ostopalvelun ja palvelusetelin käytön osalta.

 

CGI on maaliskuussa 2020 ilmoittanut, että Pro Consonan Vanhustyö ohjelmiston käyttö päättyy 30.11.2020. Ohjelmiston käyttöä ei voida jatkaa, koska ohjelmassa on käytetty Uniface-nimistä teknologiatoimittajaa, joka on irtisanonut oman sopimuksensa Pro Consona Vanhustyön osalta. Pro Consona on kehittämässä OMNI360-ratkaisua sosiaalihuollon ohjelmaan, joka vaiheittain tulee korvaamaan Pro Consona ohjelmiston. Ohjelman kehittäminen ei kuitenkaan ole siinä vaiheessa, että se ratkaisisi Pro Consona Vanhustyön ohjelman poistumisen marraskuussa 2020.

 

Arjen tuen vastuualueelta on selvitetty Pro Consona sosiaalityön ohjelman soveltuvuutta vanhustyön tarpeisiin, mutta haasteeksi nousee mm. se, että Pro Consona Sosiaalityön ohjelmiston kautta ei voida toteuttaa mm. asiakaslaskutusta. Tämä aiheuttaa sen, että ohjelmisto ei sovellu tältä osin vanhustyön tarpeisiin.

 

Arjen tuen palveluissa on ollut laajasti käytössä Mediatri potilastietojärjestelmä, jonne on tehty mm. päivittäiskirjaukset vanhustenhuollon ja mielenterveyspalveluiden yksiköistä ja kotihoidosta. Kotiin menevien palveluiden osalta ollaan siirtymässä syksyllä 2020 Medimobi-toiminnanohjausjärjestelmän käyttöön NurseBuddy-ohjelmiston jäädessä pois käytöstä. Arjen tuen palveluiden osalta on tarkoituksenmukaista laajentaa Mediconsultin tarjoaman Mediatriin yhteydessä olevan ohjelmiston käyttöä, koska Mediatri-järjestelmä on ollut jo aiemmin melko laajasti käytössä Arjen tuen palveluissa ja mahdollistaa siirtymisen yhteen asiakastietojärjestelmään. Sen käyttö on mahdollistanut yhteistyötä terveyspalveluiden kanssa ja parantanut tiedonkulkua asiakasasioita hoidettaessa.

 

Mediconsult tarjoaa Äänekosken kaupungille Mediatriin yhteensopivan Saga-sosiaalihuollon ohjelmistoa. Sagan hallinta ja käyttöönottoa helpottaa se, että sen toiminnallisuudet voidaan integroida osaksi jo olemassa olevaa asiakas- ja potilastietojärjestelmää ja sen avulla mahdollistetaan yhtenäinen asiakas- ja potilastietojärjestelmä sosiaali- ja terveydenhuollon palveluissa. Saga tukee erityisesti liikkuvaa työtä tekevien arkea ja mobiilikäyttöä. Saga-ohjelmisto täyttää lakisääteiset vaatimukset mm. palvelutehtäväluokituksen, käyttöoikeusmääräyksen mukaisen käyttöoikeushallinnan ja sosiaalihuollon henkilörekisterin muodostamisen asiakaskirjalain mukaisesti. Lisäksi Saga tukee teknisesti ja sisällöllisesti rakenteista kirjaamista.

 

Saga-ohjelmisto kattaa viranomaisratkaisun kaikkien palvelutehtävien mukaisesti. Palvelutehtäviä, jotka Arjen tuen palveluissa ovat välttämättömiä ovat vammaispalvelut, päihdehuolto, iäkkäiden palvelut, työikäisten palvelut ja lapsiperheiden palvelut. Muita viranomaistyöhön tarvittavia osia ovat mm. asiakirjahallinta, asiakaskertomus, käyttöoikeushallinta, palvelupäätökset ja niiden hallinta sekä laskutus.

 

Hoiva- ja asumispalveluihin liittyen Saga tarjoaa seuraavia ominaisuuksia: mobiilikirjauksen peruslisenssin, asiakaslistan, riskitiedot, rokotukset, rakenteisen asiakaskertomuksen, rakenteiset asiakirjat, lääkitys- ja tutkimuspyynnöt, seurantalehden, palvelupäätökset, suoritteet, laskutus, tilastointi ja tapahtumakaleterin.

 

Saga-ohjelman viranomaisratkaisu sekä hoiva- ja asumispalveluratkaisun kokonaisuudesta perittävä hinta on 1 500 €/kk. Tämän lisäksi hoiva- ja asumispalveluiden osalta maksu tulee myös laitekohtaisten lisenssien hinnoittelusta, joka on 18 €/kk/laite. Arvioitu laitemäärä on 90 laitetta, jolloin hinta on 1 620 €/kk. Kuukausittainen kokonaishinta on    3 120 €/kk ja tekee vuositasolla 37 440 €/v. Jos sopimuskauden pituus on 36 kk, koko sopimuskaudelta maksettava hinta on tällöin 112 320 €. Kaikkiin hintoihin lisätään alv 24% tai kulloinkin voimassa oleva alv-prosentti. Sopimuskausi on määräaikainen ja voimassa 36 kk. Määräajan jälkeen sopimus jatkuu toistaiseksi voimassa olevana aina vuoden kerrallaan. Sopimus voidaan irtisanoa asiakkaan ja/tai toimittajan puolesta päättymään, irtisanomalla sopimus kuusi kuukautta ennen määräajan päättymistä. Edellä olevasta poiketen on sovittu, että sopimus voidaan määräaikana irtisanoa normaalin irtisanomismenettelyn mukaisesti, jos asiakkaan alueella olevassa SOTE-ympäristössä tapahtuu muutoksia, jotka edellyttävät sopimuksen irtisanomista tai palvelun lopettamista. Irtisanomisaika on 1 vuosi.

 

Toisena vaihtoehtona Mediconsult tarjoaa Saga-ohjelmistoa lisenssihankintana. Tällöin hinta koostuu palvelutehtävien kokonaishinnasta 30 000 €/kerta + alv 24 %. Tämän lisäksi hintaan lisätään vuosittain 23% ylläpitokustannus, joka on 6 900 €/v. Lisäksi käyttöön tulee ottaa n. 90 laitelisenssiä, joiden hinta on 18 €/kk/laite ja tekee 1 620 €/kk. Sopimuskausi on 36 kk ja kokonaiskustannukset sopimuskaudella on

109 020 €.

 

Saga asiakastietojärjestelmän käyttöönoton kustannukset järjestelmän asennus, testaus ja parametroinnin osalta hoiva- ja asumispalveluissa (iäkkäät) ja viranomaisratkaisussa sekä sosiaalihuollon kannassa ovat  1 195 €/pvä/kokonaisuus, alv (0%) ja arvioitu työaika on 3-4 työpäivää/kokonaisuus (3). Työt laskutetaan toteutuneen mukaisesti.

 

Kanta -liitynnästä peritään hinta 600 €/kk/ sisältäen kaikki viisi palvelutehtävä. Arjen tuen käyttöön tulee 5 palvelutehtävää.  Vuositasolla kantaliittymän kustannukset ovat 7 200 €/vuosi.

 

Valmistelija palvelujohtaja Saara Paananen, puh. 0400-115 656, perusturvajohtaja Saara Kuusela, puh. 040-579 4573)

 

Päätösehdotus  Perusturvalautakunta päättää hyväksyä Saga sosiaalihuolto -ohjelmiston tarjouksen vaihtoehto 2. mukaisesti, lisenssihankintana;

 

Tällöin hinta koostuu palvelutehtävien kokonaishinnasta          30 000 €/kerta + alv 24 %. Tämän lisäksi hintaan lisätään vuosittain 23% ylläpitokustannus, joka on 6 900 €/v. Lisäksi käyttöön tulee ottaa n. 90 laitelisenssiä, joiden hinta on 18 €/kk/laite ja tekee 1 620 €/kk. Sopimuskausi on 36 kk ja kokonaiskustannukset sopimuskaudella on 109 020 €.             

  

Saga asiakastietojärjestelmän käyttöönoton kustannukset järjestelmän asennus, testaus ja parametroinnin osalta hoiva- ja asumispalveluissa (iäkkäät) ja viranomaisratkaisussa sekä sosiaalihuollon kannassa ovat 1 195 €/pvä/kokonaisuus, alv (0%) ja arvioitu työaika on 3-4 työpäivää/kokonaisuus (3). Työt laskutetaan toteutuneen mukaisesti.

 

Kanta -liitynnästä peritään hinta 600 €/kk/ sisältäen kaikki viisi palvelutehtävää. Arjen tuen käyttöön tulee 5 palvelutehtävää.  Vuositasolla kantaliittymän kustannukset ovat 7 200 €/vuosi.

 

Lisenssihankinnan kustannuksien (30 000 €/kerta + alv 24 %) osalta tehdään esitys vuoden 2021 investointeihin ja käyttöönottokustannusten osalta tehdään lisämäärärahaesitys vuoden 2020 talousarvioon.

 

 

Päätös: Merkittiin pöytäkirjaan, että arjen tuen palvelujohtaja Saara Paananen oli kokouksessa läsnä tämän asian käsittelyn aikana.

 

 Hyväksyttiin.

 

                      

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa