Dynasty tietopalvelu Haku RSS Äänekosken kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://web28.aanekoski.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://web28.aanekoski.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Perusturvalautakunta
Pöytäkirja 30.09.2020/Pykälä 66

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Perusturvan toimialan esitys henkilöstömuutoksista vuodelle 2021

 

 

       

PETUR 30.09.2020 § 66  

781/02.02.00/2020

 

 Talousarvion laatimisen yhteydessä toimialoilta on pyydetty esitykset   vir­ko­jen ja toimien perustamisesta, lakkauttamisesta ja nimikemuutoksista.

 

 Perusturvan vastuualueiden esitykset henkilöstömuutoksista                vuodelle 2021 ovat:

 

 Sosiaalityö

 

 Uusi virka:

 Lastensuojelu

 1 Sosiaaliohjaajan virka

 

 Perustelut:

Lastensuojelun sosiaalityön organisoiminen systeemisellä työotteella edistää lasten ja perheiden osallisuutta ja edesauttaa avohuollon työskentelyn ja tukimuotojen käyttämistä. Systeemisessä työskentelyssä sosiaaliohjaajan työn painopisto on perheen vanhempien kanssa työskentelyssä. Työote ja työskentelytapa on mahdollista ja tarkoituksenmukaista liittää aikuis- ja perhe-sosiaalityöhön ja sen rakenteisiin.

 

Lastensuojelussa varsinkin sijaishuollon asiakkaiden määrä on noussut. Nykyinen henkilöstöresurssi on tiukka ja työn painopiste kohdentuu kriisitilanteisiin ja raskaisiin toimenpiteisiin suunnitelmallisen ja ennaltaehkäisevän työn kustannuksella. Sosiaaliohjaaja pystyy laajaan itsenäiseen työskentelyyn perheiden kanssa, valmistelemaan lastensuojelun päätöksiä ja toimimaan sosiaalityöntekijän työparina suurimmassa osassa asiakastilanteita.

 

Työskentelyotteen muutoksella ja sosiaaliohjaajan viran perustamisella on tavoitteena myös hillitä lastensuojelun kustannusten kasvua.

 

Sosiaalityö

 

Henkilöstörakenteen muutokset:

Aikuis- ja perhesosiaalityö

Lakkautetaan sosiaalityöntekijän virka ja perustetaan sosiaaliohjajan virka

 

Perustelut:

Sosiaalityön rakenteen kehittäminen: sosiaalityöntekijä ja sosiaali-ohjaaja muodostavat tehokkaan ja tarkoituksenmukaisen työparin. Sosiaalihuoltolain mukaisessa työssä on monia tehtäviä, jotka sosiaaliohjaaja voi tehdä itsenäisesti tai valmistella sosiaalityöntekijälle.

 

Arjen tuki

 

Uusi määräaikainen virka:

Kotihoito/Kotipalvelu

1 Kotihoidon asiakas- ja hoitotyön johtaja vuosille 2021 - 2022

 

Perustelut:

Kotihoito on Arjen tuen palveluiden keskiössä. Sen koko on kasvanut edellisistä vuosista merkittävästi. Nykyisellä esimiehellä on henkilöstöjohtamisen lisäksi tehtävänä myös hoitotyön johtaminen kotihoidossa, työn kehittäminen ja hallinnolliset tehtävät. Tiimit toimivat eri taajamissa ja yhden esimiehen aika ei ole riittävä työtehtävien määrään suhteutettuna.

 

Kotihoidon asiakas- ja hoitotyön johtaja toimisi nykyisen kotihoidon johtajan työparina. Vastuu jaettaisiin siten, että molemmilla olisi vastuuna kotihoidon työn kehittäminen kokonaisuudessaan. Toinen esimies kantaisi vastuuta laajemmin henkilöstöön liittyvistä esimies- ja hallinnon tehtävistä ja toinen asiakkaiden hoitotyön johtamisesta. He toimisivat työparina ja sijaistaisivat loma-aikoina toisiaan. Pilottikokeilun aikana olisi tarkoitus selkeyttää työn vastuujaot ja tehtäväkuvat. Niitä voisi joustavasti muuttaa kokeilun aikana.

 

Äänekosken Kotihoito/Kotipalvelu

3 vakinaista hoitajan tointa kotiutustiimin toimintaan

 

Perustelut:

Kotihoito on Arjen tuen palveluiden keskiössä. Sen koko asiakkaiden käyntimäärällä mitattuna on kasvanut edellisistä vuosista merkittävästi. Kotihoidon tiimit toimivat eri taajamissa ja sairaalasta kotiutuu asiakkaita Arjen tuen palveluihin n. 100 as./kk. Kotiutuvien asiakkaiden palvelutarve on usein kasvanut sairaalassaolon aikana, kun asiakkaan kunto on sairauden vuoksi heikentynyt. Asiakkaat tarvitsevat tukevampaa palvelua usein joitakin päiviä kotiutumisen jälkeen ja heidän palvelujensa turvaamiseksi kotiutustiimi on perusteltu.

 

Kotiutustiimin toiminnan avulla kotiutumisia on saatu tehtyä turvallisemmin ja asiakkaita paremmin tukien. Kotiutustiimillä on todettu olevan vaikutusta myös sairaalan käyttöasteeseen sitä pienentäen. Kotiutustiimin toimintaa kehitetään edelleen ja uusien asiakkuuksien osoittaminen kotiutustiimille tukee vahvasti myös kotihoidon aluetiimien arkea. Kotiutustiimi pilotoi myös kotihoidon etäkäyntejä, jotka vaikuttavat kotihoidon normaalien käyntien määrään ja mahdollistavat uudenlaista palvelukokonaisuutta kotihoidon asiakkaille.

 

Arjen tuki

 

Henkilöstörakenteen muutokset:

Vanhusasiakkaiden palvelukoordinaatio

Lakkautetaan kotiutushoitajan toimi ja perustetaan palveluvastaavan virka.

 

 

 

Perustelut:

Kotiutushoitaja on toiminut Arjen tuen vastuualueella sairaalasta kotiutuvien asiakkaiden palvelutarpeen arvioinnissa sekä lyhytaikaishoidon paikkojen koordinoijana.

 

Esitetään kotiutushoitajan toimen muuttamista kotihoidon palveluvastaavan viraksi, jolloin Arjen tukeen tulisi kolme kotihoidon palveluvastaavaa ja asiakasprosessi saataisiin samalle henkilölle alueittain jaoteltuna heti palvelujen alusta alkaen. Nykyisessä mallissa kotiutushoitaja aloittaa palvelut ja asiakas siirtyy palveluvastaavalle arviointijakson jälkeen. Tämä malli on edelleen epäselvä vastuiltaan ja siinä on epäselvää se, kenen vastuulla asiakas on missäkin vaiheessa. Jos sama työntekijä olisi asiakkaan kanssa heti palvelujen alusta, se selkeyttäisi vastuita ja näyttäytyisi asiakkaille sekä yhteistyötahoille selkeämpänä toimintamallina. Toiminta myös estäisi tiedonkulusta aiheutuvia katkoja ja nopeuttaisi kokonaisprosessia suhteessa mm. tuloselvityksien tekemiseen ja laskutukseen.

 

Piilolan palvelukeskus, Hoivala

Lakkautetaan varahenkilöstöstä yksi hoitajan toimi ja perustetaan Piilolan palvelukeskukseen Hoivalaan yksi uusi hoitajan toimi.

 

Perustelut:

Lakisääteinen suosituksen mukainen henkilöstömitoituksen toteutuminen.

 

Kuhnamon palvelutalo

Siirretään määräaikaisesti 31.12.2021 saakka varahenkilöstöstä kaksi hoitajan tointa Kuhnamon palvelutalolle

 

Perustelut:

Lakisääteinen suosituksen mukainen henkilöstömitoituksen toteutuminen.

 

Uusi oppisopimuskoulutusryhmä

Perusturvan toimialan vuoden 2021 talousarvioesityksessä on arjen tuen vastuualueella palkkavaraukset lähihoitajien oppisopimuskoulutukseen seuraavasti: 

 

Piilolan vanhainkoti

2 lähihoitaja opiskelijaa (1 uusi opiskelija)

 

Konginkankaan palveluasunnot

2 lähihoitaja opiskelijaa (1 uusi opiskelija)

 

Kotisatama

2 lähihoitaja opiskelijaa (1 uusi opiskelija)

 

Tukipuu

1 lähihoitaja opiskelija (1 uusi)

 

Sumiaiskoti

2 lähihoitaja opiskelijaa (1 uusi)

 

Perustelut:

Arjen tuen vastuualueella hoitajien löytäminen vakituisiin toimiin ja sijaistarpeisiin on vaikeutunut vuosi vuodelta. Kaupungin väestörakenteen kehittymisen vuoksi erityisesti ikääntyvien määrä kasvaa, joka aiheuttaa vanhuspalveluiden palvelutarpeen kasvua. Lisäksi vanhuspalvelulakiin on tehty muutos, jonka perusteella ympärivuorokautisen hoidon yksiköissä henkilöstömitoituksiin on tehtävä lisäystä seuraavan kahden vuoden aikana. Varahenkilöstöä on pienennetty ja se ei yksin riitä kattamaan Arjen tuen vastuualueen sijaistarvetta. Esimiesten työaikaa kuluu paljon sijaisten etsimiseen eri yksiköiden kaikkiin tarpeisiin ja aina siinä ei onnistuta.

 

Oppisopimuskoulutuksella koulutetaan työntekijöitä lähihoitajiksi ja pyritään sitouttamaan opiskelijoita Äänekosken kaupungin Arjen tuen yksiköiden käyttöön koulutuksen jälkeen. Oppisopimuskoulutus kestää kaksi vuotta, jonka ajalle opiskelijoille haetaan palkkatuki ja tehdään oppisopimukseen perustuva määräaikainen työsopimus.

 

Oppisopimuskoulutukseen osallistuville henkilöille määritellään ns. kotipesät, jossa työntekijä pääosin työskentelee

 

 

Valmistelijat perusturvajohtaja Saara Kuusela, puh. 040 579 4573

 sosiaalityön johtaja Raija Kojo, puh. 040 571 4138

 arjen tuen palvelujohtaja Saara Paananen, puh. 0400 115 656

 

Esittelijän ehdotus

 

 Perusturvalautakunta esittää kaupunginhallitukselle, että se esittää kaupunginvaltuustolle, että kaupunginvaltuusto perustaa

 seuraavat uudet virat ja toimet:

 

 Sosiaalityö:

 Lastensuojelu

 1 Sosiaaliohjaajan virka

 

 Arjen tuki:

 Kotihoito/Kotipalvelu

 1 Kotihoidon asiakas- ja hoitotyön johtaja vuosille 2021 - 2022

 

 Äänekosken kotihoito/Kotipalvelu

 3 vakintaista hoitajan tointa kotiutustiimin toimintaan

 

 Perusturvalautakunta esittää kaupunginhallitukselle, että se esittää kaupunginvaltuustolle seuraavat henkilöstörakenteen muutokset:

   

Sosiaalityö:

Aikuis- ja perhesosiaalityö

Lakkautetaan sosiaalityöntekijän virka ja perustetaan sosiaaliohjaajan virka

 

 

 

 

 Arjen tuki:

 Vanhusasiakkaiden palvelukoordinaatio

Lakkautetaan kotiutushoitajan toimi ja perustetaan palveluvastaavan virka.

 

Piilolan palvelukeskus, Hoivala

Lakkautetaan varahenkilöstöstä yksi hoitajan toimi ja perustetaan Piilolan palvelukeskukseen Hoivalaan yksi uusi hoitajan toimi.

 

Kuhnamon palvelutalo

Siirretään määräaikaisesti 31.12.2021 saakka varahenkilöstöstä kaksi hoitajan tointa Kuhnamon palvelutalolle.

 

Lisäksi esitetään arjen tuen vastuualueelle palkkavaraukset vuoden 2021 talousarvioesitykseen lähihoitajien oppisopimuskoulutukseen seuraavasti:

 

Piilolan vanhainkoti

2 lähihoitaja opiskelijaa

 

Konginkankaan palveluasunnot

2 lähihoitaja opiskelijaa

 

Kotisatama

2 lähihoitaja opiskelijaa

 

Tukipuu

1 lähihoitaja opiskelija

 

Sumiaiskoti

2 lähihoitaja opiskelijaa

 

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 -----

 

 Merkittiin pöytäkirjaan, että vs. sosiaalityön johtaja Raija Kojo ja arjen tuen palvelujohtaja Saara Paananen olivat kokouksessa läsnä tämän asian esittelyn aikana.

 

 

    

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa