Dynasty tietopalvelu Haku RSS Äänekosken kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://web28.aanekoski.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://web28.aanekoski.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 04.02.2021/Pykälä 6

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Vapautuspyyntö hulevesimaksuista

 

TELA 04.02.2021 § 6  

89/02.04.00.00.00/2021  

Äänekosken kaupungille on tullut sähköpostitse hakemus lähettäjän omistuksessa olevien kiinteistöjen hulevesimaksujen poistamisesta. Hakemuksen perusteluna on, että Äänekosken kaupunki ei ole rakentanut tai suunnitellut Sumiaisten Kukkoniemen alueelle hulevesijärjestelmää. Lisäksi molempiin kiinteistöihin on rakennusvaiheessa rakennettu toimivat hulevesijärjestelmät niin, ettei niistä synny Äänekosken Kaupungille kustannuksia.

 

Äänekosken kaupunki on päättänyt, että se tulee perimään julkisoikeudellista hulevesimaksua (KH 19.9.2016) vuodesta 2017 lähtien, jolla katetaan hulevesijärjestelmistä aiheutuneet kustannukset. Kaupunginhallituksen päätöksen mukaan kaikille asemakaava-alueella oleville rakennetuille kiinteistöille tulee hulevesimaksu riippumatta siitä, että onko kiinteistö liittynyt hulevesiviemärijärjestelmään.

 

Teknisen lautakunnan päätöksen (3.5.2017 § 33 ja 1.10.2020 § 77) mukaisten maksuperiaatteiden mukaiset hulevesimaksut määräytyvät rakennuksen käyttötarkoituksen ja/tai kiinteistön pinta-alan perusteella.

 

Valmistelija rakennuttaja Jukka Karppinen p. 040 559 1632

 

Esittelijä tekninen johtaja Tommi Rautjärvi p. 020 632 3355

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta päättää hylätä oheismateriaalina olevan vapautuspyynnön hulevesimaksuista, koska hulevesilasku on määrätty kaupunginhallituksen ja teknisen lautakunnan tekemien päätösten mukaisesti.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 - - - - -

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa