Dynasty tietopalvelu Haku RSS Äänekosken kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://web28.aanekoski.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://web28.aanekoski.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 04.02.2021/Pykälä 8

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Moottorikäyttöisellä ajoneuvolla ajo kieltomerkki Pässinradantielle

 

TELA 04.02.2021 § 8  

1275/10.03.01.03/2020  

Pässinradan yksityistien tiekunta on pyytänyt 23.11.2020 Äänekosken kaupungin suostumusta asettaa ajoneuvoilla-ajo kielletty liikennemerkit Pässinradantien molempiin päihin liitteenä olevan kartan mukaisesti. Lisäkilpeen tulee teksti: Kiinteistöille ajo sallittu. Perusteluna on mm., että tie on läpikulkutie ja havaintojen perusteella tiellä on paljon ulkopuolista liikennettä, josta varsinkin autoliikenne heikentää tien kuntoa.

 

Tekninen toimi on ollut yhteydessä kyseisen tiekunnan puheenjohtajaan ja keskustellut liikennemerkkien asettamisesta. Puheenjohtaja on käsitellyt asiaa tiehoitokunnan kanssa. Tammikuun 26. päivä saapuneen sähköpostin mukaan hoitokunnan mielestä tiekunnalla ei ole tarkoitus kieltää polkupyöräliikennettä, vaan nimenomaan autoliikennettä. Eli tällöin liikennemerkkinä olisi moottorikäyttöisellä ajoneuvolla ajo kielletty (312).             

 

Pässinradan yksityistie alkaa Alkulan teollisuuskylän kaava-alueelta ja päättyy Paatelan kanavan kohdalla Äänekosken tiehen. Kyseinen yksityistie ei ole saanut julkista avustusta, joten autoliikenteen kieltäminen tiekuntaan kuulumattomilta on mahdollista.

 

Tieliikennelain 71 §:n mukaan yksityistielle liikenteen pysyvän ohjauslaitteen asettaa tienpitäjä saatuaan siihen kunnan suostumuksen.

  

Valmistelija rakennuttaja Jukka Karppinen, p. 040 559 1632

 

Esittelijä tekninen johtaja Tommi Rautjärvi, 020 632 3355 

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta antaa suostumuksen moottorikäyttöisellä ajoneuvolla ajo kielletty (312) liikennemerkkien asettamiseen hakemuksen mukaisille kohdille. Merkkeihin tulee lisäkilvet, joiden teksti on: Kiinteistöille ajo sallittu. Tarvittavat liikennemerkit hankkii ja asentaa tiekunta omalla kustannuksellaan.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 - - - - -


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa