Dynasty tietopalvelu Haku RSS Äänekosken kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://web28.aanekoski.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://web28.aanekoski.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Perusturvalautakunta
Pöytäkirja 31.03.2021/Pykälä 16

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

Maakunnallinen lastensuojelun sijaishuollon ostopalvelujen kilpailuttaminen.

 

PETUR 31.03.2021 § 16  

410/02.07.00/2021  

 

Jyväskylän kaupunki kilpailuttaa lastensuojelun sijaishuollon ostopalvelut vuosille 2022 - 2026. Nykyiset palvelut on kilpailutettu Keski-Suomen kuntien yhteisenä hankintana vuonna 2010. Keski-Suomen sosiaali- ja terveysjohdon sekä Keski-Suomen sijaishuoltoyksikön ja Keski-Suomen sosiaalipäivystyksen kuntakokouksissa on alustavasti linjattu, että myös tuleva kilpailutus toteutettaisiin siten, että Keski-Suomen kaikki kunnat olisivat siinä mukana. Jyväskylän kaupunki vastaa kilpailuttamisen käytännön toteuttamisesta.

 

Kilpailutus toteutetaan ajalla 1.6.2021- 28.2.2022. Tehtävästä vastaa  projektipäällikkö Tarja Anttonen. Teknisessä toteuttamisessa on mukana Jyväskylän kaupungin laki- ja kilpailuttamispalvelut. Tarjouspyyntö käsitellään perustettavassa työryhmässä. Työryhmän toiminnasta, roolista ja vastuista voidaan sopia tarkemmin osapuolten kesken yhteistyösopimuksella. Kilpailutuksen tarkoituksena on ajantasainen palvelutarpeisiin vastaava ammatillisten perhekotipalvelujen ja laitospalvelujen hankinta.

 

                                       Kustannukset ja niiden jakautuminen

Kustannusten jakautumista on esitelty Keski-Suomen sosiaali- ja ter veysjohdon 18.12.2021 kokouksessa. Kustannukset esitetään jakautuvaksi tausta-aineistona olevan excel -taulukon mukaisesti. Laskelma on alustava, laskutus toteutetaan todellisten kustannusten mukaan. Kuntien maksuosuudet täsmentyvät kunnilta saatujen sitoumusten perusteella. Alustavan laskelman mukaan kilpailutuksen kustannukset olisivat 71.600€, josta Jyväskylän kaupungin osuus on 50 % ja muiden Keski-Suomen kuntien osuus niin ikään 50 %. Mikäli kaikki Keski-Suomen kunnat lähtisivät mukaan kilpailutukseen Äänekosken kaupungin osuus kustannuksista olisi alustavan arvion mukaan 5.147,87 €.

 

Hankintajärjestelyn voimassaolon aikana voi aiheutua kustannuksia dynaamisen hankintamenettelyn ylläpitämisestä, kuten osallistumis- ja kilpailutusvaiheen vuosittaisesta avaamisesta uusille toimijoille ja tarjouksille. Näistä kustannuksista sovitaan erikseen ja ne voidaan käytännössä toteuttaa Keski-Suomen sijaishuoltoyksikön laskutuksen yhteydessä. Kilpailutuksen toteuttamista varten Jyväskylän kaupunki tarvitsee mukaan lähteviltä kunnilta sitoumukset hankintaan osallistumisesta sekä valtakirjat hankintapäätöksen ja hankintasopimusten tekemistä varten. Päätökset kilpailutukseen osallistumisesta ja valtakirjat tarvitaan 17.5.2021 mennessä. 

 

 

 

 

 

                                       Keski-Suomen sijaishuoltoyksikkö

Keski-Suomen sijaishuoltoyksikkö on maakunnallinen Keski-Suomen   kuntia palveleva yksikkö. Sijaishuoltoyksikössä on henkilöstönä 0,5 johtava sosiaalityöntekijä ja viisi sosiaalityöntekijää. Yksi sosiaalityöntekijöistä vastaa tukiperhetoiminnan kokonaisuudesta. Neljä muuta sosiaalityöntekijää vastaavat sijaishuoltoon liittyvistä asioista kuten sukulais- ja läheisverkostosijoitusten selvitykset ja valmennukset, perhehoidon rekrytointi, valmennus ja tuki, uusien sijaishuoltopaikkojen kartoittaminen javalvonta sekä kuntayhteistyö.

 

Valmistelija                     Sosiaalityön johtaja Raija Kojo puh. 040 571 4138 

 

Esittelijä Perusturvajohtaja Saara Kuusela

 

Päätösehdotus 

Äänekosken kaupunki päättää osallistua Jyväskylän kaupungin toteuttamaan maakunnalliseen lastensuojelun sijaishuollon ostopalvelujen kilpailuttamiseen ja kustannusten jakoon liitteenä olevien laskentaperusteiden luonnoksen mukaisesti.

 

Äänekosken kaupunki antaa erillisen liitteenä olevan valtakirjan Jyväskylän kaupungille.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

  - - - - -

 

 Merkittiin pöytäkirjaan, että sosiaalityön johtaja Raija Kojo oli

 kokouksessa asiantuntijana läsnä tämän asian käsittelyn aikana.

 

  - - - - - -


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa