Dynasty tietopalvelu Haku RSS Äänekosken kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://web28.aanekoski.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://web28.aanekoski.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 08.03.2021/Pykälä 70

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Varhaiskasvatuksen henkilöstörakenteen muutokset

 

KH 08.03.2021 § 70  

309/00.01.02.00/2021  

Päiväkotien esimiehistä suurin osa on ns. hallinnollisia päiväkodin johtajia. Pienissä päiväkodeissa (Piilolan päiväkoti, Tiitelän päiväkoti) päiväkodin johtaja on kuitenkin ollut yksi lapsiryhmässä toimivista varhaiskasvatuksen opettajista.

 

Varhaiskasvatuksessa jää kesällä 2021 avoimeksi kaksi päiväkodin johtajan virkaa eläköitymisten johdosta. Johtamisjärjestelmää on suunniteltu uudistettavan siten, että kahden pienen päiväkodin esimiestehtävät yhdistetään nykyisten hallinnollisten päiväkodin johtajien tehtäviin. Tiitelän päiväkodin johtajan tehtävät on suunniteltu yhdistettävän Alkulan päiväkodin johtajan tehtäviin ja Piilolan päiväkodin johtajan tehtävät Karhunlähteen päiväkodin johtajan tehtäviin. Muutoksen yhteydessä Tiitelän ja Piilolan päiväkoteihin tulee vastaavasti perustaa varhaiskasvatuksen opettajan toimet.

 

Muutoksen tavoitteena on nykyistä tarkoituksenmukaisempi johtamisjärjestelmä. Muutos vähentää hieman kaupungin kustannuksia.

 

Hallintosäännön 39 §:n mukaan kaupunginhallitus päättää viran perustamisesta ja lakkauttamisesta. Hallintosääntöä sovelletaan myös pysyväisluonteisessa työsuhteessa olevaan työntekijään.

 

Valmistelija Henkilöstöjohtaja Arja-Leena Kriivarinmäki, puh. 020 632 2045

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Matti Tuononen

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää lakkauttaa kaksi päiväkodin johtajan virkaa ja perustaa kaksi varhaiskasvatuksen opettajan tointa 1.8.2021 alkaen.

 

Kaupunginjohtajan kokouksessa tehty ehdotus

 

 Kaupunginhallitus:

 

1)     päättää lakkauttaa Piilolan päiväkodin johtajan viran ja perustaa Piilolan päiväkotiin varhaiskasvatuksen opettajan toimen 1.8.2021 alkaen; ja

 

2)     päättää lakkauttaa Tiitelän päiväkodin johtajan viran ja perustaa Tiitelän päiväkotiin varhaiskasvatuksen opettajan toimen 11.10.2021 alkaen.

 

Päätös Hyväksyttiin kaupunginjohtajan kokouksessa tehty ehdotus.

 

  - - - - -

 Matti Tiusanen totesi olevansa esteellinen (osallisuusjäävi; viranhaltijan läheinen päätösehdotuksen kohdassa kaksi) ja poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi.

  - - - - -


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa