Dynasty tietopalvelu Haku RSS Äänekosken kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://web28.aanekoski.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://web28.aanekoski.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Vapaa-aikalautakunta
Pöytäkirja 23.03.2021/Pykälä 16

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

Vuoden 2020 Kulttuuripalkinto ja Kulttuurin kannustusstipendit

 

VAPAA 18.02.2021 § 4 

 

Vapaa-aikalautakunta palkitsee vuosittain ansioituneita kulttuurialan toimijoita Äänekosken kaupungin kulttuuripalkinnolla. Palkinto on myönnetty usein keskisuomalaisen kuvataiteilijan teoksena tai rahapalkintona. Arvo on ollut 500 - 1000 euroa. Kulttuuripalkinnon ovat saaneet vuodesta 2007 alkaen seuraavat:

 

2007

Ritva ja Risto Lehmusoksa

2008

Jani Sohlman

2009

Kosken Laulu

2010

Erik Relander

2011

Duo Tornado

2012

Kari Dahlblom

2013

Hannu Wacklin

2014

Kömin Teatteri ja Konginkankaan Kotiseutukerho Kömin Kilta

2015

Timo Hytönen

2016

Äänekosken Teatteri

2017

Vanhan Äänekosken kotiseutuyhdistys

2018

Marie Finne-Bray ja Piers Bray

2019

Olga Kolari

 

Kulttuuripalkinnon ohella on viime vuosina jaettu kannustusstipendit á 100 euroa nuorille taiteentekijöille. Vapaa-aikapalvelut on pyytänyt Ala-Keiteleen musiikkiopistolta, Koskelan kuvataidekoululta, Koskelan Tanssilta ja Äänekosken Teatterin Varjolapsilta esitykset ehdokkaiksi.

 

Kuvataide

 

Kasper Kemiläinen

Kasper on ideoita pulppuava tekijä, joka innostuu uusien asioiden kokeilemisesta. Hän pohdiskelee ja käyttää teoksissaan kohtaamiaan asioita ja välineitä. Hän tuo oppilasryhmään hyvää mieltä rohkeudellaan ja työskentelee omatoimisesti sekä sinnikkäästi teosten parissa. Hän kysyy rohkeasti apua ja on jo oppinut rajaamaan ideoita toimiviksi kokonaisuuksiksi.

 

Ninni Kuhno

Ninni on kasvanut varmaksi kuvantekijäksi syyslukukauden aikana. Hän osaa jo arvioida omaa työskentelyään, pohtia erilaisia vaihtoehtoja sekä haastaa itseään. Hän etsii aktiivisesti tietoa ja inspiraatiota ja osaa valita harkitusti aineksia omiin, taidolla toteutettuihin teoksiinsa. Välineistä hän huolehtii moitteettomasti, keskittyy tekemiseen ja iloitsee onnistumisistaan.

 

Musiikki

 

Sampo Sällinen

Kannustetaan Sampoa pitämään kiinni hyvästä harrastuksesta, viulunsoitosta - harva poika nykyään valitsee viulun instrumentikseen. Sampo on 12-vuotias täsmällinen nuori mies, joka ei myöhästele tunneilta. Hän on aktiivinen toimija, joka on aina valmiina osallistumaan kaikkiin ehdotettuihin tapahtumiin. Sampo on reipas ja auttaa aina muita esim. orkesterissa.

 

Jenna Kanerva

Jenna on ollut musiikkiopiston oppilaana vuodesta 2011 alkaen; ensin hän soitti pianoa ja muutaman vuoden jälkeen alkoivat myös klarinettiopinnot. Jenna on ollut mukana monessa - hän on ollut ahkera kuorolainen, orkesterilainen ja kamarimusiikin soittaja koko musiikkiopistossa olonsa aikana. Jenna saa musiikin laajan oppimäärän päättötodistuksen tulevana keväänä.

 

Tanssi

 

Niila Massinen

Maiju Nykänen

Niila ja Maiju ovat aktiivisesti ja monipuolisesti treenaavia nuoria tanssijoita. Heidän duettonsa "Symbioosi" sai ensimmäisen palkinnon Koskelan Tanssin XVI Omat tanssit -katselmuksessa joulukuussa 2020.

 

Teatteri

 

Josefiina Paatelainen

Paatelainen on tunnollinen harjoittelija, kuunteleva ryhmänjäsen ja syvä ajattelija. Rohkeus ja tunneherkkyys tekevät hänestä ilmaisuvoimaisen esiintyjän. Paatelainen on aina valmis uusiin haasteisiin ja hänellä on kyky heittäytyä erilaisiin prosesseihin. Hänen lavapreesenseksensä on kehittynyt lyhyessä ajassa huomattavasti.

 

Saara Huhtala

Huhtala on pitkäaikainen ryhmän luottopelaaja, joka ei kaihda lavalla vaativaakaan heittäytymistä. Hän hehkuu lavalla, nauttii esiintymisestä ja viihdyttää muita myös ryhmätilanteissa. Hänen yhteistyötaitonsa on ollut merkittävässä roolissa monissa ryhmälähtöisissä prosesseissa. Huhtala sisäistää myös teatterin tekemisen syvällisempiä sisältöjä.

 

Valmistelija vs. vapaa-aikajohtaja Jukka-Pekka Pohjolainen, puh. 020 632 3259

 

Esittelijä vs. vapaa-aikajohtaja Jukka-Pekka Pohjolainen

 

Päätösehdotus 1. Vapaa-aikalautakunta myöntää vuoden 2020 kulttuuripalkinnon (1000 €) Maria ja Erkki Keljolle, jotka ovat pitkäjänteisellä työllään Kosken Taide yhdistyksen kautta edistäneet kuvataiteen ja viime vuosina erityisesti korutaiteen esille tuomista näyttelytiloissaan Äänekoskella.

 

 2. Vapaa-aikautakunta myöntää Kulttuurin kannustusstipendit (á 100 €) seuraavasti:

 

 Kuvataide
Kasper Kemiläinen
Ninni Kuhno

 

 Musiikki
Sampo Sällinen
Jenna Kanerva

 

 Tanssi
Niila Massinen
Maiju Nykänen

 

 Teatteri
Josefiina Paatelainen
Saara Huhtala

 

Päätös Vapaa-aikalautakunta päätti yksimielisesti palauttaa asian uudelleen valmisteltavaksi.

- - - - -

Marko Nykänen totesi olevansa esteellinen (osallisuusjäävi) ja poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi.

- - - - -

 

VAPAA 23.03.2021 § 16  

133/07.02.02/2021  

Vapaa-aikalautakunta palkitsee vuosittain ansioituneita kulttuurialan toimijoita Äänekosken kaupungin kulttuuripalkinnolla. Palkinto on myönnetty usein keskisuomalaisen kuvataiteilijan teoksena tai rahapalkintona, jonka arvo on ollut 500 - 1000 euroa.

 

Vapaa-aikapalvelut on pyytänyt sähköisellä lomakkeella kuntalaisilta ehdotuksia vuoden 2020 kulttuuripalkinnon saajaksi 12.3.2021 klo 16.00 mennessä. Eri palkitsemisehdotuksia tuli yhteensä 45 kpl, jotka ovat nähtävillä ohessa.

 

Ehdotukset Äänekosken vuoden 2020 kulttuuripalkinnon saajaksi:

 

Ahola Marjo

Ala-Keiteleen musiikkiopisto

Alkulan päiväkodin Metsäeskari Poutapilvet

Con-bändi

Dahlblom Niko

Finne-Bray Marie

Hasa Sirpa

Hasa Sirpa ja Pulli Päivi

Hernesmaa Mae

Honka Pilvi

J. Vehkala & Kuomat

Kautto Jaana

Keitelejazz

Keitele-Museo

Kino Hirvi

Klassikkoteatteri / Forsgren, Lahtinen, Oksanen-Vehkala

Koiviston Kyläyhdistys

Kolari Henry

Koskelan Tanssi / Hanna Savolainen

Kosken Laulu

Liekkinen Ville-Veikko

Liimatainen Ari

Linna Päivikki

Moisio Mari

Muistokirjoitus monologi / Taipale, Seppänen, Honka

Ouli Sanni, Piispanen Aino-Sofia, Väisänen Akusti

Pantsar Outi ja Tarvainen Einari

Piispanen Aino-Sofia

Pisankamunanäyttely

Poikolainen Janne

Raivio Juha

Ronkanen Pentti

Seppänen Teppo

Steffansson Marjo

Suolahden perinnetelakka

Taipale Kari

The Korjaamo / Hietaman teatteri

The Korjaamo elokuva

Tikander Enu

V Saku

Wille - Olohuone ja Keittiö / Timo ja Päivi

Ärmy ry

Äänekosken Harmonikka orkesteri

Äänekosken Taidepuisto

Ääniä Festivaali

 

Valmistelija vs. vapaa-aikajohtaja Jukka-Pekka Pohjolainen, puh. 020 632 3259

 

Esittelijä vs. vapaa-aikajohtaja Jukka-Pekka Pohjolainen

 

Päätösehdotus 1. Vapaa-aikalautakunta valitsee määräaikaan mennessä tulleiden palkitsemisehdotusten joukosta vuoden 2020 kulttuuripalkinnon saajan ja päättää samalla kulttuuripalkinnon saajalle jaettavan palkinnon.

 

 2. Vapaa-aikautakunta myöntää Kulttuurin kannustusstipendit (á 100 €) seuraavasti:

 

 Kuvataide
Kasper Kemiläinen
Ninni Kuhno

 

 Musiikki
Sampo Sällinen
Jenna Kanerva

 

 Tanssi
Niila Massinen
Maiju Nykänen

 

 Teatteri
Josefiina Paatelainen
Saara Huhtala

 

Päätös 1. Vapaa-aikalautakunta valitsi yksimielisesti vuoden 2020 kulttuuripalkinnon saajiksi:

 

 Klassikkoteatteri / Lasse Forsgren, Mika Lahtinen,
Tiina Oksanen-Vehkala 500 €

Perusteluina mm. Vuodesta toiseen kesän kohokohta, lumoavan luova tapaus joka vuosi. Tuonut Äänekoskelle virkistävää ja innostavaa teatteria monen vuoden ajan matalalla kynnyksellä ilman pääsymaksua.

Ville Liekkinen 500 €

Perusteluina mm. Ville Liekkinen on ollut todella ahkerasti osana Äänekosken musiikkiskeneä ja tehnyt hienoja tulkintoja Suolahden merkityksellisistä paikoista kappaleillaan ja musiikkivideoillaan. Hän on myös viihdyttänyt keikoillaan ihmisiä ja tehnyt esimerkiksi valloillaan olevasta koronakriisistä upean tulkinnan laulun sekä videon muodossa.

Äänekosken Taidepuisto / Outi Pantsar ja Einari Tarvainen
500 €

Perusteluina mm. Outi Pantsar ja Einari Tarvainen ovat saaneet luovuudellaan aikaan puiston, johon kenen tahansa on helppo tulla taidetta ihailemaan mihin vuorokauden aikaan tahansa. Lisäksi puistosta on muodostunut matalan kynnyksen paikka, jonne kuka tahansa voi tuoda omaa taidettaan toisen ihailtavaksi. Puisto on lisännyt Äänekoskella yhteisöllisyyttä ja piristänyt paikallista kulttuurielämää aikana, jolloin lähes kaikki muu lakkasi covid-19 vuoksi. Puistossa on järjestetty niin musiikki- kuin teatteriesityksiäkin turvavälit huomioiden ja mikä parasta kaikki on ollut ilmaista. Taidepuistossa ovat vierailleet ja sinne taidetta tuottaneet niin paikalliset asukkaat, järjestöt kuin päiväkoti- ja erityisryhmätkin.

2. Vapaa-aikalautakunta myönsi Kulttuurin kannustusstipendit (á 100 €) seuraavasti:

Kuvataide
Kasper Kemiläinen
Ninni Kuhno

Musiikki
Sampo Sällinen
Jenna Kanerva

Tanssi
Niila Massinen
Maiju Nykänen

Teatteri
Josefiina Paatelainen
Saara Huhtala

- - - - -

Tarja Pullinen (yhteisöjäävi) ja Hannu Penttinen (osallisuusjäävi) totesivat olevansa esteellisiä ja poistuivat kokouksesta tämän asian 1. kohdan käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi.

- - - - -

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa