Dynasty tietopalvelu Haku RSS Äänekosken kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://web28.aanekoski.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://web28.aanekoski.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kasvun ja oppimisen lautakunta
Pöytäkirja 22.04.2021/Pykälä 25

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

Valtionavustuspäätös: Etsivä nuorisotyö ja Keski-Suomen etsivän nuorisotyön aluekoordinaatio

 

KASVOPPI 22.04.2021 § 25  

482/00.01.05/2021  

Äänekosken kaupunki on hakenut 189 080,00 euroa valtionavustusta etsivän nuorisotyön tukemiseen LSSAVI/17882/2020. Länsi- ja Sisä-Suomen Aluehallintovirasto on päättänyt myöntää toiminnalle valtionavustusta 135 000,00 euroa.

 

Avustuksen tarkoituksena on vähentää nuorten syrjäytymistä. Aluehallintovirasto on katsonut avustuksen myöntämisen olevan tarkoituksenmukaista, sillä Äänekosken kaupungin etsivä nuorisotyö täyttää nuorisolain, opetus- ja kulttuuriministeriön ja aluehallintoviraston asettamat etsivän nuoristyön kriteerit.

 

Avustus on tarkoitettu etsivän nuoristyön toiminnasta aiheutuviin hyväksyttäviin kustannuksiin siten, että avustus tulee käyttää 4,0 etsivän nuorisotyön palkkauskuluihin. Avustus sisältää 15 000 euron koordinaatiolisän. Toiminta tulee toteuttaa hakemuksessa esitettyjen tietojen mukaisesti.

 

Valtionavustuspäätöksen mukaisesti Äänekosken kaupungin ilmoittaa etsivän nuorisotyön toimeenpanosta vastaavan kunnan viranhaltijan tai kuntaan työsopimussuhteessa olevan henkilön ja etsivää

nuorisotyötä tekevän/tekevien henkilöiden yhteystiedot niiden kuntien Internet-sivuilla, joiden alueella toimintaa toteutetaan. Lisäksi Äänekosken kaupungin tulee vastata vuosittaiseen valtakunnalliseen kyselyyn toiminnasta.

 

Valtionavustuksen käyttöaika on 19.6.2021 - 18.6.2022.

 

Myönnettyyn avustukseen sovelletaan seuraavia säädöksi: etsivän nuorisotyön hakuilmoitus 2021, nuorisolaki 1285/2016, valtionavustuslaki 68/2001.

 

Valmistelija Perhekeskuskoordinaattori Elina Lämsä, puh. 0400 115 190

 

Esittelijä Opetus- ja kasvatusjohtaja Ville Härtsiä

 

Päätösehdotus Kasvun ja oppimisen lautakunta päättää seuraavasti:

 

 1. Merkitsee aluehallintoviraston päätöksen tiedoksi.

 2. Päättää, ettei se hae oikaisua annettuun päätökseen.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 - - - - -

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa