Dynasty tietopalvelu Haku RSS Äänekosken kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://web28.aanekoski.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://web28.aanekoski.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 17.05.2021/Pykälä 159

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Kunnan peruspalvelujen valtionosuuden oikaisu vuodelta 2020

 

KH 17.05.2021 § 159  

508/02.02.00/2020  

Kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain 36 § 10 momentin mukaan vuonna 2020 kunnille maksettiin yhteensä 350 miljoonaa euroa koronavirustartunnan toteamiseksi tehtyjen testien ja koronaviruksen tartuntaketjujen jäljittämisen aiheuttamien kustannusten korvaamiseksi. Kunnalle maksettavan valtionosuuden lisäyksen laskemiseksi lisäyksen kokonaismäärä jaettiin ensin erikoissairaanhoitolain 7 §:ssä tarkoitetuille sairaanhoitopiirin kuntayhtymille niiden alueella ennen 1 päivää marraskuuta 2020 tehtyjen koronavirustestien lukumäärien mukaisessa suhteessa. Tämän jälkeen sairaanhoitopiirin kuntayhtymän osuus valtionosuuden lisäyksen kokonaismäärästä jaettiin sen jäsenkunnille niiden asukasmäärien mukaisessa suhteessa. Tämä lisäsi peruspalvelujen valtionosuuksia yhteensä 350 miljoonaa euroa.

 

Sairaanhoitopiirin kuntayhtymille niiden alueella 1 päivää marraskuuta 2020 tehtyjen koronavirustestien tilastoa täydennettiin testien määrän osalta marraskuussa 2020, jota tällä päätöksellä oikaistaan.

 

Valtiovarainministeriö on kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain 51 ja 52 §:n nojalla päättänyt oikaista vuonna 2020 myönnettyä kuntien peruspalveluiden valtionosuutta oikaistun koronavirustestausmäärin perusteella. Tämän oikaisun perusteella Äänekosken kaupungin valtionosuus kasvaa 7 352 eurolla.

 

Päätöksen mukaiset oikaisut huomioidaan kunnan peruspalvelujen valtionosuuksien vuoden 2021 huhtikuun maksuerästä alkaen.

 

Kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain 65 §:n 2 momentin nojalla päätökseen ei saa hakea muutosta.

 

Valmistelija Talousjohtaja Tapani Hämäläinen 020 632 2072

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Matti Tuononen

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus merkitsee valtiovarainministeriön päätöksen kunnan peruspalvelujen valtionosuuden oikaisusta vuodelta 2020 tietoonsa saatetuksi.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

  - - - - -


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa