Dynasty tietopalvelu Haku RSS Äänekosken kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://web28.aanekoski.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://web28.aanekoski.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Perusturvalautakunta
Pöytäkirja 16.06.2021/Pykälä 41

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

Valtuustoaloite lasten ja nuorten harrastustoiminnan tukemisesta / Monteiro Flores Ilidio ym.

 

KVALT 07.12.2020 § 83 

 

Ilidio Monteiro Flores jätti hänen ja yhdeksän muun valtuutetun allekirjoittaman valtuustoaloitteen lasten ja nuorten harrastustoiminnan tukemisesta.

 

Päätös Merkittiin valtuustoaloite tiedoksi ja lähetettiin se edelleen kaupunginhallituksen käsiteltäväksi.

 

  - - - - -

 

KH 18.01.2021 § 15 

 

 

Valtuutettu Ilidio Monteiro Floresin ym. 7.12.2020 jättämä valtuustoaloite on liitteenä.

 

Valmistelija Hallintojohtaja Aleksi Heikkilä, puh. 040 823 7921

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Matti Tuononen

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus merkitsee valtuustoaloitteen tiedoksi ja päättää pyytää vapaa-aikalautakunnalta lausunnon aloitteesta. Lausunnossa on käsiteltävä myös ehdotuksen toteuttamiseen liittyviä talousvaikutuksia riittävässä laajuudessa. Lausunto on toimitettava kaupunginhallitukselle 9.4.2021 mennessä.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

  - - - - -

 

VAPAA 23.03.2021 § 17 

 

Ilidio Monteiro Flores on jättänyt hänen ja yhdeksän muun valtuutetun allekirjoittaman valtuustoaloitteen lasten ja nuorten harrastustoiminnan tukemisesta. Valtuustoaloitteessa esitetään, että

 

  1. Äänekoskella otettaisiin käyttöön lasten ja nuorten harrastusten tukemiseen uusi, matalan kynnyksen osallisuusmuoto

 

  1. kaupungin eri taajamissa kokoontuisi säännöllisesti lasten ja nuorten ohjattua liikunta- ja muuta harrastustoimintaa

 

  1. kaupungin vapaa-aikapalveluiden henkilöresurssia käytettäisiin edistämään, koordinoimaan ja turvaamaan lasten ja nuorten harrastustoimintaa eri taajamissa

 

  1. toiminta aloitetaan lakisääteisen lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman laatimisella yhteistyössä kolmannella sektorilla toimivien järjestöjen kanssa.

 

Valtuustoaloitteesta ei käy selville, mikä tai minkälainen uusi harrastusten tukemiseen tarkoitettu matalan kynnyksen osallisuusmuoto olisi. Äänekosken eri taajamissa kokoontuu tällä hetkellä lukuisia eri toimijoiden vetämiä harrastusryhmiä. Harrastustoimintaa koordinoivat ja toteuttavat yhdistysten lisäksi mm. Koskelan setlementti, seurakunta ja kaupungin omat toimijat, kuten musiikkiopisto.

 

Äänekosken vapaa-aikapalvelut tukee erilaisten harrastustoimintaa järjestävien yhdistysten toimintaa vuosittain jaettavilla perusavustuksilla. Yhdistysten toiminnan järjestämisvastuu on yhdistyksillä itsellään, eivätkä kaupungin työntekijät voi lähteä koordinoimaan tai vetämään yhdistysten järjestämää harrastustoimintaa yhdistysten puolesta.

 

Kasvun ja oppimisen toimialalla on lasten ja nuorten harrastustoiminnan tukemiseen erilaisia olemassa olevia malleja. Sekä ala- että yläkouluilla on kerhotoimintaa, jota järjestetään yhdessä kolmannen sektorin toimijoiden kanssa. Äänekosken koulujen kerhotoiminta toteutetaan Opetushallituksen vuosittain myöntämän valtionavustuksen turvin, ja se on ilmaista toimintaa lapsille ja nuorille.

 

Kerhotoiminnan tarkoituksena on tarjota maksuton harrastusmahdollisuus kaikille Äänekosken koulujen oppilaille. Tavoitteena on lasten hyvinvoinnin lisääminen mieluisan harrastuksen kautta. Kerhot toteutetaan osana koulupäivää tai mahdollisimman pian koulupäivän päätteeksi.

 

Lisäksi kasvun ja oppimisen toimiala on hakenut ja saanut valtionavustusta toteuttaakseen harrastamisen Suomen mallia Äänekoskella. Suomen mallin päätavoitteena on lasten ja nuorten hyvinvoinnin lisääminen. Tarkoituksena on mahdollistaa jokaiselle lapselle ja nuorelle mieluisa ja maksuton harrastus koulupäivän yhteydessä. Suomen mallissa yhdistyvät lasten ja nuorten kuuleminen harrastustoiveista, olemassa olevien hyvien käytäntöjen ja toimintatapojen koordinoiminen sekä koulun ja harrastustoimijoiden yhteistyö.

 

Lasten ja nuorten hyvinvointiin liittyviä asioita koordinoidaan pääasiallisesti kasvun ja oppimisen toimialan kautta. Näin ollen päätökset ja vetovastuu lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman laatimisesta on kasvun ja oppimisen toimialalla. Vapaa-aikapalvelut voi osallistua lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman laatimiseen liittyvään työryhmään, mikäli kasvun ja oppimisen toimiala katsoo, että lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman laatimiseen liittyvä työ käynnistetään Äänekoskella.

 

Vapaa-aikapalveluiden henkilöstö tekee jatkuvaa yhteistyö mm. yhdistysten ja kaupungin eri toimialojen kanssa lasten ja nuorten harrastusmahdollisuuksien edistämiseksi ja turvaamiseksi koko Äänekosken alueella niin tilojen kuin toimintojen suhteen.

 

Valmistelija vs. vapaa-aikajohtaja Jukka-Pekka Pohjolainen, puh. 020 632 3259

 

Esittelijä vs. vapaa-aikajohtaja Jukka-Pekka Pohjolainen

 

Päätösehdotus Vapaa-aikalautakunta hyväksyy lausunnon ja saattaa sen edelleen tiedoksi kaupunginhallitukselle ja valtuustolle.

 

Päätös Hyväksyttiin.

- - - - -

 

KH 12.04.2021 § 116 

 

 Vapaa-aikalautakunta on päättänyt lausunnostaan 23.3.2021 (17 §).

 

Valmistelija Hallintojohtaja Aleksi Heikkilä, puh. 040 823 7921

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Matti Tuononen

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus:

 

1)                    antaa valtuustolle tiedoksi valtuutettu Ilidio Monteiro Floresin ym. 7.12.2020 tekemän valtuustoaloitteen johdosta suoritetut toimenpiteet; ja

 

2)                    ehdottaa valtuustolle, että valtuusto toteaa sanotun valtuustoaloitteen loppuun käsitellyksi.

 

Päätös Sirpa Martins esitti Leila Lindellin ja Matti Virtasen ym. kannattamana, että asia palautetaan valmisteltavaksi ja haetaan aloitteeseen lausunto perusturvalautakunnalta ja perhekeskuskoordinaattorilta. Selvitetään missä vaiheessa etenee lakisääteisen (lastensuojelulaki 12 §) lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman laatiminen Äänekoskella ja minkälaisia toimenpide-ehdotuksia on etenemässä kaikkien lasten ja nuorten osallisuusmahdollisuuksien parantamiseen vapaa-ajan ja harrastusten näkökulmasta kaupungissamme. Samalla tulee selvitettyä myös kaupungin nuorisotyön tila kokonaisuudessaan.

 

 Käydyn keskustelun jälkeen puheenjohtaja totesi, että keskustelun kuluessa on tehty kaupunginjohtajan ehdotuksesta poikkeava kannatettu ehdotus, joten asiasta on äänestettävä.

 

 Puheenjohtaja teki seuraavan äänestysesityksen: ne, jotka ovat kaupunginjohtajan ehdotuksen kannalla, äänestävät JAA, ja ne, jotka ovat Sirpa Martinsin esittämän ja Leila Lindellin ja Matti Virtasen ym. kannattaman ehdotuksen kannalla, äänestävät EI. Äänestysesitys hyväksyttiin.

 

 Puheenjohtaja esitti, että äänestys suoritetaan nimenhuudolla. Äänestystapaesitys hyväksyttiin.

 

 Pöytäkirjanpitäjä suoritti nimenhuudon. Toimitetussa äänestyksessä annettiin 1 JAA-ääni ja 8 EI-ääntä. Tyhjiä ääniä ei annettu. Kaupunginhallitus oli äänestyksessä saapuvilla täysilukuisena.

 

 Puheenjohtaja totesi Sirpa Martinsin ehdotuksen tulleen kaupunginhallituksen päätökseksi.

 

  - - - - -

 

PETUR 16.06.2021 § 41  

1320/00.04.02/2020  

 

 

Kaupunginhallitus on 12.4.2021 (116 §) päättänyt pyytää Ilidio Monteiro Floresin 7.12.2020 (83 §) jättämään valtuustoaloitteeseen lausunnon perusturvalautakunnalta ja perhekeskuskoordinaattorilta.

Kaupunginhallituksen päätöksessä pyydetään

1. lausuntoa lakisääteisen lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman laatimisen etenemisestä Äänekoskella 2. selvitystä, minkälaisia toimenpide-ehdotuksia on etenemässä kaikkien lasten ja nuorten osallisuusmahdollisuuksien parantamiseen vapaa-ajan ja harrastusten näkökulmasta
3. selvitystä kaupungin nuorisotyön tilasta kokonaisuudessaan.

 

Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma

 

Lastensuojelulain 12 §:ssä säädetään, että kunnan tai useamman kunnan yhdessä on laadittava lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistämiseksi ja lastensuojelun järjestämiseksi ja kehittämiseksi kunnan tai kuntien toimintaa koskeva suunnitelma, joka hyväksytään kunkin kunnan kunnanvaltuustossa ja tarkistetaan vähintään kerran neljässä vuodessa. Suunnitelma on otettava huomioon kuntalain (365/1995) 65 §:n mukaista talousarviota ja -suunnitelmaa laadittaessa.

 

Suunnitelman tulee sisältää suunnittelukaudet tiedot:

 

  1. lasten ja nuorten kasvuoloista sekä hyvinvoinnin tilasta;
  2. lasten ja nuorten hyvinvointia edistävistä sekä ongelmia ehkäisevistä toimista ja palveluista;
  3. lastensuojelun tarpeesta kunnassa;
  4. lastensuojeluun varattavista voimavaroista;
  5. lastensuojelulain mukaisten tehtävien hoitamiseksi käytettävissä olevasta lastensuojelun palvelujärjestelmästä;
  6. yhteistyön järjestämisestä eri viranomaisten sekä lapsille ja nuorille palveluja tuottavien yhteisöjen ja laitosten välillä; sekä
  7. suunnitelman toteuttamisesta ja seurannasta.

 

Lastensuojelun järjestämistä ja kehittämistä koskevan suunnitelman tulee koskea koko kunnan, ei vain sosiaalihuollon toimintaa.
Suunnitelma on liitettävä osaksi kunnan muuta suunnittelua ja siinä tulee kuvata ne ehkäisevän lastensuojelun tavoitteet ja painopistealueet, joihin määrärahoja ja voimavaroja on tarkoitus varata, siirtää tai kohdentaa.

 

Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman eteneminen

Lakisääteisen lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman tilanne Äänekoskella on varsin hyvä. Äänekoskella on ajantasainen lapsi- ja nuorisopoliittinen ohjelma, joka on kokonaisvaltainen ja lapsilähtöinen tavoite- ja toimintaohjelma. Se konkreettisesti pyrkii edistämään lasten ja nuorten hyvinvointia ja oikeuksien toteutumista. Äänekosken lapsi- ja nuorisopoliittinen ohjelma on toimintaa ohjaava asiakirja; toimintasuunnitelma, josta käyvät ilmi tavoitteelliset toimenpide-ehdotukset ja niiden aikataulut ja toteutumisen arviointi.

 

Äänekosken kaupungin lapsi- ja nuorisopoliittinen ohjelma sisältää sekä vuonna 2018 käynnistetyn indikaattoritietoon perustuvan Nuorten tila -selvityksen pohjalta kootun katsauksen lasten ja nuorten kasvuoloihin ja hyvinvoinnin tilaan (luku 3: Hyvinvoiva lapsi ja nuori Äänekoskella) että lastensuojelun suunnitelman (luku 6: Lastensuojelun suunnitelman seuranta ja tarkistaminen). Lisäksi lapsi- ja nuorisopoliittisen ohjelman liitteenä on koonti lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointia edistävistä toimista, palveluista ja kehittämiskohteista sekä niiden toteutumisesta. Äänekosken kaupungin lapsi- ja nuorisopoliittisen ohjelman voidaan kokonaisuutena katsoa vastaavan lastensuojelulain 12 §:n tarkoittamaan velvoitteeseen lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman laatimisesta. Ohjelma on viimeksi päivitetty vuonna 2020 ja se on ollut valtuuston hyväksyttävänä 7.12.2020 (77 §). Uuden valtuustokauden myötä kaupunkiin laaditaan uusi strategia ja uudet toimialojen palveluohjelmat. Lapsi- ja nuorisopoliittinen ohjelma päivitetään luonnollisesti tässä kohtaa. Samalla asiakirjan nimi muutetaan Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelmaksi.

 

Äänekosken kaupungin ajantasainen lapsi- ja nuorisopoliittinen

ohjelma vastaa sekä rakenteeltaan että sisällöltään lastensuojelulain 12 §:n tarkoittamaa lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelmaa. Lapsi- ja nuorisopoliittinen ohjelma on kokonaisvaltainen ja lapsilähtöinen tavoite- ja toimintaohjelma.


Lapsi- ja nuorisopoliittinen ohjelma päivitetään uuden kaupunkistrategian ja toimialojen uusien palveluohjelmien yhteydessä. Tässä yhteydessä on tarkoituksenmukaista lisätä asiakirjan liitteeksi päivitetty lastensuojelun omavalvontasuunnitelma.

 

 

Valmistelijat  Perhekeskuskoordinaattori Elina Lämsä
 Sosiaalityön johtaja Raija Kojo 

 

Esittelijä Perusturvajohtaja Saara Kuusela

 

Päätösehdotus Perusturvalautakunta hyväksyy yllä olevan selvityksen ja antaa sen lausuntona Ilidio Monteiro Floresin ym. allekirjoittamaan valtuustoaloitteeseen sekä saattaa sen tiedoksi kaupunginhallitukselle ja kaupunginvaltuustolle.

 

 

 

 

 

 

 

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

  - - - - -

 

 Merkittiin pöytäkirjaan, että sosiaalityön johtaja Raija Kojo oli              

 kokouksessa asiantuntijana läsnä tämän asian esittelyn aikana.

 

  - - - - -


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa