Dynasty tietopalvelu Haku RSS Äänekosken kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://web28.aanekoski.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://web28.aanekoski.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kasvun ja oppimisen lautakunta
Pöytäkirja 27.05.2021/Pykälä 40

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

Valtionavustuspäätös: Perusopetuksen sitouttavan kouluyhteistyön pilotointi vuosille 2021-2023

 

KASVOPPI 27.05.2021 § 40  

681/00.01.05/2021  

Äänekosken kaupunki on hakenut 1 930 414 euroa valtion erityisavustusta perusopetuksen sitouttavan kouluyhteisötyön pilotointiin vuosille 2021-2023. Hakemuksessa esitetyt kustannukset ovat yhteensä 2 413 000 euroa.

 

Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt valtion erityisavustusta 450 000 euroa. Hankkeelle hyväksytyt kokonaismenot ovat yhteensä 562 500 euroa. Verkostokuntien (9 kuntaa) omarahoitusosuus hankkeessa on 112 500 euroa.

 

Päätöksen perusteena ovat olleet hakemuksessa ja sen liitteenä olevassa kustannusarviossa esitetyt kustannukset ja tulot. Myönnetyllä avustuksella pilotoidaan lukuvuoden 2021 - 2022 aikana paikallisesti ja alueellisesti malleja, joilla ennaltaehkäistään ja vähennetään koulupoissaoloja sekä tuetaan oppilaiden kiinnittymistä kouluun. Lukuvuoden 2022 - 2023 aikana testataan soveltuvin osin yhdessä luodun kansallisen mallin toimivuutta. Pilotteihin osallistuvien opetuksen järjestäjien edellytetään osallistuvan sitouttavan kouluyhteisötyön valtakunnalliseen kehittämistyöhön vuosina 2021-23.

 

Avustuksen käyttöaika alkaa avustuspäätöksen päiväyksestä ja päättyy 31.7.2023.

 

Sitouttavan kouluyhteisötyön tavoitteena on luoda kansallinen malli, jolla ennaltaehkäistään ja vähennetään koulupoissaoloja sekä tuetaan oppilaiden kiinnittymistä kouluun. Toimintamallin tavoitteena on tukea oppilaita, koteja sekä koulujen henkilökuntaa koulunkäyntiin ja kouluyhteisöön sitouttavissa sekä poissaolojen vaikutuksia ennaltaehkäisevissä ja niiden vaikutuksia korjaavissa käytänteissä. Mallia kehitetään pilottihankkeissa ja toimintamalli vakiinnutetaan valtakunnallisesti, alueellisesti ja paikallisesti. Pilottitoiminnan tarkoituksena on kehittää kunnan opetustoimen tasolla sitouttavaa kouluyhteisötyötä mahdollistavia hallinnollisia, rakenteellisia ja pedagogisia ratkaisuja.

 

Valtion erityisavustusta voidaan käyttää seuraaviin toimiin:

 

- Alueellista pilottitoimintaa koordinoivan ja toimintaa kehittävän henkilön palkka- ja toimintakuluihin, kuten pilotoinnin toteuttamisesta johtuviin matkakuluihin.

- Sellaisen opetusvelvollisuuteen sitomattoman kasvatus- ja/tai sosiaalialan henkilökunnan palkka- ja toimintakuluihin, jonka tehtävänä on kehittää ja toteuttaa sitouttavan kouluyhteisötyön mallia paikallisella tasolla.

- Mahdollisuuksiin toteuttaa sitouttavan kouluyhteisötyön tavoitteita oman ryhmän tunteina (esim. ryhmäytymiseen, tunne- ja vuorovaikutustaitojen harjoitteluun, kiusaamisen ennaltaehkäisyyn jne.) oman opettajan johdolla opetuksen järjestäjän päätöksellä vuosiluokilla 5-9.

 

Valtionavustusta voidaan käyttää seuraaviin hakemukseen sisältyviin kohtiin:

 

- Kehitetään poissaoloihin puuttumisen mallia, tavoitteena on tunnistaa opinpolun ongelmakohtia ja ennakoida haasteita.

- Kehitetään kaikkien toimijoiden yhteistyötä, aitoa monitoimijuutta, jossa oppilas ja huoltajat ovat toiminnan keskiössä.

- Muodostetaan tiivistä yhteistyötä keskenäänkin tekevä, työsuunnitelmiin sitomaton kolmikantainen tiimi-malli.

- Kehitetään kuntien sisäistä ja kuntien välistä verkostotyötä.

- Kokeillaan joustavalla rakenteella toimivia SohVa-ryhmiä (sosiaalisen vahvistamisen ryhmä).

 

 Valtionavustusta ei voi käyttää:

 

- toimintaan tai kohteeseen, johon on samalle ajankohdalle myönnetty jo valtion erityisavustusta. Valtion erityisavustuksella voidaan kuitenkin jatkaa aiemmin aloitettua, erityisavustuksella toteutettua vastaavaa toimintaa, joka täyttää yllämainitut kriteerit.

- samanaikaisesti käytettäväksi vastaavan, aikaisemmille vuosille myönnetyn avustuksen, kanssa.

- toimintaan, jolla opetuksen järjestäjä korvaa jo olemassa olevaa toimintaa.

- myönnettyä avustusta ei voi käyttää ulkopuolisten palveluiden ostoon tai ohjelmistojen hankintaan.

 

Myönnettyä avustusta ei voi käyttää henkilöstön koulutuskustannuksiin, sijaiskustannuksiin tai paikallisten ohjausryhmien toimintamenoihin. Avustusta ei tule myöskään käyttää arviointien, tutkimusten tai selvitysten tekemiseen. Nämä rajoitukset koskevat myönnettyä erityisavustusta sekä hakijan omavastuuosuutta.

 

Myönnettyyn avustukseen sovelletaan valtionavustuslakia (688/2001).

 

Valmistelija Kasvun ja oppimisen palveluiden koordinaattori Satu Tarvainen,

 puh. 020 632 3063

 

Esittelijä Opetus- ja kasvatusjohtaja Ville Härtsiä

 

Päätösehdotus Kasvun ja oppimisen lautakunta päättää seuraavasti:

 

1)     Merkitsee Opetus- ja kulttuuriministeriön päätöksen tiedoksi.

 

2)     Päättää, ettei se hae oikaisua annettuun päätökseen.

 

3)     Päättää, että kasvun ja oppimisen toimiala varaa hankkeen toteuttamiseen tarvittavat varat vuoden 2023 talousarvioon.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 - - - - -

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa