Dynasty tietopalvelu Haku RSS Äänekosken kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://web28.aanekoski.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://web28.aanekoski.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kasvun ja oppimisen lautakunta
Pöytäkirja 17.06.2021/Pykälä 57

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

Valtionavustuspäätös: Kaikki harrastamaan

 

KASVOPPI 17.06.2021 § 57  

806/00.01.05/2021  

Äänekosken kaupunki on hakenut 134 400 euroa valtion erityisavustusta kunnille harrastamisen Suomen mallin toteuttamiseen Äänekoskella lukuvuodelle 2021-2022. Hakemuksessa esitetyt kustannukset ovat yhteensä 168 000 euroa.

 

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto on päättänyt myöntää toiminnalle valtionavustusta 113 000 euroa. Avustus on tarkoitettu käytettäväksi kyseisestä toiminnasta aiheutuviin hakemuksen mukaisiin hyväksyttäviin kustannuksiin. Avustus voi kattaa toiminnan kaikista toteutuneista kokonaiskustannuksista enintään 80 prosenttia. Raportointivaiheessa kyseisen toiminnan kustannuspaikalla toteutuneita kokonaiskustannuksia tulee siis olla vähintään 141 250,00 euroa. Avustuksen käyttöaika on 01.08.2021 - 30.06.2022.  

 

Päätöksen perusteena ovat olleet hakemuksessa ja sen liitteenä olevassa kustannusarviossa esitetyt kustannukset ja tulot.

 

Uutta avustusta voi käyttää vasta sen jälkeen, kun mahdollinen edellinen avustus on käytetty kokonaan. Toiminta tai hanke tulee toteuttaa hakemuksessa esitettyjen tietojen mukaisesti.

 

Valtion erityisavustusta voidaan käyttää seuraaviin toimiin:

 

-

ohjaajien palkka- ja palkkiokuluihin sekä matkakuluihin

-

kohtuullisiin koordinointikuluihin

-

kohtuullisiin ja hyvin perusteltuihin kuljetuskustannuksiin harrastuspaikoille

-

hankkeesta aiheutuviin tilakustannuksiin silloin, kun koulujen tilojen käyttö harrastamiseen ei ole mahdollista (koulun tilojen käytöstä ei voi aiheutua kustannuksia)

-

välttämättömiin ja kohtuullisiin väline- ja materiaalikustannuksiin

-

kohtuullisiin muihin kustannuksiin (esimerkiksi välipalat, kun lasten ja nuorten jaksaminen niitä edellyttää).

 

Myönnettyyn avustukseen sovelletaan valtionavustuslakia (688/2001).

 

Valmistelija Kasvun ja oppimisen palveluiden koordinaattori Satu Tarvainen,

 puh. 020 632 3063

 

Esittelijä Opetus- ja kasvatusjohtaja Ville Härtsiä

 

Päätösehdotus Kasvun ja oppimisen lautakunta päättää seuraavasti:

 

1)     Merkitsee Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston päätöksen tiedoksi.

 

2)     Päättää, ettei se hae oikaisua annettuun päätökseen.

 

3)     Päättää, että kasvun ja oppimisen toimiala varaa hankkeen toteuttamiseen tarvittavat varat vuoden 2022 talousarvioon.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 - - - - -

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa