Dynasty tietopalvelu Haku RSS Äänekosken kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://web28.aanekoski.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://web28.aanekoski.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 20.09.2021/Pykälä 290

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Vuoden 2022 aluevaalit / Vaalipäivän äänestyspaikat

 

KH 20.09.2021 § 290  

1126/00.00.00.01/2021  

 Yleistä

 

Aluevaalit, joissa valitaan vuonna 2021 perustettujen hyvinvointialueiden aluevaltuustot ensi kertaa, toimitetaan vuonna 2022 seuraavan aikataulun mukaisesti:

 

  • Kotimaan ennakkoäänestys ajanjaksolla 12.-18.1.2022
  • Vaalipäivä 23.1.2022

 

Äänestysaluejako

 

Vaalilain (714/1998) 8 §:n 1 momentin mukaan äänestysalueena on kunta, jollei sitä ole tarpeen jakaa useampaan äänestysalueeseen. Äänestysalueista päättää valtuusto. Äänekosken kaupunki on valtuuston 18.4.2016 (18 §) tekemällä päätöksellä jaettu kuuteen äänestysalueeseen.

 

Vaalilain 8 §:n 2 momentin (muut. 1132/2019) mukaan päätös äänestysalueista tulee voimaan kalenterivuoden alussa, jos se on tehty ja siitä on ilmoitettu Digi- ja väestötietovirastolle sen määräämällä tavalla viimeistään voimaantuloa edeltävän vuoden elokuussa. Tämän säännöksen perusteella voidaan todeta, että Äänekosken kaupungin äänestysaluejakoa ei voida enää muuttaa vuoden 2022 aluevaaleja varten.

 

Vaalilain 9 §:n 3 momentin (muut. 247/2002) mukaan jokaisella äänestysalueella on kunnanhallituksen päätöksellä määrätty vaalipäivän äänestyspaikka. Erityisistä syistä äänestyspaikka voidaan sijoittaa äänestysalueen tai kunnankin ulkopuolelle, jollei siitä aiheudu äänestäjille kohtuutonta haittaa.

 

Vaalipäivän äänestyspaikat

 

Edellisissä vaaleissa eli vuoden 2021 kuntavaaleissa vaalipäivän äänestyspaikat olivat kaupunginhallituksen päätöksen nojalla äänestysalueittain seuraavat:

 

Äänestysalueen numero ja nimi

Vaalipäivän äänestyspaikan nimi ja osoite

 

001 Äänekoski

Kaupungintalo, Hallintokatu 4

 

002 Markkamäki

Poken Opinahjon toimipaikka, Opinahjontie 1

 

003 Suolahti

Suolahden yhtenäiskoulu, Telakkakatu 15

 

004 Honkola

Honkolan koulu, Hujakontie 8

 

005 Konginkangas

Konginkankaan koulu, Kansakoulutie 1a

 

006 Sumiainen

Sumiaisten koulu, Koulutie 4a

 

Kaupunginhallitukselle esitetään, että se määräisi vuoden 2022 aluevaalien vaalipäivän äänestyspaikoiksi samat paikat.

 

Vaalilain tai oikeusministeriön määräysten perusteella äänestyspaikkaa ei tarvitse määrätä huonetilan tarkkuudella, mutta jos näin yksityiskohtainen päätös tehdään, sitä on noudatettava. Kaupunginhallituksen päätöksen mukaiset äänestyspaikkatiedot tallennetaan sellaisenaan oikeusministeriön vaalitietojärjestelmään, josta ne muun muassa tulostuvat Digi- ja väestötietoviraston äänioikeutetuille lähettämiin äänioikeusilmoituksiin (ilmoituskortteihin).

 

Valmistelija Hallintojohtaja Aleksi Heikkilä, puh. 040 823 7921

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Matti Tuononen

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää, että vuoden 2022 aluevaaleissa vaalipäivän äänestyspaikkoina ovat äänestysalueittain seuraavat paikat:

 

Äänestysalueen numero ja nimi

Vaalipäivän äänestyspaikan nimi ja osoite

 

001 Äänekoski

Kaupungintalo, Hallintokatu 4

 

002 Markkamäki

Poken Opinahjon toimipaikka, Opinahjontie 1

 

003 Suolahti

Suolahden yhtenäiskoulu, Telakkakatu 15

 

004 Honkola

Honkolan koulu, Hujakontie 8

 

005 Konginkangas

Konginkankaan koulu, Kansakoulutie 1a

 

006 Sumiainen

Sumiaisten koulu, Koulutie 4a

 

Lisäksi kaupunginhallitus päättää, että tässä asiakohdassa (pykälässä) tehdyt päätökset täytäntöönpannaan välittömästi mahdollisesta muutoksenhausta riippumatta.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

  - - - - -


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa