RSS-linkki
Kokousasiat:https://web28.aanekoski.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://web28.aanekoski.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 24.10.2022/Pykälä 279
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Eronpyyntö kunnallisista luottamustehtävistä ja täydennysvaali / Hyötyläinen Juha
KH 24.10.2022 § 279
Juha Hyötyläinen on 11.10.2022 toimittanut kaupungille sähköpostiviestin, jonka mukaan hän pyytää eroa kunnallisista luottamustehtävistä paikkakunnalta pois muuttamisen vuoksi. Hyötyläinen on sosiaali- ja terveyslautakunnan varajäsen, ympäristölautakunnan varajäsen ja Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen ehdokaslistalta valittujen valtuutettujen sijaantulojärjestyksessä 9. varavaltuutettu.
Sosiaali- ja terveyslautakunnan tämänhetkinen kokoonpano on seuraava:
Jäsen | Henkilökohtainen varajäsen |
Rolf Nyholm, pj. | Juha Hyötyläinen |
Mari Paananen, varapj. | Tuula Pölkki |
Paula Forsgrén | Jenni Pajari |
Simo Holopainen | Jemo Kettunen |
Jaakko Korhonen | Tero Rantaniva |
Anniina Ojajärvi | Michelle Seppälä |
Kauko Pasanen | Erkki Pönkänen |
Anna-Riitta Pentinpuro | Miia Kauro |
Marke Tuominen | Marja Kolari |
Ympäristölautakunnan tämänhetkinen kokoonpano on seuraava:
Jäsen | Henkilökohtainen varajäsen |
Kimmo Tuikka, pj. | Kaisa Marila |
Peter Lindenberg, varapj. | Juha Hyötyläinen |
Mirja Alanurmi | Päivi Heikkinen |
Harri Hautsalo | Eero Amunet |
Helena Hillu | Paula Maukonen |
Jemo Kettunen | Simo Hamkar |
Anniina Ojajärvi | Sinikka Rautiainen |
Erkki Pönkänen | Kauko Pasanen |
Petra Virtanen | Antti Peltomäki |
Myös toimielimen täydennysvaalissa on otettava huomioon naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta annetun lain (609/1986) 4 a §:ssä (657/2021) tarkoitettu pääsääntö, jonka mukaan toimielimessä tulee olla sekä naisia että miehiä kumpiakin vähintään 40 prosenttia. Osuus lasketaan erikseen jäsenistä ja varajäsenistä.
Kuntalain (410/2015) 105 §:n 3 momentin mukaan varajäsenet valitaan samassa vaalissa kuin varsinaiset jäsenet. Jos varajäsenet ovat henkilökohtaisia, ehdokkaat on hyväksyttävä ennen vaalia ja ehdokkaana tulee olla sekä varsinainen jäsen että tämän varajäsen.
Vaalilain (714/1998) 93 §:n 2 momentin mukaan jos valtuuston toimikauden aikana varavaltuutettujen määrä jää vajaaksi, kunnan keskusvaalilautakunnan on valtuuston puheenjohtajan pyynnöstä määrättävä uusia varavaltuutettuja kuntalain mukaisesti.
Valmistelija Hallintojohtaja Aleksi Heikkilä, puh. 040 823 7921
Esittelijä Hallintojohtaja Aleksi Heikkilä
Päätösehdotus Kaupunginhallitus ehdottaa valtuustolle, että valtuusto:
1) myöntää Juha Hyötyläiselle eron kunnallisista luottamustehtävistä;
2) valitsee Juha Hyötyläisen tilalle varajäsenen sosiaali- ja terveyslautakuntaan Rolf Nyholmin henkilökohtaiseksi varajäseneksi jäljellä olevaksi toimikaudeksi 2021-2023; ja
3) valitsee Juha Hyötyläisen tilalle varajäsenen ympäristölautakuntaan Peter Lindenbergin henkilökohtaiseksi varajäseneksi jäljellä olevaksi toimikaudeksi 2021-2023.
Päätös Hyväksyttiin.
- - - - -
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |